maanantai 29. toukokuuta 2017

82: Päivi

Koko kevät meni aivan perseelleen. Ensin jouduin auton tönäisemäksi. Murtunut lonkka. Kuukausitolkulla pelkkää makaamista ja istumista. Seksi ei käynyt mielessäkään. Sitten työkeikka jossain pohjois-Ruotsin surkeimmassa pitäjässä. Surkeaa. Edes liikkumaan ei ole ehtinyt. Kroppakin tuntuu pehmenneen ikävästi. Ärsyttää.


Finnairilla Tukholmasta takaisin Turkuun. Asemalta taksilla takaisin kotiin. Taksissa selailen saapuneita viestejä. Paljon kyselyjä blogin etenemisestä. Muutamia ehdotuksia, osa niin vanhoja että turha edes vastata enää. Yksi viesti kiinnittää huomioni, se on kirjoitettu jotenkin... söpösti?

Vastaan viestiin. "Jos vielä kiinnostaa, niin olen jälleen maisemissa. Jos sinulla on jo muita suunnitelmia, niin hyvää kevään jatkoa!"


Ehdin juuri laskea kassit eteiseen, kun puhelimessa kilahtaa.

"Moi! Juu, olen kiinnostunut edelleen! :) T: Päivi"

Vastaan nopeasti purkaessani vaatteitani sängylle.

"Miltä sä näytät?", nainen tiedustelee.

"180 senttiä, kaljuksi ajeltu ja kohtuullisen karvainen olen. Aika lihaksikas. Blogissa on pari kuvaakin."

Jotenkin en saa nyt parasta vaihdetta päälle. Yllättäen vastaus onkin positiivissävytteinen.

"Kuulostaa hyvältä! :) Ite olen 162 pitkä ja vaaleahiuksinen. Aika timmi omasta mielestäni. ;)"

Nyt sykähtää. Vihdoin. Kuvittelen mielessäni söötin naapurintytön, joka haluaa minun kulliani yhtä paljon kuin minä haluan hänen vartaloaan. Kehaisen naista. Hetken kuluttua saan hänen kasvokuvansa sähköpostiini. Näyttääpä nuorelta!

"Tuota, kuinka vanha sinä olet?"

"Mä olen 18", nainen toteaa. "Kirjoitan ens keväänä."

Nielaisen. Vielä muutamia vuosia sitten näin nuoret neidit olivat ihan ok, mutta nyt minä olen kuitenkin jo 35 vuoden väärällä puolella. Onkohan hän jo liian nuori?

"Minä taidan olla vähän liian vanha sulle."

"Höpsis! Ei mua haittaa, sä olet just sopivan ikäinen! En mä nyt kuitenkaan mitään kumppania tässä hae! :D"

"Okei. Jos minä tulen käymään, niin katsotaan mitä tapahtuu?"

"Juu! Käykö huomenna? Tänään on vähän kiireitä, huomenna olis hyvää aikaa!"

"Onnistuu toki!"




Tästä onkin jo aikaa. Vieras talo, vieras asunto, uusi nainen. Jännittää. Kiivetessäni hissillä kohti kuudetta kerrosta, kuvittelen miltä hän näyttää, ja miltä hän tuoksuu. Miltä hänen ihonsa tuntuu.


Ringring.

"Moikka!"

"Moi!"

"Sieltä se komistus tulee. Tuu sisään!"

Astun sisään asuntoon. Päivi sulkee oven, ja jää tarkastelemaan minua. Suorat, vaaleat hiukset ja söpö nenä. Hänen tummansininen mekkonsa on niin lyhyt että välillä näen pakaran vilahtavan sen alta. Hyvä ensivaikutelma.

Päivi rikkoo hiljaisuuden.

"Et sä ole mitenkään paha. Turhaan huolehdit! Ihan pantava olet. Et ehkä mun normaalia tyyppiä, mutta hyvältä vaikutat", nainen visertää.

"Ai, no kiva", totean hieman hieman närkästyneesti.

"Olenko minä joku setämies sinulle", kysäisen naurahtaen vähän vaivaantuneesti. Katselen samalla tarkkaan naisen reaktioita.

"Mä tykkään setämiehistä..." Päivi sanoo pupillit laajenneina.

"No, kai minä sitten olen sinun setämiehesi."



"Mitä sä tykkäät mun kämpästä?"

Katselen ympärilleni. Pari taulua, iso ikkuna, parveke, ei telkkaria. "Ihan kiva."

Päivi jatkaa "Tässä on mun olohuone, tuolla on vessa. Ja täällä... On makkari."

Makuuhuoneessa on beige, kahden maattava sänky, mallia hetekka. Neliönmuotoinen sälepääty. Vanhempien jäämistöä?


Päivi tönäisee minua kevyesti kylkeen. "Joko mennään?"


Istun sängyn päädyssä shortsit jalassa. Päivi istuu polvillaan edessäni, hieroen reisiäni vaaleilla sormillaan. Samaan aikaan kiihottaa ja jännittää.

Nainen katsoo minua silmiin. 

"Anna mä maistan sua."

Viimekerrasta on selvästi aikaa, koska alan selitellä hermostuneesti kuin olisin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

"Tuota, oletko varmasti puhdas? Meinaan en halua mitään herpestä tai klamydiaa tattiini. On ollut jo muutenkin vähän heikko kevät." Heti kun avaan suuni, alkaa nolottaa.

Päivi nauraa. "Mä en ole imenyt kuin kahta exääni, ja viimeisen jälkeen olen käynyt testeissä. Myös nielu on testattu."

Nuori nainen esittelee avointa suutansa teatraalisesti, pyöritellen kieltään puolelta toiselle.

"Äh. Okei. Ime pois", sanon.

"Lupaan, ettet kadu", Päivi painottaa, ja siirtyy sepalukseni luo.

Rips, ja shortsit ovat nilkoissa. Hetki vielä, ja alushousut lentävät nurkkaan. Puolikova penis makaa sivullaan. Päivi tarttuu siihen kiinni ja puristaa sitä. Sen päähän ilmestyy kirkas tippa.

"Nam, täällähän ollaan jo ihan valmiina!"

"Ei nyt sentään vielä", sanon katsellessani hänen toimiaan.

Hänen sormensa ovat viileät, mutta huulten painallukset tuntuvat hyvältä. Nuolaisut terskan päässä tuntuvat todella hyvältä. Hän imaisee kullini pään suuhunsa, tippoineen päivineen, sen enempää ihmettelemättä. Tunnen, kuinka se turpoaa nopeasti hänen suussaan. Päivi on, asiantuntevasti, keskittynyt terskan imemiseen. Ei työntöjä kurkkuun, ei käkimistä. Ihanaa, pehmeää suikkaria.

Hänen toinen kätensä pumppaa kevyesti kaluni vartta, toisen käden pyöritellessä pallejani kevyesti. Alan tuntea oloni hattaraiseksi. Sitten Päivi lutkuttaa hetken todella hyvästä kohdasta, kielen hyväillessä terskan alaosaa juuri oikeasta kohdasta. Tunnen jousen jännittyvän.

"Odota, hei!"

Päivi nostaa päätään kysyvästi.

"Minä tulen ihan just! Lopeta hetkeksi!"

Päivi ei ole moksiskaan, vaan jatkaa samaa, rauhallista määrätietoista työskentelyään. Yritän ensin kiemurrella pois, sitten puristan lihaksillani penikseni juurta niin pitkään kuin voin...

Sitten laukean. Päivi myhäilee äänekkäästi kassieni tyhjentyessä hänen suuhunsa. Naista naurattaa kovasti. Pari nielaisua, ja hän päästää kostean kullini nytkähtelemään huuliltaan.

Hän pyyhkäisee miesmehun huuliltaan käteensä. Kauniiseen mekkoonkin on mennyt pisaroita, mutta en mainitse niistä mitään. Annan hengitykseni tasaantua rauhassa.

"Sori, en voinut olla laukeamatta", huohotan. Päivi katselee minua kysyvästi, ehkä hiukan hämillään.

"Nouse ylös", käsken. Päivi tekee työtä käskettyä. Suutelen hänen vatsaansa mekon läpi, ja annan käsieni koetella hänen ihoaan. Puristelen pakaroita mekon alla, ne tuntuvat ihanilta.

Ujutan sormeni alushousujen kuminauhan alle, ja vedän ne hitaasti naisen nilkkoihin. Päivi säpsähtää, kun ujutan käteni hänen jalkoväliinsä. Hieron jo valmiiksi kosteaa pintaa rauhallisesti. Nainen puristautuu minua vasten. Hänestä kuuluu huokaisu, kun keskisormeni uppoaa huulten väliin.

Otan paitani pois ja siirryn makaamaan sängylle. Asettelen tyynyn niskani taakse tueksi.

"Tule istumaan mun huulilleni, mutta jätä tuo mekko päälle", käsken.

Naisen kasvot ovat jo kiimasta punaiset. Spermani kiiltää hänen poskipäässään, se saa koko tapahtuman tuntumaan jotenkin erityisen tuhmalta.

Nainen asettautuu päälleni, ja alan välittömästi töihin. Hänen kosteat huulensa värähtelevät kieleni koskestuksesta. "Just noin... Joo, just noin..." Hän huokailee. Käsken naisen ottamaan minut suuhunsa. Hän tekee työtä käskettyä. Katson kun hän pyyhkäiseen hiuksensa korvan taakse, ja sitten tunnenkin jo lämpimän henkäyksen etumuksellani.

Ensimmäisen minuutin tekee hieman kipeää, johtuen äskeisestä laukeamisestani. Sitten imeminen alkaa tuntua hyvältä. Päivi voihkii päälläni täristen ja huohottaen. Kaluni turpoaa hitaasti kaunottaren osaavassa käsittelyssä takaisin käyttökuntoon. Seuraan hänen keskittyneitä ilmeitään välillä huoneen peilistä. Tyttö on onnensa kukkuloilla.

Vietämme 69 -asennossa noin varttitunnin, eikä Päivi meinaa ensin lähteä päältäni pois, kun ehdotan panemista. Lopulta kippaan meidät ympäri, antaen penikseni olla edelleen naisen suussa kun kaivan taskustani kondomin.  Pyörittelen vielä hiukan Päivin kiiltelevää etumusta sormillani, sitten vedän kaluni pois hänen suustaan. Laitan kumin päälle.

"Mä haluan sinun sisääsi. Nyt."

Kippaan naisen vatsalleen. Suosikkiasentoni. Päivi pyörittää takapuoltaan kiimaisesti kohti tattiani. Nostan hieman mekkoa, ja läpsäyttelen penistäni hänen marmorisia pakaroitaan vasten kerätäkseni kovuutta varteen. Sitten upottaudun häneen.

"Hooh... Hooh... Vitun ihanaa...", Päivi huohottaa.

Lasken painoni hänen päällen ja työnnyn syvälle. Pumppaava liike saa huoneeseen aikaiseksi tasaisen kostean lätinän. Sänky nitisee ja natisee, mutta se ei haittaa kumpaakaan.

Minua vähän naurattaa. Tyttö on täysin kosteana, ja todella fiiliksissä. Aivan mahtavaa. Miten noin sievästä naisesta lähtee noin härskiä juttua, mietin pumpatessani varttani hänen sisäänsä. "Vittuuaaah! Ihan vittu-aaah!"

Kiitos laukeamiseni, erektio on pysyvä ja kestävä. Nostan naisen pyllyn pystyyn, ja panen lujempaa. Päivi voihkii ja ulvoo. Sitten hän alkaa vääntäytyä solmuun, selkä kaarella, kynnet lakanaa puristaen.

"Eivittu....Ei vittuuu... Eii viitttuuuuuuuuu.... MÄTUUNNUUNNN!!"

Tyttö ulvoo ja voihkii, ja hänen koko kroppansa sätkii allani. Tunnen lihan sykkivän puristelun kalullani. Annan hänen hengähtää hetken. Mekko on liimaantunut hänen iholleen. Seksikästä.

Vetäydyn ulos ja päivi voihkaisee. Siirryn lähetyssaarnaajaan, ja annan mennä. Päivi sitoo itsensä ympärilleni niin tiukasti, että se tekee jopa vähän kipeää. "Vitttuuvittuuannnaannanaaa... AAAAHH!!"

Päivi laukeaa uudelleen. Tällä kertaa en pysähdy. Jatkan tahdikasta pumppaamista, vaikka Päivin jalat sätkivät epämääräisesti takanani. Lotina on mieletön, ja tunnen märän kohdan allamme.

Pitkän survomisen jälkeen päätän, että on aika tulla. En halua satuttaa tyttöä, ja aktimme on kestänyt kokonaisuudessaa ja lähes kaksi tuntia. Vetäydyn ulos hänen sisältään, ja viskaan kondomin lattialle. Päivi kiemurtelee holtittomana allani, katsellen kiiltelevän terskani päätä.

Vatkaan hetken, keskittyen, kunnes saan penikseni pään herkistymään. Sitten pumppaan vartta edestakaisin ihaillen edessäni makaavaa kaunotarta. Päivin kostean, väsyneet sormet pyyhkäisevät välillä kullini päätä. Nainen on aivan poikki.

Sitten laukeamiseni lähenee. "Haluatko oppia jotain uutta?", kysyn Päiviltä. "Ilman muuta", hän huokaisee.

"Vedä kevyesti minun pallejani alaspäin sitten kun minä sanon. Okei?"
Päivi vetäytyy lähemmäksi, ja tarttuu palleihini. "Valmiina", hän sanoo.

"Okei... Nyt!"

Päivi vetää pallejani hitaasti alaspäin juuri oikealla hetkellä. Orgasmi on valtava. Ejakuloin kuin paloruisku, hänen mekollee, hänen iholleen ja hänen kaulalleen. "Miten sitä voi tulla noin paljon!?" Päivi hihittää.

Kun orgasmi on ohi, siirrän itseni Päivin huulille. "Ime mut tyhjiin"
Ja niin Päivi tekeekin. Lopulta kaadun sängylle. Päivi kiipeää syliini, antaen minulle kostean suudelman.

Hänen sydämensä hakkaa kuin pienellä pupulla.

+1