perjantai 9. lokakuuta 2020

Naisen nuolemisesta

Nyt kun toimistolla on vähän hiljaisempaa ja ulkona vesisade ropisee, niin ajattelin kirjoitella mielessäni pyörivästä asiasta. Nimittäin naisen selän kaartumisesta kieleni kosketuksesta.

 

Välillä on mukava muistella ensimmäisiä kertoja. Ensimmäinen jäätelö, ensimmäinen kerta auton ratissa, tai vaikka se ensimmäinen kerta naisen reisien välissä jää kyllä mieleen. Tunteet, tuoksut ja maut tulevat takaisin hyvinkin nopeasti, vaikka auton ulkomuotoa tai naisen kasvoja ei enää muistaisikaan.

Tein ystävättärelleni palveluksen aikaisemmin päivällä. Naisen rauhoituttua aloimme keskustella siitä, miltä se tuntuu, millaista on nuolla ja ottaa suihin ja niin edelleen.

Muistan ensimmäisen nuolentakertani vielä hyvin. Olin nuori pojankloppi, jonka vanhempi nainen oli houkutellut mukaansa kämpilleen baari-illan jälkeen. Siinä, aamu-yöllä vahvassa humalassa sohvalla suudellessamme nainen nosti hameensa helmaa ylös ja ohjasi käteni viileiden reisien väliin.


"Haluaisit sä maistaa mua?" nainen visersi. Nuorena poikana en kehdannut/osannut juuri mitään asiaan sanoa. Nainen suuteli minua ja ohjasi minut jalkojensa väliin. Siinä sitten tuijotin hetken pusikkoa ja mietin, että mitenhän tästä edetään. Nainen huohotti kiimahöyryissään ennen kuin olin edes koskenut häneen, itse olin lähinnä uutuudenjännityksestä jäykkänä.

Sitten nainen otti kaksin käsin takaraivostani kiinni ja painoi huuleni hänen mättääseensä. Suutelin ensin turhan varovaisesti, ja nainen toisteli "saa nuolla lujempaakin" useita kertoja, ennen kuin otin hänen pakaroidensa takaa tukeva ja päätin että "Nuollaan sitten, perhana!".

En edelleenkään tiedä laukesiko nainen vai esittikö hän vain, mutta se huuto oli korviahuumaavaa.

Kiitokseksi sain suihinoton, joka ei kauaa kestänyt. Kun pääsin homman makuun, olin aivan kiimassa ja kalu jäykkänä. Kun nainen sitten kiitti minua, laukesin juuri kun hän otti hengitystaukoa imemisestä ja kysyi:

"Ootsä lähel---huuiii?!"

Se halvaantunut ilme jäi kyllä mieleen. Eikä ollut mikään pikku-ejakulaatio. Nuorella, harvoin seksiä harrastavalla miehellä oli aika reippaasti painetta kasaantuneena kasseihin. Jäätävä kommentti: "Olisit voinut sanoa jotain ennen kuin tulet." on sekin jäänyt mieleen.


Nykyään, kokemuksen ansiosta, tiedän että nuolemistapoja on suurinpiirtein yhtä monta kuin naisilla on preferenssejä. Jotkut tykkäävät nuolemisesta kuin hullu puurosta, toiset ovat asiassa enemmän varautuneita.

Rakastan sitä tunnetta, kun nainen sitoo jalkansa takaraivoni taakse. Kaikki nuolemani naiset eivät tätä tee, mutta jotenkin näin miehenä tuntuu siltä, että nyt teen jotain oikein. Toisinaan naiset ovat tarttuneet samalla käsillään päähäni. Yleensä tämä on edeltänyt laukeamista.

Tästä syystä miehenä minusta on hassua että kovin moni nainen aristaa miehen käsien kosketusta silloin, kun nainen on ottamassa suihin. Ilmeisesti miehiä, jotka työntävät kalunsa naisen kurkkuun väkisin, löytyy edelleen maailmasta. Itselleni naisen pää on ainoa paikka johon kädet voi laskea! Erityisesti seisoaltaan on kovin vaikeaa löytää käsille muuta paikkaa.

Sivuhuomatutuksena: Itselleni ei tulisi mieleenkään työntää kaluani naisen kurkkuun, ilman naisen omaa selkeää toivetta tähän. 

Mutta palataan naisen nuolemiseen.

Mielestäni mikään ei ole niin mahtavaa, kuin nuolla nainen eläimellisesti kliimaksiin. Tämä vaatii luonnollisesti luottamusta, molempiin suuntiin. Oltuani jälleen hieman pidempään parisuhteessa, pääsin harjoittelemaan naisen miellyttämistä oikein olan takaa. Tyttöystäväni jopa hölmistyi alussa, kun kysyin häneltä sopisiko hänelle että teen päivittäin hänelle orgasmin nuolemalla, ihan harjoittelun vuoksi. Kaksi viikkoa myöhemmin tyttöystäväni oli itse hakemassa minua harjoittelemaan, jos sessio oli venähtänyt vähänkin normaalista aikataulusta...

Sain toki oman osuuteni käänteisenä, eli vice versa.

Kieltäni on kehuskeltu hyvin paljon. Ilmeisesti se muistuttaa leveydeltään, pituudeltaan ja lihaisuudeltaan sonnin kieltä, mikä itsessään on monelle naiselle kiihoittava ajatus. Ilmeisesti kielissäkin on eroja.


Nyt haluaisin kuulla lukijoiltani kokemuksia nuolemisesta. Pidätkö siitä? Oletko tehnyt sitä? Millaista palautetta olet saanut? Saatko vastapalveluksen, vai teetkö työtä täysin pyyteettömästi?


Kosteita syysiltoja makuuhuoneeseen kaikille lukijoilleni. Mitäpä parempaakaan tekemistä tässä korona-aikana olisi?

 





- Kristian

torstai 8. lokakuuta 2020

89: Tilde

Nainen hyppää halaamaan minua heti oven avautuessa.

"Vihdoinkin! Tilde, moi!"

"Moi! Aika pitkään tätä on suunniteltu."

Aika tarkalleen kaksi ja puoli vuotta. Uuden työpaikan ansiosta olen vihdoinkin saanut mahdollisuuden tavata yhden blogini pitkäikäisimmistä lukijoista. Kosteita viestejä ja kuvia on tullut läheteltyä tänä aikana paljon. Molempiin suuntiin. Vaalea insinööriopiskelija ei vastaa pätkääkään perinteistä käsitystä insinööreistä.

"Tule nyt äkkiä sisään, ettei taas tule jotain työkiireitä!"

 


"Eihän sulla ole koronaa?", opiskelijatyttö vitsailee, hiukan hermostuneesti, korvaani riisuessani kenkiäni.

"Ei.", sanon ja hymyilen perään. Huomaan ihailevani hänen siroa siluettiaan sivusilmälläni.

"Sori että otin heti yhteyttä. Mä varmaan vaikutan joltain epätoivoiselta sinkkutytöltä..."

Hirnahdan. "Höpöä. Sitähän varten minä olen olemassa että naiset eivät joudu elämään puutteessa."

Tilde naurahtaa äänekkäästi. Hän rentoutuu silminnähden.

Nainen astuu lähemmäksi. Vaaleat hiukset heilahtavat hiukan.

"Mä tykkään parrasta. Se on sopivan lyhyt. Tuoksutkin hyvälle."

"Mmm-hmm."

Nainen esittelee lyhyesti kieltämättä pienen asuntonsa. Kokoa on ehkä 20 neliötä. Maksimissaan.

"Tuossa on mun läppäri, tuossa mä syön ja tuossa on mun sänky." 

"Tosi kiva. Kotoisa."

Huomaan Tilden tykkäävän kommentistani.

"Niin, mitäs me nyt sitten..? Tai siis..."

"Panemaanhan tänne on tultu", totean virnistäen. Tilde naurahtaa.

"Tuota, voidaanko käydä nopeasti suihkussa? Mä olen ollut koko päivän näissä vaatteissa", Tilde kysyy.

"Ilman muuta. Mahtuukohan tuonne suihkuun kaksi ihmistä?"

"Mahtuu, mahtuu! Sitäpaitsi, sopu sijaa antaa. Vaatteet pois!"

Tilde riisuu itsensä nopeammin kuin ehdin kissaa sanoa. Nuoren naisen terhakat rinnat pompahtavat esille paidan alta kuin varkain. Silmäni kiinnittävät huomiota naisen alavyötärölle tatuoituun pieneen käärmeeseen. 

Käärmeen pää osoittaa kuin tarkoituksellisesti kohti sen vasemmassa alakulmassa houkuttelevasti odottelevaa viirua.

"Kiva tatuointi sulla", totean kompastellessani alushousuihini.

"Kiva kulli ja pylly sulla", Tilde sanoo. "Noniin, tuus tänne nyt."

Tilde laittaa suihkun päälle. Pieni istuma-amme lotisee vedestä. Katselen hetken kun naisen iho kostuu veden kosketuksesta. Tunnen sykkeeni kiihtyvän. Huokaisen ja astun varovasti naisen seuraksi ahtaaseen suihkutilaan.

"Katso nyt. Hienosti tänne mahtuu", Tilde kuiskaa ja työntää urheilullisia pakaroitaan kohti vyötäröäni.

Lasken käteni naisen vyötärölle. Hän ei edes säpsähdä kosketuksesta, vaan puristaa käsiäni ja hieroo itseään yhä tiukemmin vartaloani vasten. Tunnen kaluni alkavan turvota kosteiden ja lämpimien pakaroiden kosketuksesta.

"Jaha, siellä alkaa tapahtua", Tilde huokaisee huulieni vaeltaessa hänen niskallaan ja kaulallaan.Tilde kääntyy ympäri ja minä suutelen hänen huuliaan kevyesti, puristaen samalla häntä tiukemmin vyötäröltä. Tilde puristaa minua pakaroista ja leikittelee kielellään kieleni kanssa. Kullini kiipeää kivuliaasti naisen sisäreittä pitkin ylöspäin. Tartun naista pakaroista ja suutelen häntä kiihkeämmin. Tilde vastaa suudelmaan ja kielemme kiertävät toisiaan käärmeiden lailla.

Nuori nainen tarttuu kaluuni ja tekee sillä hitaita, veteleviä liikkeitä. Tämä tuntuu hyvältä. Kyykistyn hieman ja työnnän sormeni naisen jalkoväliin. Se on kostea ja limainen. Keskisormeni uppoo kuin vahingossa hänen sisäänsä. Tilde huokaisee ja puristaa kaluani kovempaa. 

Hieron naisen jalkoväliä pyörivin liikkein. Tilden reidet värähtelevät kosketuksesta. "Ihanaa", hän sanoo. "Itse olet", hymyilen ja nopeutan sormieni liikkeitä. Tilde ulvahtaa ja lähes kaatuu. Nappaan naisen kiinni. 

"Eiköhän mennä toiselle puolelle, ennen kuin kumpikaan kaatuu täällä", ehdotan. Tilde nyökkää hiljaa ja sulkee hanan. Astun pois suihkusta ja ojennan naiselle pyyhkeen. Tilde pyyhkäisee suurimmat vedet vartaloltaan ja ojentaa pyyhkeen minulle. Teen samoin.

Nainen tarttuu ranteeseen ja vetää minut määrätietoisesti sängylle. Hän istahtaa jalkojeni juureen ja poimii kondomin pienestä rasiasta. 

"Onpa tiukkaa", nainen toteaa asettaessaan kumia paikalleen. Hymähdän hyväksyvästi kondomin rullattua kaluni päälle. "Mansikkaa", nainen sanoo ottaessaan kullini suuhunsa. Lämmin suu saa kaluni turpoamaan. Näen suonieni pullottavan kuin räjähdyspisteessä. 

Nautin naisen työskentelystä. Olen kaivannut tätä. Uusi nainen ja kertaluontoinen tapaaminen, josta molemmat saavat tyydytyksen, eivätkä todennäköisesti koskaan enää tapaa. Mitään syitä rajoittaa himoaan ei ole.

"Leuat kipeytyy, se on niin paksu", Tilde huokaisee kuolan valuessa hänen leuallaan. 

"Mene sängylle", komennan ja ohjaan naisen polvilleen. Naisen peppu odottaa kutsuvasti kaluani. Asetan toisen käden naisen niskalle ja toisen hänen jalkoväliinsä, ja teen pyöriviä liikkeitä kiihtyvällä tahdilla. Tilden vartalo jäykistyy ja huulet raottuvat. 

"Hoooh-" nainen huokailee tyytyväisyyttään. Käteni on jo täsyin märkä, kun vihdoin otan sen pois ja siirryn hänen taakseen. Pyyhkäisen suurimmat kosteudet naisen pakaroille, ja kutittelen sitten terskallani hänen kosteaa jalkoväliänsä. Tilden värisee.

Sitten survaisen kullini hänen sisäänsä. Se uppoaa sisään kuin veitsi voihin. Tilden kädet pettävät ja hänen päänsä rojahtaa tyynylle. 

Pyörittelen ensin tattiani hänen sisällään. Tilden huohottaa ja anoo minua panemaan häntä. Teen työtä käskettyä.

Pumpumpumpumpumpump...Etumukseni lätsähtelee naisen pakaroita vasten. Jokaisen työnnön aikana Tilden suusta pääsee kovaääninen huokaisu. Välillä hidastan vetoja, ja työnnyn rajummin hänen sisäänsä, jolloin opiskelijan suusta kuuluu kovempiäänin voihkaisu. Nautin tästä. 

Nousen jalanpohjilleni ja painan naisen kasvot tyynyyn. Pumppaan uudesta kulmasta ja nainen kiittää kovaäänisellä voihkinnallaan minua. Panen yhä rajummin, ja lähes laukean. Urahdan äänekkäästi ja puristan itseni naisen vartaloa vasten. Tunnen naisen kovaäänisen hengityksen ja hänen keuhkojensa laajenemisen ja kutistumisen.

Huokailen hetken ja annan kaluni sykkeen rahoittua. Pahin paine laskee. 

"Tuletko päälle?"

"Jooh..."

Tilde kiipeää päälleni. Nainen puraisee hieman huultaan kaluni upotessa hänen sisäänsä. Katson, kun nainen kiepauttaa kosteat hiuksensa kevyelle nutturalle, ja laskeutuu sitten suutelemaan minua.

"Ihanaa. Sä olet ihana."

"Sinä olet aivan huikea."

Tilde hymyilee ja nojaa taaksepäin. Pian hän jo piiskaa etumuksellaan kaluani. Puristan hänen pakaroitaan, mutta annan naisen valita tahdin. Tilde nojaa taaksepäin ja huokailee. "Ihan vitun hyvää!"

"Mä tulen päälle", totean ja kippaan Tilden selälleen. Sänky rutisee kun painan menemään. 

Suutelen naista ahnaasti hänen sormiensa vaellellessa ympäri selkääni ja pakaroitani. Nousen polvilleni ja nostan naisen jalat olkapäilleni. Tilde voihkii ja huokailee samaan tahtiin lihan lätsähtelyn tahdissa.

Puren hampaitani yhteen kun tunnen orgasmini lähestyvän. Siirrän naisen reidet sivuun ja kiskaisen kondomin pois kaluni päältä. Sillä sekunnilla kaluni purskauttaa lastinsa liikkeelle.

Nainen siirtää kätensä kasvoilleen ensimmäisen ruiskauksen tavoittaessa hänen kaulansa.

"Anna tulla. Anna tulla kaikki. Ihanaa."

Kaluni sykkii kuumaa spermaa naisen vatsalle, rinnoille ja kaulalle. Vihdoin syke päättyy. Huokaisen syvään ja Tilde nauraa pyörittäessään sormeaan rinnallaan olevalla lätäköllä.

"Huhhuh! Kauhee lasti", hän huokailee tutkiessaan limaista saavutustaan.

Katson alaspäin. 

"No jopas. Odotappas hetki..."

Kaluni on edelleen kovana. Ja panettaa. Pyyhkäisen kaluni kärjestä suurimman nesteet Tilden sisäreidelle. Sitten nappaan uuden kondomin laatikosta ja pyörittelen sen varovasti kaluni päälle. Terskan herkkyys on palautunut laukeamisen jälkeiseltä tasolta takaisin panotasolle.

Pyyhkäisen käsilläni laukaisemani lastit ympäri Tilden vartaloa. Se saa opiskelijan vartalon kiiltelemään kauniisti.

"Parasta ihorasvaa", kuiskaan ja painaudun uudelleen naisen päälle. Hän voihkaisee korvaani kaluni upotessa uudelleen hänen sisäänsä.

 Kestoseisokki. Nyt neiti saa munaa tavalla, jonka muistaa vielä 2080 -luvulla.


Aikaa on kulunut lähes tunti, kun vihdoin laukaisen uuden lastini naisen pakaroille ja selälle. Kaadun uupuneena hänen viereensä. Nainen huokailee ja hengittää kovaäänisesti.

"Mä olen ihan loppu. Ja herkkänä. Ja nussittu."

"Ole hyvä", totean ja pyyhkäisen hänen kiilteleviä pakaroitaan. Tilde kääntyy väsyneenä selälleen ja pyykäisee hiuksensa pois kasvoiltaan. Kiinnitän huomiota siihen, että naisen sormista jää kiiltelevä spermavana hänen otsaansa ja hiuksiina.

Virnuilen ilkeästi, samalla läpytellen laskevalla kalullani puolelta toiselle. "Haluatko ottaa vielä uudelleen?"

"Ei! Eieiei... Mulla on paikat tosi herkkänä... Toinen kerta. Nyt täytyy hetki levätä."

Tilde nuolee huuliaan.

"Että voi tuntua hyvältä. Haluatko jäädä yöksi?"

 Pohdin hetken. Panettaa vieläkin.

"Voin minä jäädäkin."

Tilde kiipeää rinnalleni ja tönäisee samalla polvellaan kaluani. 


Se nytkähtää ja turpoaa hieman. Suutelen Tildeä pitkään. 

Huone tuoksuu kiimalle.


+1


maanantai 5. lokakuuta 2020

Korona-kuulumisia

EDIT: Kommentoija ilmoitti, että kuvat ovat kadonneet blogista. Jostakin syystä blogger on näköjään poistanut kuvia täältä, mm. peniksen mittauskuvat. Julkaisen ne uudelleen, kunhan saan kaivettua ne uudelleen esille!

 

"Moi-moi, mitä sulle kuuluu?" 

Viimeisen vuoden aikana moni entisistä lukijoistani on ottanut minuun yhteyttä. Valitettavasti en ole ehtinyt juuri lukea sähköpostiani. En tiedä onko kyseessä korona-vuoden aiheuttama tylsyys vai ihan aito kiinnostus tilanteeseeni, mutta tässä viimeisimpiä kuulumisiani asiasta kiinnostuneille. Nyt kun minulla on jälleen hieman enemmän vapaa-aikaa.

Viimeisestä kirjoituksestani on jo lähes vuosi aikaa. Elämässäni on tapahtunut useita muutoksia tämän ajan sisällä. Vaihdoin jälleen työtä, muutin uudelle alueelle, ja parisuhdemerkinnäksi on jälleen tullut "sinkku".

Ei niin, että varsinaisesti kovin montaa yhteistä lautasta olisi ehditty edes ostaa...

40 ikävuotta paukahtaa rikki ihan näillä näppäimillä. Ikä ei edelleenkään paina, mutta ystävissä alkaa jo näkyä "keski-ikäistymistä". Ehkä aktiivisuuteni on pitänyt minut kohtuullisen pirteänä, uudesta, raskaasta työtehtävästäni huolimatta. 

Mutta mitä kuuluu seksielämälleni? Sehän lukijoitani todennäköisesti eniten kiinnostaa.

Olen elänyt eroni jälkeen kohtuullisen munkkimaista elämää. Korona-kevät osui juuri sopivasti uudelleen läydetyn vapauteni alkuun, joten en ole päässyt oikeastaan lainkaan laitumelle. Olemme toki hoidelleet kohtuullisen lähellä nykyistä kotiani asuvan naispuolisen ystäväni kanssa toisiltamme paineita pois aina silloin tällöin, mutta se ei ole sama asia kuin tavata uusia naisia ja oppia uusia asioita vastakkaisesta sukupuolesta. Seksi on toki mahtavaa, mutta... 

Jotenkin se uuden ihmisen kanssa siitä tutusta alun epävarmasta sormien ja huulten haparoinnista kohti sitä täydellisesti yhdessä toimivien vartaloiden aaltoidun harmoniaa kaipaa edelleen. Kun saman naisen kanssa on harrastanut seksiä jo useasti, seksistä tulee helppoa. Kutkuttava jännitys katoaa.

Tällä hetkellä olen aika uppoutuneena töihini ja kuntoiluun, mutta kieltämättä kassit alkavat painaa huolestuttavan paljon. Toiveissa on että tämä korona-helvetti katoaa ennemmin tai myöhemmin, jotta pääsen jälleen tapaamaan vastakkaista sukupuolta ihmisten ilmoille.

Tai sitten minun täytyy keksiä jokin muu tapa tutustua uusiin naisiin, jotta baareihin ja laivoille ei tarvitse lähteä riskeeraamaan itseäni ja muita.


Kun aloitin tätä blogia, olin aika epävarma seksuaalisista kyvyistäni, ja koko blogi perustui lähinnä uusien ihmisten kanssa seksuaalisuuden uudelleen opetteluun. Nykyään tiedän olevani jo huomattavasti keskimääräistä suomalaista miestä parempi makuuhuoneessa. Olen oppinut itsestäni asioita, joita en olisi koskaan nähnyt positiivisina asioina, jos olisin jatkanut suhteessa tämän blogin aloittamisen sijaan. 

Jos tulen jatkamaan tätä projektia, tulee tarkoitusperä muuttumaan. En enää metsästä kaatoja, metsästän kokemuksia. Mikäli kiinnostuneita lukijoita vielä riittää, tulen kirjoittamaan kokemuksistani tänne.

Olen kokenut upeita asioita upeiden naisten kanssa. Olen nauranut yhdessä partnerini kanssa hassuille seksimokille. Olen katsonut naisia silmiin heidän lauetessaan, ja nauttinut täysin siemauksin heidän selkänsä kaartumisesta kliimaksin hetkellä. Olen tärissyt nautinnosta naisen imiessä viimeisimmätkin tippani kasseistani, niin että olen lähes menettänyt tajuntani.

Olen lauennut naisen kanssa yhtäaikaisesti niin, että molemmat meistä ovat rakastaneet toisiamme kunnes jälkihöyryt ovat poistuneet huoneesta. Olen kokenut paljon.


Mitä mieltä olette?

Jatkanko vielä?



- Kristian