perjantai 8. joulukuuta 2017

84: Nira

"Sinulla on aivan törkeän upea vartalo", huokaisen tumman kaunottaren pyörähtäessä ympäri.

"Kiitos", nainen myhäilee ja nostaa mekkonsa helmaa, paljastaen upeat pakaransa.

"Saako koskea?" kysyn, vaikka tiedän kysymyksen olevan hölmö.

"Tottakai, nainen vastaa ja työntää pakaroitaan kasvojani kohti.

Nojaan eteenpäin ruskeassa nojatuolissa. Nainen, Nira, värähtää kun käteni koskevat pakaroita. "Sulla on kylmät kädet", hän hihittää. "Veri siirtyy kovaa vauhtia muihin paikkoihin", nauran. "On nämä upeat pakarat. Wau!" huokaisen ihailevasti.

Nira kääntyy ympäri ja päästää mekkonsa tippumaan nilkkoihinsa. "Tekeekö mieli?" hän kysyy. "No ihan vähän..." vastaan. Naisen tummat hiukset laskeutuvat lähes rinnoille asti. Hänen pitkien säärtensä lihakset nytkähtelevät kauniisti, kun hän riisuu vaatekappaleitaan yksi kerrallaan. Nainen on lähes yhtä pitkä kuin minä. Upea ilmestys.

Katson ruskeiden, nuoruutta hehkuvien rintojen liikahtelua lähes hypnotisoituneessa tilassa. Nira kävelee jalkojeni eteen ja laskeutuu polvilleen karvamatolle. "Otetaan nämä pois..." hän lausuu ja vetää Calvinit nilkkoihini, ja heittää ne sitten sohvalle.

"Noniin....", nainen hymyilee, asettuessaan reisieni väliin. "Haluutko että mä imen sua?" hän kysyy etusormi suussaan. Saan hädin tuskin äännähdettyä hyväksyvän kommentin. "Juu...".

Nira laskee kasvonsa kaluni päälle. Hänen hiuksensa peittävät näkymän, mutta tunnen lämpimän hengityksen vaikutuksen penikseni pinnalla. Veri virtaa suoniin. Pari kevyttä suudelmaa, ja sitten ihanan, lämpimän kielen kosketus. Imaisu. Hengitys kiihtyy, veri syöksyy kullinvarteen.

Nira siirtää hiuksensa sivuun ja katsoo minua silmiin. Vaalea penikseni näyttää jäätelötikulta hänen tummalla hipiällään. "Tuntuu aivan helvetin hyvältä", soperran Niran kiillottaessa tattiani.

Tartun naisen kasvoihin ja suutelen häntä huulille. "Nyt on sinun vuorosi."

Nainen istahtaa tilalleni tuolille. Lasken kasvoni hänen reisiensä väliin, ja lipaisen pari kertaa jo valmiiksi kiiltelevää pillua. Nira äännähtää, ja äännähtää vielä lujemmin kun upotan kasvoni hänen huulilleen. Nira pyörii tuolilla, puristaen pitkillä sormillaan sen kädensijoja.

Nira puristaa reisillään päätäni yhä tiukemmin. Puristan hänen pakaroitaan tiukemmin, ja annan kieleni tehdä työtänsä. Nira kääntyy minua vasten asettaen kätensä niskaani. Tunnen kuinka hänen kehonsa täriseeSitten hän ulvahtaa, ja hänen jalkansa suoristuvat olkapäilleni.

"Saatana! Ihan vitun hyvä orkku!" Nira nauraa. "Olepa hyvä!" vastaan pyyhkiessäni huuliani.

"Tuu sisään", nainen vaatii. Asetan valkoisen patukkani hänen huulilleen, ja nira vetää minut käsillään pakaroistani sisäänsä. "Oiih, hitaasti..." Nira käskee. Muutaman lyhyen työnnön jälkeen olen kokonaan hänen sisällään. Nainen on yhtä tiukka kuin vartalonsa.

"Pane mua! PANE!" Nira vaatii. Kostea lätinä täyttää huoneen. Nahkatuolin reunalle ilmestyy märkä, jatkuvasti kasvava kohta. Vetäydyn taaksepäin ja katselen työkaluni liikkumista edestakaisin. Nira hihittää. "Tuntuu maistuvan..."

Nyökkään tyytyväisyyden merkiksi. Sitten kiihdytän tahtia ja Nira sulkee silmänsä ja huokaisee.

"Minä haluan tulla taakse", totean ja nainen siirtyy nojaamaan tuoliin. Kulli luiskahtaa sisään.  Tahdin kiihtyessä kaunotar naukuu kuin kiimainen kissa. Ruskeat pakarat kiiltelevät kiimanesteistämme. Puristan itseni mahdollisimman lähelle naista, työnnän käteni hänen rinnoilleen ja suutelen korvaa. Nira huohottaa. Pusken sisään elämäni fiiliksissä. Tämä tekee gutaa.

Jonkin ajan kuluttua Nira kuiskaa korvaani. "Mä haluan... Päälle..."

Päästän kaluni tipahtamaan ulos punaisesta herkkupiirakastaan. Se kiiltelee kiimanesteistä kattovalon välkkeessä. Läpsäytän Niraa pakaralle muutaman kerran, jotta saan suurimman paineen pois kalustani. Touhutipat jättävät lihaksille kiiltelevät merkkinsä. Voi helvetti, mikä perse!

Siirryn makaamaan lattialle, ja Nira kiipeää päälleni, hitaasti. Kulli sujahtaa naisen sisään pienen sovittelun jälkeen, ja Nira alkaa liikuttaa etumustaan.

"Tykkäät sä tästä? Tykkäätsä?" hän kysyy. "Todellakin. Anna tulla vaan!" vastaan uhmakkaasti. Nira taittaa vartaloansa taaksepäin. Kiimahiki kiiltelee pikkujoulutunnelmaa hänen rinnoillaan. Työnnän sormeni hänen klitorikselleen ja teen pientä pyörivää liikettä, kunnes nainen nojaa päälleni puristaen vartalonsa tiukasti minua vasten. "Oioioiioiiiii!" hän ulvoo korvaani. Hänen tussunsa lihakset puristelevat rytmikkäästi kaluani vasten. "Voi hitto, voi hemmetti" hän huokaisee noustessaan käsivoimillaan takaisin ylös rintaani vasten.

Nira vetää tukkansa korvansa taakse, hymyilee, ja puristaa sormensa rintakarvoihini. Sitten hän kiihdyttää jälleen tahtia. "Anna se mulle!" hän käskee. Puristan naisen pakaroita ja yhdyn hänen rytmiinsä. Keinumme tahdissa lähes ikuisuudelta tuntuvan ajan.

"Okei... Minä tulen kohta" sanon. Nira katsoo minua silmiin ja kiihdyttää tahtia. Tunnen kuplintaa palleissani. Kaluni turpoaa. "AAahhh!" huokaisen, ja ruiskutan miesmaitoni naisen sisälle. Nira nauraa ja jatkaa rytmikästä pumppaamistaan, puristellen kevyesti pallejani niiden pompahdellessa hänen käsissään.

Orgasmini päätyttyä suutelelemme. Nira nousee pois kulliltani, ja se lätsähtää valkoisten ja värittömien nesteiden päällystämänä vastalleni. Nira käpertyy kainalooni.

"Tää oli hyvä idea", nainen kuiskuttaa korvaani. "Minähän sanoin", totean.

"Pidetään sitten matalaa profiilia töissä. Ok?"

"Tottakai. En minäkään halua tulla tunnetuksi tästä hommasta. Mieluummin vain panen."

Nauramme.

Nira näyttää mietteliäältä. "Koska otetaan uusiksi?"

"Vaikka heti", vastaan.

"Nyt jo!?" Nira huudahtaa.

"No, jos jaksat ottaa mut suuhusi. Tuo kaveri kyllä nousee sillä taatusti. Olet sen verran huippu siinä hommassa."

"Jaha", Nira sanoo, "okei, minäpä käyn kysymässä täältä alhaalta".

Nira pyyhkäisee suurimmat nesteet kädellään pois kalustani. Sitten hän imaisee. Hiukan herkkää vielä. Muutaman imaisun jälkeen alkaa taas tuntua namilta. Hitaasti mutta varmasti kaluni nousee julhakuntoon.

"Jes!" Nira hymyilee päästäessään elimeni suustaan. "Jatketaanko?"

"Jatketaan!"

+1


perjantai 2. kesäkuuta 2017

83: Silvi

Kevään ensimmäinen oikeasti lämmin päivä. Aurinko helottaa ja posket punottavat inkiväärioluen ansiosta. Pitkästä aikaa elämä tuntuu hymyilevän. Pelkkä T-paita päällä, kevyet kangashousut ja mukavat kesäkengät. Täydellinen päivä istua terassilla.

Töitäkin pitäisi tehdä, mutta tänään on paussin paikka. 90 kokemuksen raja on vihdoin ylitetty, ja se on tuonut mukavasti lisäpuhtia uusien seikkailuiden hakuun. Auringon lämpö luo panetusta. Peniskin roikkuu matalamalla, kun on lämmintä. Aivan kuin se yrittäisi sanoa "Nyt sitä piirakkaa tänne ja vähän äkkiä"!

Iltapäivän edetessä viiden hengen jakku-asuinen työporukka istahtaa viereisen pöydän ääreen. Kiinnitän huomioni n. 35 -vuotiaaseen brunetteeen, jonka vaalea bleiseri peittää vain vaivoin hänen uhkeat rintansa. Mahtavatko olla Stockmannilla töissä, kun noin piukkoja naisia ovat, pohdin. Kaupan myyjäthän ovat legendaarisia saman muotin edustajia.

Päivä kuluu sähköposteja kirjoitellessa. Noudan tiskiltä lisää juotavaa. Istahdan tuolille. Aikaisemmin huomioni kiinnittänyt nainen astelee alas portaita seksikkäillä koroillaan. Nainen hymyilee minulle ja nojaa tiskille.

"Yksi omenasiideri."

Vikaisen naisen kaunista kaulaa. Mielestäni sen sileä iho suorastaa huutaa huulikosketusta.
Tarjoilija lähtee kaatamaan juomaa lasiin.

"Työpäivänä?"

Nainen kääntyy minua kohti, ruskeat hiukset hulmahtaen.

"Anteeks, kuinka?"

Siirryn lähemmäksi. "Niin, että eikai kesken työpäivän nyt alkoholia juoda..."

"Mulla on kuule työpäivä nyt ohi. Ei tällaisena päivänä toimistolla voi kärsiä."

"Tiedän tunteen, itsekin päätin lähteä ulos "hommiin"..."

"Homma"-sana saa minut hymyilemään. Tsot-tsot. Pysy housuissasi.

"Mitäs sun pomos tykkää?"

"Eipä mitään, mä olen oikeastaan se pomo. Isoa pomoa en ole nähnyt pariin kuukauteen."

"Onnea sulle, mä olen pelkkä työläinen", nainen hirnahtaa ilkikurisesti.

Vilkaisen naisen vartaloa. Rotunaisen sääret. Tiukka takapuoli. Nam.

"Missä duunissa saa noin makeen kropan?" kysyn puoli-huolimattomasti.

Nainen tirskahtaa. "Ihan puhelintukihommissa"

Hän ottaa lasinsa ja maksaa laskun. Sitten hän vilkaisee minua pohtivasti.

"Aika hyvin nuo sinunkin pakarasi ovat muotoutuneet", hän sanoo hymyillen.

"Mitä? Yritätkö sinä iskeä minua?" kysyn ilkikurisesti.

"Ai. Mä luulin että sinä yrität iskeä minua", nainen toteaa ottaen samalla hörpyn lasistaan. Hänen vasemman kätensä sormet napsuttelevat samalla pöytää. Yhdessä niistä on sormus.

Tylsistynyt ura-vaimo?

"Niinhän mä vähän yritänkin. Näin kaunista päivää ei pitäisi mennä laittamaan hukkaan", sanon. Nainen hymyilee.

"Jaahas. Kyllä vähän hotsittaisi. Asutko tässä lähellä?" nainen tiedustelee määrätietoisesti.

"En, mutta äkkiäkös me tuosta joku hotellihuone varataan..."

Selaan huomaamattomasti kännykälläni vaihtoehtoja. Lähin hotelli on Omenahotelli. Tilaussivulle ja tiedot valmiiksi.

"Kelpaako Omenahotelli? Se olisi tuossa lähimpänä, ja heti käytettävissä..."

"Jos mä nyt lähden sun mukaan tässä, niin lupaatko sitten kanssa tehdä ihan kaiken mitä mä pyydän?"

Vastaus tulee kuin kaupan hyllyltä. "Ilman muuta!"

Nainen pohtii hetken. Sitten hän nyökkää. "It's a deal. Oota hetki, mä haen mun kamat tuolta ylhäältä!"

Hymyilen. "Minäpä odotan."



Saavumme hotellihuoneeseen. Nainen heittää laukkunsa tuolille.

Äkkiä minulle herää ajatus. "Minä en muuten edelleenkään tiedä sinun nimeäsi."

"Mmmm... Kutsu mua vaikka Silviksi"

"Silvi vai? Minä olen Kristian", ojennan käteni teatraalisesti.

Silvi lyö kätensä etumukselleni. "No hei, "Kristian"."

Vedän naisen lähelleni ja suutelen hänen punakoita huuliaan. Nainen tuoksuu hyvälle. Hieman marjaisalle. Suutelen Silvin kaulaa. Nainen huohottaa. Avaan pari nappia naisen paidasta ja nuolaisen hänen rintamustaan. Silvi vetää pääni ylös ja suutelee minua painien kielellään omani kanssa. Hän puristaa pakaroitani. Tunnen, kuinka kaluni alkaa turvota.

Puristan naisen piukkaa peppua. Se hypähtelee kosketuksestani. Hetken kiimaisen nuoleskelun jälkeen Silvi vetäytyy kauemmaksi.

"Odota! Huh. Mä otan vaatteet pois, ettei me sotata niitä!" Nainen repii kiireisesti paitaa pois päältään. "Onhan sulla kumeja mukana?"

"On toki", sanon riisuutuessani hänen edessään.

Silvi ottaa kaikki muut vaatteet pois, paitsi pikkuhousut. Vedän esimerkiksi omani pois, jolloin puolikova penikseni pääsee vapauteen.

"Ihanan turpee molo", nainen huokaisee. Sitten pikkuhousutkin lentävät pois.

Avaan sängyn, tehden meille tilaa. Silvi tulee eteeni, tarttuen samalla kulliini puristaen sitä kevyesti.

"Koita kuinka märkä mä olen. Koita", hän käskee. Työnnän käteni hänen jalkoväliinsä. Se on kuuma ja kostea. Ihana. Silvi sätkähtää hieman, kun sormeni solahtaa sisään. Hän pyörittelee itseään kädelläni sulkien silmänsä. Imen hänen rintaansa. Kullini turpoaa käyttökuntoon nopeasti.

Silvi hyppää selälleen sänkyyn. "Tuu tänne. Mä haluan sut sisälle..."
Nainen korostaa käskyään pyörittäen keskisormeaan klitoriksellaan. Otan nopeasti kondomin ulos paketista ja vedän sen tattini päälle. Sitten siirryn Silvin jalkojen väliin.

Odotusta on ilmassa.

Silvi tarttuu kaluni varteen, pyyhkäisten sillä muutaman kerran häpyhuuliaan. Sitten hän ohjaa sen sisäänsä hiljaa huokaisten. Hetken kuluttua huoneessa on jo täysi paukutus käynnissä.

"Et... tainnut odottaa tätä... kun päätit pitää töistä lomapäivää tänään", Silvi huohottaa korvaani. Minua huvittaa, koska juuri tätä toivoin ja odotin tältä päivältä.

Silvin sääret osoittavat luotisuorina kattoa, kun isken etumustani häntä vasten. Kostea lätinä täyttää korvat. Lämpimät kiimanesteet valuvat palleja ja naisen pakaroita pitkin patjalle.

Silvi huohottaa jotain ihanasta, mutta minä olen nyt keskittynyt -panemaan-. Tunnen, kuinka nainen kiristää lihaksikkaat jalkansa ympärilleni, ja puraisee kevyesti korvaani. "Sinä tunnut todella hyvältä", soperran hänen korvaansa. "Niin säkin", nainen voikaisee.

Vetäydyn ulos, ja pyörittelen sormillani Silvin namnam-huulia. Silvi ottaa penikseni käteensä ja imee sitä suussaan. Jännityn asennossa nii paljon että ,elkein laukean, mutta saan rentoutettuani lihakseni. Tarvitsen lisää venyttelyä.

Silvi siirtyy ratsastamaan päälleni. Naisen etumus piiskaa minua osaavan naisen raivolla. Tartun hänen pakaroihinsa, antaen lisäpuhtia touhuun. Silvia nuolee nänniäni hihittäen. Vedän hänet luokseni ja suutelen häntä. Nainen ujeltaa korvaani, hänen lihastensa väristessä jännityksestä.

Sitten hän vetäytyy taaksepäin, ja antaa penikseni lätsähtää vatsalleni.

"Haluutko tulla taakse?" hän kysyy. Hyppään muitta mutkitta satulaan.

Naisen pakarat kiiltelevät nesteistä. Puristelen niitä kevyesti pumpatessani lastiani kohti päämääräänsä. Taivuttaudun eteenpäin ja kerron olevani lähellä. Nojaan taaksepäin, ja nainen ryhtyy hakkaamaan pakaroitaan etumustani vasten määrätietoisen keskittyneesti. Palleissa tuntuu kipunointia, joka siirtyy hitaasti kohti terskan kärkeä. Puristan lihaksiani niin pitkään kuin kykenen, kunnes päästän lastini liikkeelle.

"Mä tunnen sun sykkeen", Silvi huohottaa kun laukean. Pumppaan vielä hetken, kunnes väsynyt penikseni pulpahtaa ulos. Jäämme molemmat makaamaan selällemme sänkyyn. Silvi pyyhkäisee otsaansa ja heiluttaa käsiään hihittäen.

"Se teki tosi hyvää", hän sanoo. "Juu", vastaan. "Jos haluat vielä lisää, niin meillä on tämä huone vielä vajaan vuorokauden käytössä."

Silvi katsoo minua. Sitten hän vetää kondomin pois kaluni päältä. Se napsahtaa herkälle iholle hieman irrotessaan. Tummaverikkö sitoo kondomin osaavin ottein, ja käy tiputtamassa sen sitten roskikseen.

"Sulla on aikamoinen jööti", hän sanoo osoittaen reippaasti yli siemenpussin rajan olevaa nestemäärää kumissa. "Senkin sonni", hän jatkaa.

"Onko sulla näitä vielä lisää?" hän tiedustelee. "Neljä olisi vielä", sanon. "Paljonko tarvitset taukoa?" Silvi kysyy.

"Jos nyt vaikka kymmenen minuuttia. Tule tänne, niin minä vähän lämmittelen sinua tässä odotellessa."

Silvi tulee takaisin sänkyyn. Sormeni hoitavat homman kotiin.

+1

maanantai 29. toukokuuta 2017

82: Päivi

Koko kevät meni aivan perseelleen. Ensin jouduin auton tönäisemäksi. Murtunut lonkka. Kuukausitolkulla pelkkää makaamista ja istumista. Seksi ei käynyt mielessäkään. Sitten työkeikka jossain pohjois-Ruotsin surkeimmassa pitäjässä. Surkeaa. Edes liikkumaan ei ole ehtinyt. Kroppakin tuntuu pehmenneen ikävästi. Ärsyttää.


Finnairilla Tukholmasta takaisin Turkuun. Asemalta taksilla takaisin kotiin. Taksissa selailen saapuneita viestejä. Paljon kyselyjä blogin etenemisestä. Muutamia ehdotuksia, osa niin vanhoja että turha edes vastata enää. Yksi viesti kiinnittää huomioni, se on kirjoitettu jotenkin... söpösti?

Vastaan viestiin. "Jos vielä kiinnostaa, niin olen jälleen maisemissa. Jos sinulla on jo muita suunnitelmia, niin hyvää kevään jatkoa!"


Ehdin juuri laskea kassit eteiseen, kun puhelimessa kilahtaa.

"Moi! Juu, olen kiinnostunut edelleen! :) T: Päivi"

Vastaan nopeasti purkaessani vaatteitani sängylle.

"Miltä sä näytät?", nainen tiedustelee.

"180 senttiä, kaljuksi ajeltu ja kohtuullisen karvainen olen. Aika lihaksikas. Blogissa on pari kuvaakin."

Jotenkin en saa nyt parasta vaihdetta päälle. Yllättäen vastaus onkin positiivissävytteinen.

"Kuulostaa hyvältä! :) Ite olen 162 pitkä ja vaaleahiuksinen. Aika timmi omasta mielestäni. ;)"

Nyt sykähtää. Vihdoin. Kuvittelen mielessäni söötin naapurintytön, joka haluaa minun kulliani yhtä paljon kuin minä haluan hänen vartaloaan. Kehaisen naista. Hetken kuluttua saan hänen kasvokuvansa sähköpostiini. Näyttääpä nuorelta!

"Tuota, kuinka vanha sinä olet?"

"Mä olen 18", nainen toteaa. "Kirjoitan ens keväänä."

Nielaisen. Vielä muutamia vuosia sitten näin nuoret neidit olivat ihan ok, mutta nyt minä olen kuitenkin jo 35 vuoden väärällä puolella. Onkohan hän jo liian nuori?

"Minä taidan olla vähän liian vanha sulle."

"Höpsis! Ei mua haittaa, sä olet just sopivan ikäinen! En mä nyt kuitenkaan mitään kumppania tässä hae! :D"

"Okei. Jos minä tulen käymään, niin katsotaan mitä tapahtuu?"

"Juu! Käykö huomenna? Tänään on vähän kiireitä, huomenna olis hyvää aikaa!"

"Onnistuu toki!"




Tästä onkin jo aikaa. Vieras talo, vieras asunto, uusi nainen. Jännittää. Kiivetessäni hissillä kohti kuudetta kerrosta, kuvittelen miltä hän näyttää, ja miltä hän tuoksuu. Miltä hänen ihonsa tuntuu.


Ringring.

"Moikka!"

"Moi!"

"Sieltä se komistus tulee. Tuu sisään!"

Astun sisään asuntoon. Päivi sulkee oven, ja jää tarkastelemaan minua. Suorat, vaaleat hiukset ja söpö nenä. Hänen tummansininen mekkonsa on niin lyhyt että välillä näen pakaran vilahtavan sen alta. Hyvä ensivaikutelma.

Päivi rikkoo hiljaisuuden.

"Et sä ole mitenkään paha. Turhaan huolehdit! Ihan pantava olet. Et ehkä mun normaalia tyyppiä, mutta hyvältä vaikutat", nainen visertää.

"Ai, no kiva", totean hieman hieman närkästyneesti.

"Olenko minä joku setämies sinulle", kysäisen naurahtaen vähän vaivaantuneesti. Katselen samalla tarkkaan naisen reaktioita.

"Mä tykkään setämiehistä..." Päivi sanoo pupillit laajenneina.

"No, kai minä sitten olen sinun setämiehesi."



"Mitä sä tykkäät mun kämpästä?"

Katselen ympärilleni. Pari taulua, iso ikkuna, parveke, ei telkkaria. "Ihan kiva."

Päivi jatkaa "Tässä on mun olohuone, tuolla on vessa. Ja täällä... On makkari."

Makuuhuoneessa on beige, kahden maattava sänky, mallia hetekka. Neliönmuotoinen sälepääty. Vanhempien jäämistöä?


Päivi tönäisee minua kevyesti kylkeen. "Joko mennään?"


Istun sängyn päädyssä shortsit jalassa. Päivi istuu polvillaan edessäni, hieroen reisiäni vaaleilla sormillaan. Samaan aikaan kiihottaa ja jännittää.

Nainen katsoo minua silmiin. 

"Anna mä maistan sua."

Viimekerrasta on selvästi aikaa, koska alan selitellä hermostuneesti kuin olisin ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

"Tuota, oletko varmasti puhdas? Meinaan en halua mitään herpestä tai klamydiaa tattiini. On ollut jo muutenkin vähän heikko kevät." Heti kun avaan suuni, alkaa nolottaa.

Päivi nauraa. "Mä en ole imenyt kuin kahta exääni, ja viimeisen jälkeen olen käynyt testeissä. Myös nielu on testattu."

Nuori nainen esittelee avointa suutansa teatraalisesti, pyöritellen kieltään puolelta toiselle.

"Äh. Okei. Ime pois", sanon.

"Lupaan, ettet kadu", Päivi painottaa, ja siirtyy sepalukseni luo.

Rips, ja shortsit ovat nilkoissa. Hetki vielä, ja alushousut lentävät nurkkaan. Puolikova penis makaa sivullaan. Päivi tarttuu siihen kiinni ja puristaa sitä. Sen päähän ilmestyy kirkas tippa.

"Nam, täällähän ollaan jo ihan valmiina!"

"Ei nyt sentään vielä", sanon katsellessani hänen toimiaan.

Hänen sormensa ovat viileät, mutta huulten painallukset tuntuvat hyvältä. Nuolaisut terskan päässä tuntuvat todella hyvältä. Hän imaisee kullini pään suuhunsa, tippoineen päivineen, sen enempää ihmettelemättä. Tunnen, kuinka se turpoaa nopeasti hänen suussaan. Päivi on, asiantuntevasti, keskittynyt terskan imemiseen. Ei työntöjä kurkkuun, ei käkimistä. Ihanaa, pehmeää suikkaria.

Hänen toinen kätensä pumppaa kevyesti kaluni vartta, toisen käden pyöritellessä pallejani kevyesti. Alan tuntea oloni hattaraiseksi. Sitten Päivi lutkuttaa hetken todella hyvästä kohdasta, kielen hyväillessä terskan alaosaa juuri oikeasta kohdasta. Tunnen jousen jännittyvän.

"Odota, hei!"

Päivi nostaa päätään kysyvästi.

"Minä tulen ihan just! Lopeta hetkeksi!"

Päivi ei ole moksiskaan, vaan jatkaa samaa, rauhallista määrätietoista työskentelyään. Yritän ensin kiemurrella pois, sitten puristan lihaksillani penikseni juurta niin pitkään kuin voin...

Sitten laukean. Päivi myhäilee äänekkäästi kassieni tyhjentyessä hänen suuhunsa. Naista naurattaa kovasti. Pari nielaisua, ja hän päästää kostean kullini nytkähtelemään huuliltaan.

Hän pyyhkäisee miesmehun huuliltaan käteensä. Kauniiseen mekkoonkin on mennyt pisaroita, mutta en mainitse niistä mitään. Annan hengitykseni tasaantua rauhassa.

"Sori, en voinut olla laukeamatta", huohotan. Päivi katselee minua kysyvästi, ehkä hiukan hämillään.

"Nouse ylös", käsken. Päivi tekee työtä käskettyä. Suutelen hänen vatsaansa mekon läpi, ja annan käsieni koetella hänen ihoaan. Puristelen pakaroita mekon alla, ne tuntuvat ihanilta.

Ujutan sormeni alushousujen kuminauhan alle, ja vedän ne hitaasti naisen nilkkoihin. Päivi säpsähtää, kun ujutan käteni hänen jalkoväliinsä. Hieron jo valmiiksi kosteaa pintaa rauhallisesti. Nainen puristautuu minua vasten. Hänestä kuuluu huokaisu, kun keskisormeni uppoaa huulten väliin.

Otan paitani pois ja siirryn makaamaan sängylle. Asettelen tyynyn niskani taakse tueksi.

"Tule istumaan mun huulilleni, mutta jätä tuo mekko päälle", käsken.

Naisen kasvot ovat jo kiimasta punaiset. Spermani kiiltää hänen poskipäässään, se saa koko tapahtuman tuntumaan jotenkin erityisen tuhmalta.

Nainen asettautuu päälleni, ja alan välittömästi töihin. Hänen kosteat huulensa värähtelevät kieleni koskestuksesta. "Just noin... Joo, just noin..." Hän huokailee. Käsken naisen ottamaan minut suuhunsa. Hän tekee työtä käskettyä. Katson kun hän pyyhkäiseen hiuksensa korvan taakse, ja sitten tunnenkin jo lämpimän henkäyksen etumuksellani.

Ensimmäisen minuutin tekee hieman kipeää, johtuen äskeisestä laukeamisestani. Sitten imeminen alkaa tuntua hyvältä. Päivi voihkii päälläni täristen ja huohottaen. Kaluni turpoaa hitaasti kaunottaren osaavassa käsittelyssä takaisin käyttökuntoon. Seuraan hänen keskittyneitä ilmeitään välillä huoneen peilistä. Tyttö on onnensa kukkuloilla.

Vietämme 69 -asennossa noin varttitunnin, eikä Päivi meinaa ensin lähteä päältäni pois, kun ehdotan panemista. Lopulta kippaan meidät ympäri, antaen penikseni olla edelleen naisen suussa kun kaivan taskustani kondomin.  Pyörittelen vielä hiukan Päivin kiiltelevää etumusta sormillani, sitten vedän kaluni pois hänen suustaan. Laitan kumin päälle.

"Mä haluan sinun sisääsi. Nyt."

Kippaan naisen vatsalleen. Suosikkiasentoni. Päivi pyörittää takapuoltaan kiimaisesti kohti tattiani. Nostan hieman mekkoa, ja läpsäyttelen penistäni hänen marmorisia pakaroitaan vasten kerätäkseni kovuutta varteen. Sitten upottaudun häneen.

"Hooh... Hooh... Vitun ihanaa...", Päivi huohottaa.

Lasken painoni hänen päällen ja työnnyn syvälle. Pumppaava liike saa huoneeseen aikaiseksi tasaisen kostean lätinän. Sänky nitisee ja natisee, mutta se ei haittaa kumpaakaan.

Minua vähän naurattaa. Tyttö on täysin kosteana, ja todella fiiliksissä. Aivan mahtavaa. Miten noin sievästä naisesta lähtee noin härskiä juttua, mietin pumpatessani varttani hänen sisäänsä. "Vittuuaaah! Ihan vittu-aaah!"

Kiitos laukeamiseni, erektio on pysyvä ja kestävä. Nostan naisen pyllyn pystyyn, ja panen lujempaa. Päivi voihkii ja ulvoo. Sitten hän alkaa vääntäytyä solmuun, selkä kaarella, kynnet lakanaa puristaen.

"Eivittu....Ei vittuuu... Eii viitttuuuuuuuuu.... MÄTUUNNUUNNN!!"

Tyttö ulvoo ja voihkii, ja hänen koko kroppansa sätkii allani. Tunnen lihan sykkivän puristelun kalullani. Annan hänen hengähtää hetken. Mekko on liimaantunut hänen iholleen. Seksikästä.

Vetäydyn ulos ja päivi voihkaisee. Siirryn lähetyssaarnaajaan, ja annan mennä. Päivi sitoo itsensä ympärilleni niin tiukasti, että se tekee jopa vähän kipeää. "Vitttuuvittuuannnaannanaaa... AAAAHH!!"

Päivi laukeaa uudelleen. Tällä kertaa en pysähdy. Jatkan tahdikasta pumppaamista, vaikka Päivin jalat sätkivät epämääräisesti takanani. Lotina on mieletön, ja tunnen märän kohdan allamme.

Pitkän survomisen jälkeen päätän, että on aika tulla. En halua satuttaa tyttöä, ja aktimme on kestänyt kokonaisuudessaa ja lähes kaksi tuntia. Vetäydyn ulos hänen sisältään, ja viskaan kondomin lattialle. Päivi kiemurtelee holtittomana allani, katsellen kiiltelevän terskani päätä.

Vatkaan hetken, keskittyen, kunnes saan penikseni pään herkistymään. Sitten pumppaan vartta edestakaisin ihaillen edessäni makaavaa kaunotarta. Päivin kostean, väsyneet sormet pyyhkäisevät välillä kullini päätä. Nainen on aivan poikki.

Sitten laukeamiseni lähenee. "Haluatko oppia jotain uutta?", kysyn Päiviltä. "Ilman muuta", hän huokaisee.

"Vedä kevyesti minun pallejani alaspäin sitten kun minä sanon. Okei?"
Päivi vetäytyy lähemmäksi, ja tarttuu palleihini. "Valmiina", hän sanoo.

"Okei... Nyt!"

Päivi vetää pallejani hitaasti alaspäin juuri oikealla hetkellä. Orgasmi on valtava. Ejakuloin kuin paloruisku, hänen mekollee, hänen iholleen ja hänen kaulalleen. "Miten sitä voi tulla noin paljon!?" Päivi hihittää.

Kun orgasmi on ohi, siirrän itseni Päivin huulille. "Ime mut tyhjiin"
Ja niin Päivi tekeekin. Lopulta kaadun sängylle. Päivi kiipeää syliini, antaen minulle kostean suudelman.

Hänen sydämensä hakkaa kuin pienellä pupulla.

+1