maanantai 5. marraskuuta 2018

Paljastusten aika

Olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2012, enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Toisinaan olen harkinnut kirjoittamisen lopettamista, mutta olen kuitenkin aina palannut takaisin tietokoneen ääreen.

Olen nyt 36-vuotias. Kun aloitin, olin hädin tuskin 30-vuotias. Kokemusta ja itseluottamusta on karttunut, ja hyvin, hyvin harvoin enää nainen poistuu sängystäni tyytymättömänä. Sen tietäminen tuntuu hyvältä. Olen tavallaan nauttinut tuntemattomien naisten "rattopoikana" olemisesta. Olen aina pyrkinyt antamaan blogini kirjoituksen kohteelle mieleenjäävän kokemuksen, joka toivottavasti kutittelee jalovälissä asiaa muistellessa vielä 20 vuoden jälkeenkin. Vaikka tarkoituksena on ollut saada seksiä, olen aina halunnut antaa hyvän kokemuksen myös naiselle. Pelkkä "laukeaminen ja kiitti" ei riitä. Naisen loppuun ajaminen on aina ollut se hienoin hetki.

Seksistä kirjoittaminen on vaikeaa. Ei siksi, että itse kokemuksista kertominen tuottaisi vaikeuksia vaan siksi, että kirjoitukset alkavat väkisinkin toistaa itseään. Omasta laukeamisestaan kun voi kirjoittaa vain rajallisesti, vaikka itse kokemus itse olisikin aivan upea ja maailmat räjäyttävä. Siksi kirjoittelu on vähentynyt. Seksiä on kyllä riittänyt. Hassusti naiset, joiden kanssa blogia on tullut tehtyä, ovat olleet kiinnostuneet pyytämään minua uudestaan ja uudestaan luokseen. Ja minä olen, parhaani mukaan, pyrkinyt ehtimään palvelemaan näitä tuttuja ystäviä. Jos vain olen sattunut , naisen puutteen iskiessä, olemaan lähellä.

Sain ylennyksen noin vuosi sitten. Olen nyt aluejohtaja. Tämä on vienyt baareissa kiertämiseltäni runsaasti aikaa. Välillä olen ollut varattuna useammankin kuukauden ajan, kun pientä deittailuakin on tullut harrastettua.

Silti veri vetää palvelemaan yksinäisiä naisia, kahvipalkalla. On yksinhuoltajaa, opiskelijaa, neitsyttä ja loukattua naista. Onko minussa joku vika, vai nautinko vain tuntemattomien naisten hurmiollisista ilmeistä?


Mietin, miten saisin tähän blogiin lisää virtaa. Pitäisikö kumppanieni ehkä osallistua kirjoittamiseen, vai pitäisikö minun ehkä deittailla näitä naisia pidempään. Ehkä pysyvästi? Suurin osa lukijoistani on naisia, joten heiltä toivoisin ehdotuksia. Mitä sinä, lukijana, haluaisit minun kirjoittavan ja kokeilevan?

Otan mielelläni ehdotuksia vastaan. Olen hyvin, hyvin seksuaalisesti tyydyttynyt, mutta aina avoin tarjouksille. Ehdota, miten blogiani voisi parantaa, ja mikä saisi sinut kiinnostumaan blogista enemmän.


Eipä tässä tältä erää muuta. Hyviä pikkujoulukelejä kaikille lukijoille ja tutuille!


- Kristian


maanantai 27. elokuuta 2018

86: Aada

Ruotsinlaivalla. Pitkästä aikaa. Lämmin tuuli puhaltaa kasvoille. Rapsutan kesäpartaa katsellessani Turun saaristoa. Pitäisi varmaan pikkuhiljaa leikata tämäkin hirvitys pois, kun kesäkin alkaa olla takana.

Lähden takaisin hyttiin. Käytävällä tulee vastaan neljän nuoren opiskelijanaisen ryhmä. "Moikka!" yksi sanoo ja muut tirskahtavat nauramaan. Hymyilen ja jatkan hyttiin.

Riisun takkini ja kauluspaitani ja etsin parranajovälineet laukustani. Trimmeristä lähtee tyydyttävä "trrrr" -ääni, sen leikatessa partaa pois kasvoilta. Parran alta löytyy huomattavasti menevämmän näköinen mies. "Pehmeä kuin naisen peppu", totean läpsäisten samalla itseäni poskille. Hiukan alaston olo, mutta siisti.

Tutkikelen kasvojeni ryppyjä. Neljäänkymppiin on vielä rutkasti matkaa, mutta kasvoista löytyy jo jonkin verran juonteita. Otsassa on selkeitä ryppyjä, kiitos stressaavan työelämän ja jatkuvan matkailun. Silmien alle on muodostunut muutamia pienempiä juonteita, jotka pysyvät kuitenkin vielä kohtuullisesti piilossa. Kulmakarvoissakin on muutamia vaaleita karvoja.

Koetan päätäni. Loppukesän aikana päähän on päässyt kasvamaan pieni sänki. Purskautan Gillette-purkista vaahtoa kädelleni, ja levitän sen päähäni. Ajuri etenee liukkaasti pitkin päälakea. Pian pääkin on sileä ja siisti. Jätkähän nuoreni 10 vuotta silmissä, ajattelen.



Illallisen jälkeen lähden tutulle baaritiskille notkumaan. Tilaan kesän viimeisen pina coladan. Se maistuu kesän viimeisiltä päiviltä. Keskustelen viereen tulleen juopuneen, itseäni ainakin 10 senttiä pidemmän, nuoren miehen kanssa hetken. "Aattelitko sää panna tänään? Ehehehe!" mies kysyy. "Jos tuuri käy", vastaan. "No vittu-hei, onnea sulle! Ja mulle kanssa", mies toteaa, kättelee, ja lähtee kävelemään kohti tanssilattiaa vahvasti huojuen.

Vilkaisen kelloa. 23:15. Jos aion päästä pukille vielä tällä reissulla, pitäisi varmaan nähdä vähän vaivaakin. Lähden kiertelemään ympäri laivaa, hymyillen potentiaalisille naisille aina silloin tällöin. Muutaman kanssa tulee juteltua, mutta sitten homma lässähtää, syystä tai toisesta.

Noin yhden maissa huomaan tutun näköisen hahmon isommassa porukassa eräässä pöydässä. Vaaleahiuksinen, noin 30 -vuotias nainen. Alle 160 senttiä pitkä ja todella piukassa kunnossa. historiallisen upea peppu. Äiti-ihminen. Minähän tunnen tämän rouvan.

Kosketan naista olkapäälle.

"Moi!"

Koko porukka kääntuu vilkaisemaan minua. Nainen tuijottaa minua hetken, ja sitten pomppaa pystyyn. "Kristian!" Nainen halaa minua hassun tuttavallisesti. "Tää on Kristian, se valmensi joskus mun poikaani." Nainen on kivasti sievässä. Naisen halauskäsi valuu kuin huomaamatta selkäni takana pakaroilleni.

Naisen vaeltava käsi hymyilyttää.  Aada ei ole koskaan ollut kanssani näin läheisissä väleissä. "Olet vähän vapaalle lähtenyt?"

"Joo, meidän työpaikan syysreissu", nainen toteaa. "Marko on jollain ryyppyreissulla ja pojat on mun vanhemmilla. Ajattelin että minäkin saan joskus ottaa vähän rennommin, kun Marko tuntuu rentouvan vähän väliä..."

Aada tuoksuu hyvältä. Hänen kätensä jatkaa edelleen liikkumista selkäni takana.

Aada katkaisee ajatukseni.

"Mitä?"

"Niin, että mennäänkö tuonne sivummalle juttelemaan, kun tässä on niin kova meteli?"

"Mennään vaan" sanon. Aada moikkaa työkavereitaan ja lähtee perässäni ulos yökerhosta. Etsimme hiljaisemman kolkan ja istahdamme sohvalle.

Aada hörppää tuopistaan ja nojaa eteenpäin. "Mikset sä enää valmenna? En mä ole nähnyt sua pitkään aikaan..."

"Työkiireitä. Ei vain ehdi millään."

"Harmi. Sua oli kiva seurata", nainen läpsäyttää minua kahdesti reidelle, ja hörppää uudelleen tuopista. Tämähän menee vihjailun puolelle.

Juttelemme niitä näitä, välillä vähemmän, välillä vähän enemmän vihjaillen. Aada siirtyy viereeni, ja esittelee ottamiaan kuvia Espanjan matkaltaan. Bikinikuvat aiheuttavat minussa sykkeen kiihtymistä. Lasken vuorostani käden Aadan paljaalle reidelle. "En tiedä maisemista, mutta tuossa etualalla on kyllä upeat näkymät". Aada naurahtaa ja kuiskaa korvaani "Senkin... Hih..."

Juomalasimme tyhjenevät. "Nämä on nyt tyhjät... Haenko lisää?"

Aada katsoo minua silmiin. "Mennäänkö sun hyttiin jatkamaan? Voitais muuten mennä mun hyttiin, mutta kun siellä on mun työkaveri..."

Huokaan syvään. "Mennään vaan. Mulla olis valkkaria... Maistuuko?"

"Jep. Mennään."

Hytin oven sulkeuduttua en ehdi kissaa sanoa, kun Aada suutelee minua huulille. Mietin hetken Aadan miehen tunteita, mutta naisen kielen tunkeutuessa suuhuni en voi olla vastaamatta suudelmaan. "Mä haluan panna sua", Aada sanoo huokaillen. Olen ensin sanomassa jotain, mutta painan sitten Aadan hytin ovea vasten. Aada hihkaisee, ja sulkee sitten silmänsä.

Nostan Aadan mekkoa niin, että pakarat tulevat esille. Laskeudun alas ja ihailen hänen tyylitajuaan vetäsessäni vaaleasinisiä alushousuja naisen nilkkoihin. Nainen kiemurtelee ja huohottaa kun puristelen ja suutelen hänen pakaroitaan. Karvainen vako työntyy esiin kun Aada puskee pakaroitaan kohti kasvojani.

Nousen ylös ja työnnän sormeni naisen häpyhuulille. "Oih! Joo! Just noin!" Aada huohottaa. Sormeni kostuessa annan keskisormeni luiskahtaa naisen sisään. Aada ottaa tukevamman asennon ja huohottaa käteni liikkeiden tahdissa. Tunnen naisen sykkeen kiihtyvän kun painan huuleni hänen kaulalleen. Pian käteni on läpimärkä.

"Odota...Odota..." Aada huohottaa ja kääntyy ympäri. Heitän takkini sängylle ja aada polvistuu eteeni. Niksnaks, ja housuni ovat nilkoissani. Nojaa ovea vasten aadan pullauttaessa kaluni pois housuistani.

"Oho!" Aada sanoo. "Onko sut ympärileikattu?"

"Joo-o. Ota se nyt suuhusi, ettei sille tule kylmä", sanon hymyillen.

"Ihanat pallit", Aada toteaa. "Kivasti ajeltu."

Sitten hän nuolaisee niitä. Tunnen, kuinka välineesi sykähtelevät lämpimän kielen kosketuksesta.

Aada hymyilee ja nuolee kaluni vartta. Viime laukeamisestani on aikaa, ja sen huomaa. Naisen nuollessa kulliani ja pyöritellessään pallejani ensin terskan päähän muodostuu kiiltävä tippa. Sitten tunnen kuinka paine kasautuu ja tunnen kaluni nytkähtävän vaarallisesti. Joudun käyttämään kaiken keskittymiseni, että en laukea naisen kasvoille. Tästä huolimatta valkoinen, puuromainen aine purskahtaa tatin päästä, ja lähtee valumaan laiskasti kohti palleja.

"Hups! Meinasiks sä tulla? Hih!" Aada nauraa, ja nuolaisee suolaisen kerman kielellään suuhunsa. Sitten hän imaisee minut suuhunsa. Irvistän ja nojaan otsallani oveen tuntiessani ihanan kielen pyörivän terskani ympärillä. Hetken kuluttua pahin laukeamispaine on ohitettu, ja pystyn jälleen keskittymään naisen työskentelyn ihailuun.

Hän näyttää upealta imiessään kulliani. Niin upealta.

Kiskaisen Aadan ylös ja suutelen häntä. Suudelma maistuu suolaiselta. Nostan naisen ilmaan ja lasken hänet sängylle. Nainen katsoo minua kasvot kosteina. Nostan naisen mekkoa ja sukellan silmää iskien hänen jalkojensa väliin. Kuulen mekon alta "Voi luoja!" voihkaisun ja tunnen kuinka naisen reiden puristuvat pääni ympärille. Nuolen naista varmaan vartin, sen verran mukavalta naisen voihkiminen kuulostaa. Kun vihdoin nostan pääni hänen jalkovälistään huomaan mekon kostuneen seksihien ansiosta hänen lähes kokonaan.  Rintaliivit kuultavat läpi. Naisen aikaisemmin niin siististi nutturoidut hiukset ovat liimaantuneina kasvoille.

"Hups", sanon, ja Aada nuolee huuliaan nauraen samalla käsi otsallaan. Nousen kaivamaan kondomia laukustani.

"Mitä sä teet?" Aada kysyy. "Kaivan kumia"

"Älä turhaan, tuttujahan tässä ollaan. Eihän sulla ole mitään pöpöjä?"

"No, ei ole."

"Tuu tänne sitten", nainen vaatii ja avaa sylinsä.

Asetun hänen jalkojensa väliin ja läpsyttelen terskaani hänen häpyhuulillaan. Nainen voihkii kostetuksesta. Lopulta hän vaatii "Laita se jo sisään!! Mä en kestä enää!"

Hymyilen ja upotan kaluni naisen sisään. Siellä on ihanan lämmintä ja kosteaa.

Aada huohottaa ja sitoo jalkansa alaselkääni vasten. Tunnen kuinka kenkien kiinnitys hinkkaa pientä naarmua selkääni, mutta en välitä. Tuntuu ihanalta.

"Sun kulli on ihana!" Aada viseertää korvaani. Otan kommentin tyytyväisenä vastaan, ja kiihdytän tahtia. Juuri kun olen laukeamassa veäydyn ulos. Kullini pompsahtaa kiiltävänä kohti taivasta. Purskahdan naisen vaalealle kesämekolle ja rinnnuksille. Muutama tippa singahtaa rouvan leualle asti.

En anna Aadalle aikaa rentoutua, vaan käännän hänet nopeasti ympäri. Työnnän yhä kovana olevan kaluni hänen sisäänsä, ja panen eläimellisellä raivolla irvistäen vielä muutaman minuutin. Aada voihkii ja huohottaa pakaroidensa kostean paukahtelun lomasta.

Lopulta vetäydyn ulos ja läpsäyttelen turpeana sykkivää, jo pehmenevää kaluani muutaman kerran leikkisästi naisen hikihille pakaroille. Siirryn makaamaan Aadan viereen paita hiestä märkänä, Aadan maatessa edelleen samassa ottoasennossa sänkyä vasten.

"Teki ihan saatanan hyvää", Aada huohottaa ja jatkaa, "kyllä kulli parantaa paskemmankin fiiliksen".

"Oli kiva auttaa", sanon ja suutelen Aadaa.

"No varmaan oli!" Aada naurahtaa, tutkiskellen samalla mekkoaan.

"Tää on ihan spermassa. Äh!"

Nainen pyörittelee mekon spermoja. En kehtaa sanoa, että naisen on siirtänyt kädellään vähintään yhtä paljon soosia hiuksiinsa.

"Rapatessa roiskuu", nauran.

"No, jos mä huuhtelen sen ja koitan saada ton mekon kuivumaan vaikka hiustenkuivaajalla.

"Ei kai sinulla ole kiire mihinkään? Et sinä minun kanssani vaatteita tarvitse. Voit olla täällä ihan niin pitkään kuin on tarvis."

Aada heittää kenkänsä nurkkaan. Hänen häpykumpunsa punottaa kivasti.

"Täytyy sitten keksiä jotain tekemistä, että saa ajan kulumaan" Aada nauraa putsatessaa miesmaitojani mekoltaan.

Hieron kaluani. Se on jo lähes valmis seuraavaan sessioon.

"Eiköhän me jotain keksitä"

Siirryn Aadan taakse kylppäriin, ja upotan sormeni hänen sisäänsä. Aadan on vaikeaa keskittyä mekon pesemiseen.

Aada palaa hyttiinsä vasta tuntia ennen laivan saapumista satamaan. Mietin valmistellessani laivasta poistumista, että mahtavatko työkaverit haistaa, mitä nainen on tehnyt viimeiset tunnit...

+1


maanantai 21. toukokuuta 2018

85: Leena

Ensimmäinen vapaa viikko kuukausiin. Parisuhde-elämä on taas takana, ja uutta matoa on taas laitettava koukkuun. Miksi ihmeessä ryhdyn parisuhteeseen sellaisten naisten kanssa, joiden takia joudun matkaamaan vähintään 200 kilometrin matkan? Tällaiset yritykset ovat täysin tuhoon tuomittuja.

Niin nytkin.

Lämmin kevättuuli iskee vasten kasvoja. Mietin, milloin viimeksi on ollut näin kaunista ja lämmintä toukokuuta. 5 vuotta sitten? Tuskin silloinkaan.

Erosta on nyt viikko aikaa. Edellisestä parisuhteesta muistuu mieleen, kuinka vaikea on päästä takaisin fillarin selkään, jos edellisestä kerrasta pääsee olemaan liian pitkä aika. Nyt olen vanhempi ja viisaampi. Seksi on vain seksiä, mutta sen puute saa pään sekaisin.


Hämeenlinna. Aurinko paistaa mukavasti vasten kasvoja. Rapsutan pientä kesäpartaani juodessani drinkkiäni Cumuluksen baarissa. Vähäpukeiset nuoret ja vähän vähemmän nuoret naiset kulkevat ohitseni. Ihailen muutamia gasellinsääriä erityisen tarkasti. Yksi parikymppinen, tummatukkainen nainen menee ohitseni harvinaisen tiukoissa trikoissa. Pepun muodot korostuvat syntisen ihanasti, lihasten nytkähdellessä puolelta toiselle. Nainen katoaa juomapulloineen hotellin aulaan.

Ilta koittaa, ja meno alkaa yltyä. Baarissa on yhä enemmän ihmisiä. Omakin tunnelmani kehittyy alkoholipitoisuuden mukana. Huomaan tutun näköisen tummatukkaisen naisen baaritiskin toisessa päässä. Tällä kertaa hänellä tosin on kaunis, vihreä kesämekko päällään. Tavallaan olen hieman pettynyt, mutta kaikkea ei voi saada.

Otan juomani ja siirryn toiselle puolelle baaritiskiä, lähelle, mutta ei liian lähelle, naista.

"Moi", sanon kuin vähän vahingossa.

Nainen kääntyy minua kohti ja siirtää hiussuortuvansa korvansa taakse. "Anteeksi? Sanoitko sä jotain?"

"Joo. Oletko sinä tilaamassa juotavaa?"

"Olen", nainen vastaa.

"Odota, minä tilaan sinulle. Mitä otat?"

"Baileyssiä."

"Ok. Odota hetki..."

Käyn tilaamassa naiselle juoman. Nainen hymyilee ja kiittää. "Ei sun olis tarvinnut", hän toteaa.

"Minulla on vähän oma lehmä ojassa."

"Ai. Kuinka niin?"

"Katselin sinua jo aikaisemmin. Olet sen verran kuumaa kamaa, että kyllä tuollaisella ulkonäöllä jo ansaitsee tulla palkituksi."

Nainen naurahtaa hiukan kiusaantuneesti. "Höh! Älä viitsi." Nainen läpsäyttää sormillaan kättäni kevyesti.

Juttu alkaa soljua mukavasti. Kehuskelen naisen ulkonäköä illan aikana vuolaasti. Ammattikorkeakoulussa opiskeleva nainen nimeää itsensä Leenaksi. Nainen juo useita drinkkejä, ja koskettelee minua illan edetessä yhä enemmän. Nykyään tunnistan aika nopeasti, milloin nainen on kiinnostunut seksistä kanssani. Leena on selvä tapaus.

Jutut menevät koko ajan vihjailevimmiksi. Kerron katkenneesta parisuhteestani. Nainen kertoo, kuinka ei voisi elää ilman seksiä yli kuukautta ja nyt on mennyt jo kolme viikkoa. Vitsailen jotain taidoistani seittienpoistajana. Nainen nauraa ja työntää kielensä suuhuni. Suutelemme.

Panettaa.

"Tanssimme" musiikin tahdissa. Todellisuudessa tanssimme vaikuttaa ulkopuolisista varmasti lähinnä kuiva-aktilta. Jossakin vaiheessa, kaluni pyrkiessä vyöni alle, kuiskaan naisen korvaan.

"Panettaako sinua?"

Nainen katsoo minua silmiin. "Panettaa..."

"Mennäänkö minun huoneeseeni?"

"Joo!"

Nainen ottaa ranteestani kiinni ja vetää minua kohti hissiä. Hissistä tulee ulos parikymppinen mies, joka on selkeästi juopunut.

Nainen pysähtyy ja katsoo minua. "Voidaanko me ottaa hänet mukaan?"

Nainen on TODELLA puutteessa. "Minun puolestani."

"Haluaisitko sä lähteä mun ja mun kaverin kanssa jatkoille?"

Nainen visertää hunajaisesti kuin pikkulintu. Nuori mies miettii hetken.

 "Onks teillä kaljaa siellä?"

"Ei ole", vastaan, "mutta harvinaisen kuuma kissa on."

Leena hihittää.

"Joo, kyl mä voin tulla."


Saavuttuamme huoneeseeni suutelemme Leenaa. Leena huohottaa raskaasti. Hänen vartalonsa kiemurtelee kosketuksestamme. Nuori mies vetää naisen mekon pois Leenan päältä.

"Vittu, mikä kroppa", mies huudahtaa.

Otamme paitamme pois päältämme. Leena tiputtautuu polvilleen eteemme ja vetää molempien housut hitaasti nilkkoihin. Polkaisen omani sivuun. Nainen tarttuu määrätietoisesti kaluuni ja ottaa sen suuhunsa. Tunnen kuinka puolikova kaluni turpoaa jälleen tutusti hänen suussaan.

"Onpa se paksu", Leena huohottaa. "Se ei melkein mahdu mun pieneen suuhuni."

"Mahtuu, mahtuu", totean. Nuori mies seuraa toimitusta haltioituneena vieressä, lämmitellen samalla itseään.

"Saanks mäkin, hei", hän vaatii. Kaluni lupsahtaa Leenan suusta, ja hänen huulensa kääntyvät kohti nuoren miehen penistä. Leena vetää ensin esinahan syrjään ja imee sitten hänen kulliaan. Parikymppinen mies tuijottaa haltioituneena toimitusta.

"Ei, vittu, odota!"

Mies laukeaa urahtaen Leenan suulle ja rinnoille.

"Sori, on niin paljon painetta."

Leena näyttää vähän hermostuneelt "No oli sulla kiire!"

Hän syöksyy suihkuun pesemään spermaa pois kasvoiltaan. Minua naurattaa.

Menen vessaan Leenan perässä, ja näen hänet pyyhkimässä itseään pyyhkeellä kuivaksi. Asettaudun hänen taakseen hieroen kaluani hänen pakaroihinsa. Suutelen hänen kaulaansa ja työnnän sormeni hänen pillulleen. Se on limainen. Leena värähtää kosketuksesta ja nojautuu lavuaaria vasten. Painan toisen käteni naisen selkään ja työnnän toisen käteni hänen pakaroidensa väliin. Brunette huokailee ja voihkii sormieni valmistellessa häntä penetraatioon.

Nostan Leenan käsivarsilleni ja kannan hänet sängylle. Annan naisen katsella, kun vetelen kaluni juhlakuntoon. Kondomi päälle, ja sitten asettaudun hänen reisiensä väliin. Leena jo kiskoo minua sisään, mutta kiusoittelen häntä hetken. Sitten työnnyn sisään. Nainen on tiukka, ja myös omasta suustani pääsee pieni huokaus, kun hänen lihansa antaa vihdoin periksi ja pääsen kokonaan sisään.

Hotellihuoneen täytyy märkä lätinä. Nainen lyö käsillään tahtia pakaroihini. Kiihdytän välillä tahtia, ja nainen ulvoo kuin palosireeni. Olen juonut juuri sopivasti alkoholia. Kaluni on kova kuin kivi, tuntuu hyvältä, mutta keskoseisokki vain kestää ja kestää.

Nuori mies tulee hetken päästä paikalle. Vaihdan asentoani korkeammalle niin, että naisen hiestä kiiltelevä vatsa näkyy kauniisti. "Ota suihin", mies vaatii. Leena ei avaa silmiään, mutta ottaa miehen kalun suuhunsa. Leena imee pehmeää kullia kuin viimeistä kertaa. Mies vain tuijottaa toimitusta.

Pikkuhiljaa mieskin alkaa taas päästä juhlakuntoon. Miehen penis on hieman omaani pidempi, mutta huomattavasti ohuempi. Ja siinä on esinahka. Onnitelen itseäni siitä, ettei kyseistä nahkapalaa kalustani löydy.

Vetäydyn ulos. "Haluatko panna välillä?" Mies nyökkää ja hyppää tilalleni naisen päälle. Ilman kortsua. Tsot-tsot. Leena ei tunnu välittävän.

Siirryn vuorostani Leenan suulle ja annan naisen imeä kaluani. Tuntuu helvetin hyvältä. Mies rytkyttää menemään, ja naisen hampaat tarttuvat välilläni pitkien työntöjen aikana terskaani kevyen kivuaalisti.

Leena on märkä. Joka puolelta. Hiki ja kiimanesteet saavat naisen näyttämään todella härskiltä. Naisen kauniisti laitetut hiukset ovat liimaantuneet hänen otsalleen ja niskalleen. Naisen takapuoli kiiltää kuin se olisi valeltu vauvaöljyllä.

"Mä haluan ratsastamaan sulla", hän toteaa. Mies vetäytyy ulos ja Leena hyppää muitta mutkitta päälleni. Hän asettelee kaluni varovaisesti sisäänsä, ja alkaa raivoisan ratsastamisen. Mies hiipii Leenan taakse.

"Ei peppuun! Ei peppuun!"

Mies hirnahtaa ja läpsäyttää kaluaan naisen pakaroille. Sitten hän siirtyy takaisin naisen suulle ja työntää kalunsa sisään. Hetken päästä leena suu siirtyy "O"-asentooon, ja hän päästää kullista irti kaatuen tiukasti päälleni.

Naisen ulvonta kuuluu käytävälle asti. "HOOHOOHHOOOOOOOOOooooOOooooOOo..!"

Hänen lihaksensa puristelevat ja lypsävät kulliani epätasaisesti nytkähdellen. Nainen jää huohottamaan syliini, miehen yrittäessä työntää kaluaan naisen suuhun siinä kuitenkaan onnistumatta.

"Minä menen nyt taakse," totean ja kippaan Leenan pois päältäni. Leena pyörii väsähtäneen oloisena sängyllä, miehen läpsytellessä kulliaan hänen poskelleen.

Vetäisen naisen takapuolen eteeni ja survaisen kaluni hänen sisäänsä koko pituudeltaan. Leena ulvahtaa. Paukutan menemään niin, että naisen pakarat alkavat punertaa. Mies panee naisen suuta toisessa päässä sänkyä. Leenan huulilta valuu kuolaa hänen nojatessaan lakanoille. Mies ei annan naisen levätä kuin hetken ja vetää hänet uudelleen ylös työntäen kullinsa takaisin tämän suuhun.

Hmmm. Olen pannut menemään takaapäin lähes 15 minuuttia putkeen eri nopeuksilla, mutta nalli ei vain lähde. Panen vielä hetken, ja vetäydyn sitten ulos. Leena kipsahtaa väsyneen hurmioituneena kyljelleen.

"Haluatko lopetella?" Osoitan miestä ja Leenaa. "Joo, mä olenkin jo tulossa", mies toteaa ja kiittää. Ei minua tarvitse kiittää, kiitä naista, ajattelen.

Siirryn sohvatuolille istumaan. Mies hyppää lähetyssaarnaajaan ja aloittaa tasaisen rynkytyksen. Heitän kondomini roskikseen ja jään seuraamaan toimitusta.

Hetken kuluttua mies urahtaa ja laukeaa Leenan sisään. Hän vetäytyy nopeasti ulos ja pyyhkäisee loput nesteensä naisen säärelle. Leena lepää hetken ja siirtää katseensa minuun.

"Etkö sä saanut?" hän kysyy vähän pettyneesti.

"Kyllä minä SAIN, mutta en lauennut", naurahdan. Leenakin naurahtaa väsyneesti. "Eihän se nyt käy", hän sanoo määrätietoisesti.

Tumma, todella pannun näköinen kaunotar nousee sängyltä ja pyyhkäisee alapäänsä miehen tuomalle sängyn vieressä olevalle pyyhkeelle. Sitten hän ottaa tyynyn mukaansa ja tulee luokseni tuolille. Hän asettelee tyynyn polviensa alle ja nostaa puoliseisokissa olevan kaluni huulilleen, suudelleen sitä kevyesti. "Eiköhän me saada sutkin vielä poksahtamaan", hän hymyilee.

Nuori mies kerää vaatteitaan ja pukeutuu nopeasti. Hän heilauttaa kädellään, ja toteaa että nyt täytyy mennä. Seuraavaksi kuuluu pamahdus, kun ovi sulkeutuu.

"Olipas sillä kiire", Leena toteaa suudellessaan terskaani.

"Taitaa olla puoltoista tuntia myöhässä tyttöystävänsä tapaamisesta. Senkin possu", naurahdan.

Leena nuolaisee kaluani koko varreltaan ja nauraa. "Onneksi mulla ei ole mikään kiire."

"Onneksi."

Leena lutkuttaa kaluani lähes kymmenen minuuttia, ennen kuin kiiltäviä tippoja alkaa muodostua tykin suulle. "Nyt alkaa maistua siltä, että sä olet lähellä", hän toteaa ilkeästi. Huohotukseni varmistaa oletuksen. Leena kutittelee kielellään punertavan terskani alaosaa. "Tätä on mukava imeskellä, kun ei ole ylimääräistä. Mun suu on vaan vähän liian pieni."

"Eikä ole", vastaan huohotten.

Leena nuolee kalun päätä kuin pieni koira, välillä pysähtyen katsomaan, kuinka kirkas tippa nousee sen päähän. Sitten hän imaisee sen suuhunsa ja jatkaa kiusoittelua.

Paine kasvaa. "Noniin, nyt minä olen tulossa." Leena nyökkää ja painaa koko suunsa terskan alareunaan, lutkutellen sitä suunsa sisällä hassusti. Leena katsoo minua silmiin ja minä katson sekä Leenaa että omaa tattiani, joka vetäytyy ensin taaksepäin, ja pullistuu sitten entistäkin turpeampana eteenpäin.

Mahlani lentävät sykkivässä kaaressa Leenan huulilta hänen olkapäälleen ja selälleen. Ohjaan kaluni naisen suuhun ja annan viimeisten sykähdysten kadota hänen lämpimään suuhunsa. Sykkeen loppuessa nainen hidastaa imeskelyään, ja läpsyttelee kaluani kevyesti poskelleen.

"Ohhoh! Vau mikä lasti!" hän nauraa. "Nyt on kyllä pesun paikka."

"Lutkuttele minua vielä hetki kevyesti, niin tulen mukaan pesemään sun selän."

Nainen ottaa limaisen kaluni yhtä limaisille huulilleen. "Toki. Sä olet ansainnut tämän." Hän imaisee ilkeästi virnistäen kerran oikein kivuliaasti. Sitten hän rentoutuu ja pehmentää otettaan.

On jo melkein aamu. Mutta virtaa riittää vielä.

Jospa nainen haluaisi ottaa suihkun jälkeen vielä yhdet pikaiset....



+1