Nyt kun toimistolla on vähän hiljaisempaa ja ulkona vesisade ropisee, niin ajattelin kirjoitella mielessäni pyörivästä asiasta. Nimittäin naisen selän kaartumisesta kieleni kosketuksesta.
Välillä on mukava muistella ensimmäisiä kertoja. Ensimmäinen jäätelö, ensimmäinen kerta auton ratissa, tai vaikka se ensimmäinen kerta naisen reisien välissä jää kyllä mieleen. Tunteet, tuoksut ja maut tulevat takaisin hyvinkin nopeasti, vaikka auton ulkomuotoa tai naisen kasvoja ei enää muistaisikaan.
Tein ystävättärelleni palveluksen aikaisemmin päivällä. Naisen rauhoituttua aloimme keskustella siitä, miltä se tuntuu, millaista on nuolla ja ottaa suihin ja niin edelleen.
Muistan ensimmäisen nuolentakertani vielä hyvin. Olin nuori pojankloppi, jonka vanhempi nainen oli houkutellut mukaansa kämpilleen baari-illan jälkeen. Siinä, aamu-yöllä vahvassa humalassa sohvalla suudellessamme nainen nosti hameensa helmaa ylös ja ohjasi käteni viileiden reisien väliin.
"Haluaisit sä maistaa mua?" nainen visersi. Nuorena poikana en kehdannut/osannut juuri mitään asiaan sanoa. Nainen suuteli minua ja ohjasi minut jalkojensa väliin. Siinä sitten tuijotin hetken pusikkoa ja mietin, että mitenhän tästä edetään. Nainen huohotti kiimahöyryissään ennen kuin olin edes koskenut häneen, itse olin lähinnä uutuudenjännityksestä jäykkänä.
Sitten nainen otti kaksin käsin takaraivostani kiinni ja painoi huuleni hänen mättääseensä. Suutelin ensin turhan varovaisesti, ja nainen toisteli "saa nuolla lujempaakin" useita kertoja, ennen kuin otin hänen pakaroidensa takaa tukeva ja päätin että "Nuollaan sitten, perhana!".
En edelleenkään tiedä laukesiko nainen vai esittikö hän vain, mutta se huuto oli korviahuumaavaa.
Kiitokseksi sain suihinoton, joka ei kauaa kestänyt. Kun pääsin homman makuun, olin aivan kiimassa ja kalu jäykkänä. Kun nainen sitten kiitti minua, laukesin juuri kun hän otti hengitystaukoa imemisestä ja kysyi:
"Ootsä lähel---huuiii?!"
Se halvaantunut ilme jäi kyllä mieleen. Eikä ollut mikään pikku-ejakulaatio. Nuorella, harvoin seksiä harrastavalla miehellä oli aika reippaasti painetta kasaantuneena kasseihin. Jäätävä kommentti: "Olisit voinut sanoa jotain ennen kuin tulet." on sekin jäänyt mieleen.
Nykyään, kokemuksen ansiosta, tiedän että nuolemistapoja on suurinpiirtein yhtä monta kuin naisilla on preferenssejä. Jotkut tykkäävät nuolemisesta kuin hullu puurosta, toiset ovat asiassa enemmän varautuneita.
Rakastan sitä tunnetta, kun nainen sitoo jalkansa takaraivoni taakse. Kaikki nuolemani naiset eivät tätä tee, mutta jotenkin näin miehenä tuntuu siltä, että nyt teen jotain oikein. Toisinaan naiset ovat tarttuneet samalla käsillään päähäni. Yleensä tämä on edeltänyt laukeamista.
Tästä syystä miehenä minusta on hassua että kovin moni nainen aristaa miehen käsien kosketusta silloin, kun nainen on ottamassa suihin. Ilmeisesti miehiä, jotka työntävät kalunsa naisen kurkkuun väkisin, löytyy edelleen maailmasta. Itselleni naisen pää on ainoa paikka johon kädet voi laskea! Erityisesti seisoaltaan on kovin vaikeaa löytää käsille muuta paikkaa.
Sivuhuomatutuksena: Itselleni ei tulisi mieleenkään työntää kaluani naisen kurkkuun, ilman naisen omaa selkeää toivetta tähän.
Mutta palataan naisen nuolemiseen.
Mielestäni mikään ei ole niin mahtavaa, kuin nuolla nainen eläimellisesti kliimaksiin. Tämä vaatii luonnollisesti luottamusta, molempiin suuntiin. Oltuani jälleen hieman pidempään parisuhteessa, pääsin harjoittelemaan naisen miellyttämistä oikein olan takaa. Tyttöystäväni jopa hölmistyi alussa, kun kysyin häneltä sopisiko hänelle että teen päivittäin hänelle orgasmin nuolemalla, ihan harjoittelun vuoksi. Kaksi viikkoa myöhemmin tyttöystäväni oli itse hakemassa minua harjoittelemaan, jos sessio oli venähtänyt vähänkin normaalista aikataulusta...
Sain toki oman osuuteni käänteisenä, eli vice versa.
Kieltäni on kehuskeltu hyvin paljon. Ilmeisesti se muistuttaa leveydeltään, pituudeltaan ja lihaisuudeltaan sonnin kieltä, mikä itsessään on monelle naiselle kiihoittava ajatus. Ilmeisesti kielissäkin on eroja.
Nyt haluaisin kuulla lukijoiltani kokemuksia nuolemisesta. Pidätkö siitä? Oletko tehnyt sitä? Millaista palautetta olet saanut? Saatko vastapalveluksen, vai teetkö työtä täysin pyyteettömästi?
Kosteita syysiltoja makuuhuoneeseen kaikille lukijoilleni. Mitäpä parempaakaan tekemistä tässä korona-aikana olisi?
- Kristian
Wuhuuu!! =))))
VastaaPoistaIhan pskaa, tolla kropalla sais kyllä pillua ilman jotain vtun blogiakin! Jostain netistä revittyä paskaa taas.
VastaaPoistaÖööh...Kiitos?
Poista- Kristian
Kiitoksia kuvasta! On siinä mieskarkkia kerrakseen!
VastaaPoistaTaidankin laittaa sen ruudulle lukiessani näitä kirjoituksiasi!
Terkuin,
Uusi lukijasi Mia32
Liikutko Raumaan suunnalla?
VastaaPoistaHalusin vaan kommentoida, että suurin osa nuolemisesta tykkäävistä miehistä ei oikeasti osaa nuolla. Ne tekevät sitä sen takia että muut avut eivät ole riittäviä.
VastaaPoistaOn muuten eka postaukseni!
T: Minna22