Palaveri ei kiinnosta tänään pätkääkään. Kouvolalainen pikkupomo selittää naama vakavana aivan hirveää tuubaa asioista, joista hänellä ei ole mitään ymmärrystä. Miehen alaiset nyökyttelevät pomonsa kommenttien mukana vaikka naamoista näkee, että hyvin harva pitää tämän mielipiteitä missään arvossa.
Lopulta palaveri on saatettu loppuun. Naksautan niskojani, ja vastaan muutamaan viestiin. Sähköpostissani odottavat terhakat nuoret rinnat ja viesti: "Maistuisko? ;)". Käännän läppäriäni refleksinomaisesti toiseen suuntaan, vaikka huoneessa ei ole ketään. Vastaan myöntävästi. Erektioni laskeutumisessa menee hetki.
Kello on jo puoli kuusi, kun saavun seuraavan tapaamiseni luo. Nainen asuu uudehkossa vaaleassa rivitalossa, jonka pihalla on yksinäinen naisten polkupyörä. Pimputan ovikelloa. Sisältä kuuluu kolinaa ja rytinää.
Hetken jo ajattelen, ettei ovi avaudukaan. Vihdoin ovi naksahtaa auki, ja tummatukkainen, 170-senttinen nainen työntää päänsä ovenraosta. "Heippa!"
"Kristian, moi", tervehdin.
"Joo, mä arvasin. Tuu sisälle!", hän ohjaa.
Asunnon keltaiset seinät tuovat mieleeni vanhat valokuvat. Tätä asuntoa ei ole uusittu ihan vähään aikaan. Nuorekkaat, valkoiset kalusteet tuovat erikoista kostrastia seinien aavistuksen koiranpissaa muistuttavan värimaailman sisälle.
"Mä tiedän. Nämä seinät on ihan järkyt", Taina toteaa. Nyökkään hyväksyvästi.
"Ottaisitko sä jotain? Kahvia? Teetä?", nainen kysyy. "Ei kiitos. Olen litkinyt kahvia seuraavien kahden kuukauden ajaksi tänään."
Taina näyttää mietteliäältä. Tuttu tilanne.
"No, esittelepä vähän makuuhuonettasi", hymyilen. Tainan posket valahtavat punaisiksi, ja hän käännähtää kannoillaan. "Se on täällä", hän kuiskaa lähes hiirimäisen hiljaisella äänellä.
Matala parisänky. Siinä on tilaa temmeltää.
"Miten on? Tekisikö mieli?", tiedustelen. Taina pyörii hieman hämiintyneenä, ja mittailee minua päästä jalkoihin.
"Voisitko sä ottaa vaatteet pois?", hän pyytää, "Mä luulen että se auttaisi tähän jännitykseen. Mä en odottanut, että sä oikeasti tulet tänne!"
"Okei."
Riisuudun nopeasti. Taina hihittää posket punaisina minun heitellessäni vaatteita huoneen nurkkaan. Lopulta olen pelkissä alushousuissani seisomassa makuuhuoneen punaisella karvamatolla.
"No?", kysyn ja odotan.
"Juu, ihan pantavalta näytät.", nainen sanoo, ja hihittää.
"Jos sinua jännittää liikaa, ei meidän ole pakko tehdä mitään."
Taina miettii.
"Sulla on vielä pöksyt jalassa. Näytä nyt vielä sun työkalu.", hän käskee.
"Tule ottamaan ne pois.", käsken ja virnuilen.
Taina tulee hitaasti lähemmäksi, ja koettelee sormillaan ihoani. Se saa veren virtaamaan penikseen. Alushousut venyvät hieman.
Taina työntää vaaleat sormensa alushousujeni kuminauhan alle. Hän niiaa pehmeälle matolle, ja vetää housut nilkkoihini. Sitten hän hieroo pakaroitani käsillään, tuijottaen samalla hitaasti paisuvaa tattiani.
"Hei", Taina sanoo hieman epäröiden, "riittäiskö tälle suihinotto? Mulla on aika kova jännitys nyt päällä."
"Tottakai! Suihinottohan on parasta ikinä. Ainakin miehelle!", naurahdan keventävästi. "Mutta ei sun mikään pakko ole."
"Eiku mä haluan!", Taina huudahtaa, ja hieraisee varovasti etumustani.
Vilkaisen ympärilleni. Istun sängylle, ja avaan hiukan jalkojani. Kaluni heilahtaa raskaasti puolelta toiselle. Taina hymyilee, ja tarttuu sen varteen. Terskani punertuu naisen päättäväisestä kosketuksesta.
"Mä varoitan, mä en ole sitten mitenkään erityisen hyvä tässä."
Nauran. "Anna mennä vaan."
Taina nauraa. "Okei!"
Hän sieppaa minut suuhunsa. Tunnen 25 -vuotiaan naisen kielen koettelevan penikseni pään muotoja. Se tuntuu upealta. Tunnen paisuvani naisen suussa, hänen imiessään hitaasti terskan herkkää päätä. Taina pullauttaa peniksen pois suustaan, ja kommentoi jotain sen pikaisesta kasvamisesta. Sitten hän palaa takaisin työhönsä.
Suuhoidon seuraaminen on ihanaa. Veri karkaa pikkuhiljaa päästä, jolloin toimituksen seuraamisesta tulee jotenkin erityisen kiehtovaa. Ajatukset eivät pysy kasassa. Sitä on kuin olisi pumpulissa.
Taina pyörittelee pallejani kädessään. Ne pompsahtelevat hänen sormissaan kuin kaksi pingispalloa. Nainen vilkaisee minua silmiin. Kerron tämän tekevät aivan tolkuttoman hyvää. Nainen nauraa kalu suussaan, ja kiihdyttää sitten tahtiaan.
Lihakseni jännittyvät hitaasti. Naisen kosteat huulet imevät minua sisäänsä hartaasti. Välillä toiminnasta kuuluu kovaääninen "Sluuurps!" -ääni, joka muistuttaa minua mehujään imemisestä kuuluvasta äänestä. Kohta on kevät, mietin.
Lihakseni jännittyvät lisää. Penikseni suonet sykkivät sinisinä naisen jatkaessa herkulliselta näyttävää toimitustaan. Keskityn. Hengitykseni kiihtyy. Jalkani tärisevät. Taina vilkaisee minua silmiin, hymyilee, ja imee minua yhä lujempaa.
Sitten terskani saavuttaa räjähtämispisteensä. Lämmin mahla räjähtää sen päästä naisen suuhun, hänen jatkaessaan imemistä koko orgasmini ajan. Ulvon nautinnosta. Taina on toinen nainen projektini aikana, joka hallitsee miehen orgasmin aikaisen imemisen. Tunnen paloletkuni ruiskuttavan miesmaitoa epätoivoisesti yhä uudelleen ja uudelleen naisen piukasti imevien poskien sisään. Näen tähtiä, ja kaadun lopulta sängylle makaamaan, kullini sykkiessä edelleen naisen suussa.
Taina vilkaisee minua, ja päästää kaluni valahtamaan vatsalleni. Samalla hänen suustaan purskahtaa spermalätäkkö sen viereen.
"Anteeks! Uhmph!", Taina huutaa refleksinomaisesti, nostaen samalla käden huulilleen. Lisää mahlaa valahtaa jalalleni.
"Älä pyytele anteeksi. Se oli paras loppuhuipennus pitkään aikaan!"
Taina hihittää. Gulp. "Hahahhhaaa!", hän nauraa.
"Nielitkö sinä?", kysyn yllättyneenä.
"Mihin muualle se olisi pitänyt laittaa?", Taina nauraa.
Kerään hetken hengitystäni. Sitten vilkaisen penistäni tarkastelevaa, nesteistäni kiiltelevää ihanaa naista.
"Ota vaatteet pois.", käsken.
"Ai mä vai?", Taina kysyy, mutta aloittaa silti riisuutumisen välittömästi.
Hetken kuluttua naimme kuin kanit.
"Odotapa hetki!", Taina huudahtaa, "Mulla on sulle pieni muisto!"
Jään sohvalle odottamaan. Pian Taina palaa takaisin Seppälän muovipussin kanssa.
"Tässä."
Vilkaisen pussiin. Teräsmies-kalsarit. Nauran ääneen.
"Eikö ole kivat? Saat supermiehellesi vähän lämmintä vaatetta..."
"Tosi hauskat ovat", nauran.
"Koita niitä!", nainen käskyttää.
Laitan housut jalkaani. "Hyvät on", totean.
"Muikeet! Otetaan niistä kuva", nainen hihittää.
Ojennan hänelle puhelimeni, ja nainen ottaa kymmenkunta kuvaa eri kulmista.
"Lähetä mulle sitten joku näistä. Tai laita vaikka blogiisi", Taina naukuu, tarkastellen samalla kuvia kännykästäni. Lopulta hän ojentaa puhelimen käteeni, ja puristaa pallejani. "Mulla oli ihanaa.", hän kuiskaa. Supermies pompsahtaa sirojen sormien kosketuksesta.
Suutelemme hyvästiksi, ja nainen muistuttaa vielä lähtiessäni minua laittamaan kuvan alushousuista blogiini. Nyökkään, ja lähden kulkemaan kohti autoani.
Jostain kaukaa sieraimiini tulvahtaa savun tuoksu. Sen kitkerä haju ei pilaa iltaani.
"I still got it", mietin ääneen.
+1
Suomalainen perusmies pyrkii 100 naisen pöksyihin. Onnistuuko hän tavoitteessaan, vai jättääkö hän projektin kesken?
tiistai 25. helmikuuta 2014
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Sainpas! :)
Aaah! Mitalitili on taas avattu. Olo on kuin Sothsista palanneella urheilijalla. Koira-asennossa jalka hiukan vihoitteli, mutta ei kuitenkaan menoa haitaten. Vaikka hiukan jännitti, tatti seisoi kovana kuin rautakanki!
Olin ilmeisesti kohtuullisen hyvä pano kaadonkin mielestä, koska sain tältä lahjaksi aivan mahtavat alushousut. Lupasin laittaa kuvan blogiini, joten tässä ne ovat, kaikessa komeudessaan!
Mahtava aloitus, etten sanoisi. Tästä on hyvä jatkaa.
Torstaista namia jo odotellen,
- Kristian
maanantai 10. helmikuuta 2014
Jatkoa pukkaa
Jalka on pois paketista, uudet tapaamiset on sovittu, ja muutenkin näyttää hyvältä. Tiistaina yksi, torstaina toinen ja perjantaina, jos ehdin torstaiselta ehdokkaaltani, kolmas. Eiköhän ainakin yhdestä naisesta löydy kirjoitettavaa!
Jalkaa kivistää vieläkin hiukan. Muuten tuntuu ihan hyvältä. Viime kerrasta on sen verran pitkä aika, että kiveksissä pakottaa kivasti. Toivottavasti helpotusta tatin ahdinkoon on tulossa. Peukut pystyyn.
Uusia herkkuja kohti kulkien,
- Kristian
Jalkaa kivistää vieläkin hiukan. Muuten tuntuu ihan hyvältä. Viime kerrasta on sen verran pitkä aika, että kiveksissä pakottaa kivasti. Toivottavasti helpotusta tatin ahdinkoon on tulossa. Peukut pystyyn.
Uusia herkkuja kohti kulkien,
- Kristian
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)