keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Muutosten aika

Olen kirjoittanut tätä blogia kohta jo kahden vuoden ajan. Se on pitkä aika. Kokemuksia on tullut paljon. Suurin osa hyviä, muutama vähän huonompi. Silti, elämässä tulee hetki, jolloin on aika pohtia uusia tuulia. Alkoihan tämä blogikin sellaisesta.

Aloitin tämän blogin, kun erosin pitkäaikaisesta suhteestani. Jostakin syystä minulle iski tarve täydelliseen muutokseen. Kiltistä, tavallisesta hiljaisesta miehestä oli kuoriuduttava uusi olento. Alitajunnassani en uskonut muutoksen olevan mahdollista. Yllätyin täysin, kun huomasin onnistuvani siinä asiassa, joka minulle oli aikaisemmin hyvin vaikeaa. Naisten lähestyminen.

Muutaman yrityksen jälkeen huomasin, että saadakseni seksiä naisilta, minun pitää olla sitä, mitä he minusta haluavat. Kun aloin kuunnella naisia, tiesin nopeasti, miten kykenisin saamaan heidät pauloihini. Se tuntui hyvältä. Se tuntuu vieläkin hyvältä. Se hetki, kun vastapuolen silmässä välähtää, aiheuttaa edelleen hiljaisen, tyytyväisen hymähdyksen pääkopan sisällä. Se tuntuu hyvältä.

Ja vielä paremmalta tuntuu se, kun näkee toisen nauttivan hetkestä. Oli se hetki sitten lyhyt tai pitkä, hetken hurmio saa olon onnelliseksi. Tiedättehän?

Useampaankin kertaan olen miettinyt, pitäisikö minun keksiä jotain muuta tekemistä ajalleni. Toisinaan olen odottanut ylivoimaista estettä, joka estäisi blogini kirjoittamisen jatkamisen. Kumpaakaan ei ole tapahtunut.

Ennen kuin nyt.

Kaikki lukijani eivät ehkä tiedä, että työnantajani on ollut viimeiset kuukaudet kovan mullistuksen alla. Irtisanomisia, kritiikkiä ja tuskaa on riittänyt. Onnekseni olen saanut pitää työni, mutta kovin mukavaksi tilannetta ei ole voinut kutsua. Tästä syystä olen yrittänyt etsiä itselleni uusia haasteita. Ja onnekseni voin kertoa löytäneeni niitä.

Valitettavasti uusi tehtävänkuvani sijaitsee, jos ei nyt kaukana, niin etäällä. Toisessa pohjoismaassa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta blogin etenemiseen.

Vaikka pyörittelin mielessäni blogin jatkamista uudessa kotikaupungissani, hieman asiaa mietittyäni päädyin siihen, ettei hommaan tule millään enää samaa fiilistä. Uuteen elämään sisäänpääsemiseen menee kuitenkin oma aikansa, ja kun vihdoin tuntisin tilanteen sopivaksi blogin jatkamiselle, aikaa olisi kulunut jo liian kauan. Blogini ei olisi enää relevantti.

Siksi päädyin raskaaseen päätökseen. Kristianin 100 naistako blogi päättyy tähän.

Sydämeni pomppasi, kun tajusin hyväksyväni ajatuksen. Harrastus ja elämäntapa, jota olen toteuttanut jo pitkään, olisi päättymässä. Kaikki ne koetut ihanat naiset, kaikki tulevat naiset. Entä he? Loppuuko kaikki tähän?

Ei. Ei lopu. Eihän minulla ole edelleenkään vaimoehdokasta. Ja koska olen kuitenkin sydämeltäni yksiavioinen, on siinä minulle tulevaisuuden projektia kerrakseen. Vaikka jatkuva naiminen onkin nyt päättymässä uskon, että jotain parempaa on tulossa. Jotain pysyvää.



Projektin loppu. Se on siis tässä. Aloittaessani blogia halusin testata, onko fiktio-Tepon 100 naisen kaataminen vuodessa edes teoriassa mahdollista. Valitettavasti joudun kertomaan lukijoille, että jos et satu työskentelemään aikuisviihdealalla, on sen onnistuminen käytännössä mahdotonta. Elämässä tapahtuu aina jotain, joka sekoittaa rytmin. Vajaassa parissa vuodessa saavutin kuitenkin miehekkään 54:n kaadon rajapyykin. Lisäksi mukaan voitaisiin laskea pari seksikertaa, joista en blogiin ole kirjoittanut.

56 eri naista. 56 ihanaa, ja pari vähemmän ihanaa, kokemusta.

Moni lukijani varmasti miettii, kannattiko homma. Eikö aika olisi kannattanut viettää yhden naisen kanssa?

Olen tehnyt naisten kanssa upeita asioita. Asioita, joita harvemmin tehdään enää parisuhteessa. Uusi kokemus on aina jännittävä, ja siksi sen haluaa ikimuistoiseksi. Parisuhteessa jännitys tasoittuu ja tila normalisoituu, jolloin ihmiset yrittävät vähemmän.

Käsi sydämellä: Jos olet ollut parisuhteessa enemmän kuin 4 vuotta, milloin olet viimeksi antanut rakkaallesi suuseksiä ihan vain suuseksin antamisen ilosta. Entä milloin olet sitä saanut? Jos vastasit "jatkuvasti", niin onneksi olkoon. Kuulut onnellisten pieneen joukkoon. Kaikki muut tuijottavat parhaillaan monitorinsa ruutua tippa silmässä.

Tehkää lupaus. Menkää kotiinne, ja antakaa partnerillenne jotain mitä hän aina kaipaa, mutta ei koskaan saa. Ihan vain siksi, että se pitää parisuhteenne kunnossa. Ja tuntuu hyvältä.



... Se on kai tässä sitten. Olo on hieman haikea. Hassua, koska en koskaan uskonut jääväni näin koukkuun mihinkään töiden ulkopuolella. Onnistuin ainakin osoittamaan itselleni, että elämässä on muutakin kuin työt. Naisen kosketus.



Haluan kiittää kaikkia lukijoitani, että olette pysyneet mukana tämän projektin ajan. Erityisesti haluan kiittää kaikkia teitä ihania naisia, jotka avustitte minua blogissani, tietäen tai tietämättänne. Muisto teistä säilyy mielessäni ikuisesti.



Kristianin on nyt aika siirtyä autuaammille metsästysmaille. Kohti parisuhdetta, vai jotain muuta?

Ehkä tapaamme vielä. Erästä elokuvateollisuuden parasta monologia vapaasti lainaten:



Tämä ei ole hyvästi.





Tämä on näkemisiin.


- Kristian


20 kommenttia:

  1. Todella hyvä yhteenveto.
    Itse vähän vanhempana herrasmiehenä en enää jaksaisi moista, olen ihmetellyt miten kaikki naiset jaksaa kiinnostaa, minua ne eivät enää kiinnosta. Sitä kipinää joko on tai ei ole. Aika harvassa naisessa on. Pelkkä ulkomuoto ei riitä. En tuomitse ketään, kaikki saavat tehdä kuten parhaaksi näkevät. Mutta kyllä siinä seksissä on vaan kyse niin paljosta muustakin. Ainakin minulle.

    Sanoisin jopa että tuo oli miehen puhetta. Ihan vilpittömästi. Olet viisastunut matkalla paljon. Alun uho ja Omegat ranteessa näyttävät varmasti omasta mielestäsikin aika naiivilta puheelta nyt.

    Kaikkea hyvää!

    -Näkymätön mies

    ps. ja siihen kysymykseen käsi sydämellä : Eilen ;)

    VastaaPoista
  2. :((((((( Voi ei!! Mitä mä nyt odotan kaikki tylsät työviikot?!!?

    VastaaPoista
  3. eikääääää!! :(

    VastaaPoista
  4. Kiitos yhdestä elämäni parhaista kokemuksista! Ja onnea jatkolle! =)

    Ps. Toivottavasti vielä kuitenkin joskus nähdään!

    VastaaPoista
  5. Laitoinkin sinulle viestiä joskus ja kerroin että liitossani on ongelmia ja olisin todella hallunut kokea mitä se olisi voinut olla. Siitä alkoi aika mullistava aika minulle ja miehelleni. Ja uskalsin kertoa hänelle että jotain on tehtävä tai stoori loppuu. Hänen haluttomuutensa ei johtunut siitä etteikö olisi halunnut vaan siitä että käytti vahvoja kipulääkkeitä yli sallitun määrän. En tiedä mikä hänet sai vähentämään lääkkeitä, mutta sai kuin saikin. Nyt hän on melkein kuin ennen, virkeä oma itsensä vaikka koskaan hän ei voi kokonaan lopettaa lääkkeitä ja toisinaan elämä tuntuu tuskalliselta kipujen vuoksi. Toisen pettäminen ja vaikkei hän siitä olisi tiennyt niin minä olisin, en vaan olisi pystynyt elämään sen kanssa hänen kanssaan. Meillä on kaksi lasta ja 1.7 on meidän 14 vuotis hääpäivä. Niin ja oma mieheni on juuri sellainen kiltti ja ujo ja siihen piirteeseen niin kovin ihastuin.
    Toivottavasti sinäkin löydät sellaisen kumppanin kenestä ei halua luopua ongelmista huolimatta. En edelleenkään lupaa itselleni että tämä voisi olla ikuista, mutta toivon niin...
    Hyvää jatkoa... Kuinka monesti luinkaan tätä ja fantasioin sinut mieheni tilalle ja se sopi minulle paremmin ;)
    girly-80

    VastaaPoista
  6. Loppuuko sun kirjoittelut nyt kokonaan?!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan tällaisenaan blogi ei tule jatkumaan. Olen pyöritellyt ideoita lyhyemmistä postauksista. Fiilispohjalta. Katsotaan nyt. :) Työpaikkaan totuttelu on nyt kuitenkin edessä.

      Mitä mieltä lukijat ovat?

      - Kristian

      Poista
    2. Koita nyt jotain keksiä!!! Sun jutut on niiiin ihania!!!

      Poista
    3. Juu, komppaaan! Kirjoita ihan mitä vaan, kunhan se on kosteaa...

      Poista
    4. Jotain olisi kiva kuulla! Jos joku tarjoaa sulle vielä seksiä kirjoita siitä ihmeessä tänne! Mä luen kokemuksistasi aina pikkupöksyt kosteina...

      - Eka fanisi ;)

      Poista
    5. musta olis kans kiva kuulla jotain susta, vaikka sitten siitä miten sopeudut uuteen paikkaan. ehkä jopa uusien naisten treffailusta ja mitä keksit tämän vanhan ajan tilalle...

      Poista
  7. Mulla on vaan ikävä sun ihanaa MUNAA. :(

    VastaaPoista
  8. Ainakin jotain olisi kiva myöhemminkin kuulla. :)
    girly-80

    VastaaPoista
  9. Mä olen viiskymppinen mies pohjanmaalta.Juuri samanlainen tilanne oli elämässäni
    kuin Kristianilla,eli erosin pitkästä suhteesta.Sen jälkeen ajattelin ihan vain kokeilla
    erilaista elämää ja testata miten saisin naisia ja hankkia uusia kokemuksia.Olen ulko-
    näöltäni tavallinen,mutta sosiaalinen ja positiivinen suomalainen mies.Yllätys oli mel-
    koinen kun yhtäkkiä huomasin et sainkin naisia ja vielä helposti.Se maailma mikä aukesi vei mukanaan ihan täysin ja täytti elämän.Aikaa ei enää ollut harrastuksille ja
    hyvä kun töissä ehdin enää käydä.Seuraa löytyi ja seksiä eri kumppanien kanssa oli
    useasti joka viikko.Sitä elämää jatkui reilut kaksi vuotta,mutta sitten oli pakko lopettaa.En laskenut,mutta sanoisin et mulla oli sinä aikana n.120-140 naista! Upeita
    naisia,varattuja ja sinkkuja.Yhteistä oikeastaan heille kaikille oli seksin puute omassa elämässään.Mä täytin sen puutteen ja annoin heille pienen hetken nauttia ja olla nainen.Mutta,sitten oli tosiaan pakko lopettaa kun elämään ei enää mahtunut mitään
    muuta kuin seksiä ja uusien suhteiden hakemista.Nyt elän parisuhteessa ja olen onnellinen siitä.En kadu kuitenkaan mitä tein,sillä rakastelu eri naisten kanssa oli
    todella kivaa ja mähän tyydytin vain heidänki tarpeitaan!

    VastaaPoista
  10. kunhan nyt edes kirjoitat vaikka lyhyemmästi niin uskon että monet olisivat kiitollisia! minä ainakin 8) sitten olis taas mitä odottaa päivittäin

    VastaaPoista
  11. Haikeaa. Kovin haikea olo tuli itsellekkin tätä lukiessa. Kaikkea hyvää elämään ja uusia tuulia!

    Jatka ehdottomasti kirjoittamista, vaikkapa vaimoehdokkaiden treffailusta ;)

    -mimmu

    VastaaPoista
  12. Harmi että lopetat, mutta ymmärrän. Kiitokset loistavista lukuhetkistä vielä minunkin puolestani.

    Ja kiitokset tiedät-kyllä-mistä! ;)

    -nimetön

    VastaaPoista
  13. Pakko kertoa, että 100 naisen kaataminen vuodessa ei ole mahdottomuus. En työskentele aikuisviihdealalla, mutta nykypäivän Tinderit jne.. on mahdollistanut nopean deittaamisen samanhenkisten ihmisten kanssa. Ilmeisesti pitäisi kirjoittaa blogia omista seikkailuista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä näin, mutta terveysasiat vaikeuttavat juttua huomattavasti.
      Tällaista kun ei oikein voi tehdä "toivotaan parasta, pelätään" -ajatuksella. Lisäksi työssäkäynti vaikeuttaa hommaa yllättävästi. :)

      - Kristian

      Poista