tiistai 18. marraskuuta 2014

Joulunaika ja minä

Tässä, viimeisiä iltoja Tukholman toimipisteessä istuskellessani, minulla on ollut mukavasti aikaa mietiskellä menneitä tapahtumia. Mistä lähdin liikenteeseen, mitä kaikkea on tullut tehtyä, kenen kanssa ja sen sellaista.

Osa tapaamistani naisista aiheuttaa edelleen mukavia, lämpimiä tunteita, vaikka yhteisestä hetkestämme olisinki jo enemmän aikaa. Toisinaan ihmisen hymy, tuoksu tai persoona jää todella vahvana mieleen, ja sitä muistelee ilolla vielä kuukausien tai vuosien päästäkin.

Eräs henkilö lähetti minulle kysymyksen sähköpostiin. Onko "uudelleen lämmitellyistä suhteista" saanut enää ensimmäisen kerran vertaista nautintoa, hän tiedusteli. Vastasin että ei pelkästään yhtä hyviä, vaan vielä parempia kokemuksia olen saanut naisilta, joiden kanssa olen leikkinyt enemmän kuin yhden kerran. Alun jännitys on silloin poissa, kun molemmat tietävät jo suurimmaksi osaksi mitä on tulossa, eikä huonoja yllätyksiä enää tule.

Miten sitten olen päätynyt uudelleen samojen naisten kanssa petipuuhiin, vaikka tarkoituksena on ollut tehdä se vain kerran? Toisinaan olen itse ehdottanut uusintaa, toisinaan naiset ovat itse pyytäneet minua käymään. Jotenkin se vain on helpompaa, kun kerran on jo hikoiltu yhdessä. Tiedättehän?

Onpa kerran käynyt niinkin, että olen tehnyt 100 kilometrin autolenkin ihan vain siksi, että sain riittävän innostavan kuvan sähköpostiini. Kuukausi sitten olin laivalla kokouksessa. Lähetin eräälle blogista tutulle naiselle viestiä, ja hän tuli Turusta mukaan reissuun. Vietimme todella kostean yön hytin lakanoiden välissä, vaikka viime kerrasta oli jo yli vuosi aikaa. Liha ei unohda, ja siksi seksi maistuu namilta vielä vuosienkin jälkeen.

Yleensä toistot parantavat seksin makua entisestään.

Toivottavasti teillä lukijoillani ovat pikkujoulut sujuneet mukavasti, ja jännittäviä hetkiä on riittänyt nautinnoksi asti. Kiitokset myös tonttukuvista, ne lämmittävät mieltä kivasti! Pian olen taas pysyvästi Suomen maaperällä ja kuka tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Olenhan edelleen paria vuotta vaille 35, eli kuntoa riittää vielä pitkälle tulevaisuuteen!

- Kristian

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

56: Ida, Olivia ja Rita

Minulla on ollut kohtuullisen vauhdikas jakso täällä Ruotsinmaalla. Puolentoista viikon aikana olen tavannut kolme eri naista. Kerron teille vähän kuulumisia. Kirjoitukset ovat vähän lyhyempiä, koska valmistelen parhaillaan paluuta takaisin Suomen puolelle, ja se vie aikaa bloggaamiselta.


Ensimmäiseksi huippukokemukseni. Ida, ihana 37 -vuotias yksinhuoltajaäiti ihanine pyöreine rintoineen sai minut hurmioitumaan. Tapaamisemme hänen asunnossaan siirtyi useaan kertaan, koska hänen tyttärensä hoitoon saaminen osoittautui odotettua vaikeammaksi. Odottaminen kuitenkin kannatti.

En ole ikinä lauennut yhtä kriittisessä pisteessä. Nainen nimittäin laukesi täsmälleen samalla hetkellä kanssani. Olkoonkin, että kyse oli suuseksistä, mutta 69 -asennossa, jossa yleensä laukeaminen on vaivalloista molemmille osapuolille. Näin tähtiä, kun molemmat puristautuivat toistensa huulia vasten, räjähtäen täsmälleen samalla hetkellä toistemme hyväilyyn. Se oli ekstaattinen kokemus.


Olivia n. 25 -vuotias vaaleaverikkö, oli pikainen hoito erään hotellin WC:ssä, muiden juhliessa yökerhossa. Pyöreämuotoisen naisen naimisesta jäi mieleen lähinnä hetki, kun pamautin takapuoleni pyyhetelineen koukkuun. Se teki muuten nannaa, ja siitä jäikin mukava rantu kankkuun...


Ritasta on hieman enemmän kerrottavaa. Tumma, pienirintainen, kolmekymppinen fitness-ohjaaja on kuin aropupu! Olemme harrastaneet seksiä hänen kanssaan jo kolmesti ja jäin kaipaamaan lisää. Ensimmäinen kerta oli todella surkea. Runsaan alkoholin nauttimisen takia ei meinannut ottaa eteen lainkaan, ja Rita oli aivan kiimassa! Nainen otti asian kuitenkin huumorilla, ja siitä palkinnoksi nuolin naisen ajeltua alapäätä melkein 45 minuuttia. Neidillä oli kovin punaiset posket lopeteltuani hommat.

Toinen tapaamisemme tapahtui Ritan pihalla olevassa paljussa. Rita rentoutui vähän liikaakin. Voin vain ajatella, mitä hänen naapurinsa ajattelivat ammeessa tapahtuvasta kirnuamisesta. Hauska yksityiskohta: Spermavana vedessä on vielä ärsyttävämpi elementti, kuin märkä läiskä lakanalla...

Kolmannella kerralla teimmekin jo melkein kaiken mitä mies ja nainen vain voivat yhdessä tehdä. Rita suostui jopa peppuseksiin, vaikka kokeilu jäikin lyhyeksi. Aamulla olin todella väsynyt. Väsynyt mutta onnellinen.


Miten teillä, rakkaat lukijani, ovat viimeiset kuukaudet sujuneet? Toivottavasti kirjoitukseni vielä kiinnostavat, vaikka kirjoitusten muoto ja määrä onkin muuttunut jonkin verran. Pyrin tekemään enemmän  muistiin jääneistä kokemuksistani vielä pidempiäkin tarinoita, mutta perusrytkykset saavat jatkossa jäädä muutaman lauseen kertomuksiksi.

Kosteita hetkiä sinne meren toiselle puolellekin. Ajatelkaa lämpimiä ajatuksia, sillä joulu on tulossa!



+3

tiistai 4. marraskuuta 2014

55: Camilla

Mitä pidempään olen asunut Ruotsissa, sitä enemmän näen eroja paikallisten ja suomalaisten tavoissa pariutua. Siinä missä Suomessa voi mennä hyvinkin pitkään ennen kuin parisuhdetta metsästävät yksinäiset sielut koettavat onneaan sängyn puolella, niin täällä viikinkien maassa asiat ovat toisin. Jokainen nainen on halunnut kanssani sänkyyn - jos ei nyt ensimmäisillä  - niin sitten viimeistään toisilla treffeillä.

Ja mikä minä olen tarjouksista kieltäytymään. Sehän olisi suorastaan hölmöä!

Tapasin Camillan Tukholmalaisessa yökerhossa. Aivan kuten Suomessakin, Ruotsissakin "ulkomaalaisuus" viehättää useita naisia välittömästi. Huomattuaan että en ole natiivi, Camilla innostui heti kertomaan minulle paikallisista nähtävyyksistä ja tapahtumista. Viehätyin vaaleaverikön paksuun palmikoituun tukkaan ja viehättävään hymyyn. 24-vuotias nainen opiskeli paikallisessa yliopistossa, ja paikka jossa juhlimme oli herkullisen vartalon omaavan naisen suosikkipaikka.

Ensimmäinen tapaamisemme menikin keskustellessa ja nauraessa. Lopulta kävimme paikallisessa Hesburgerin korvikkeessa aamuruualla. Aamuyöllä sovimme uudesta tapaamisesta, ja Camilla sanoi lähettävänsä minulle piakkoin sähköpostia.

Kaksi päivää myöhemmin sähköpostissani oli hymiöitä täynnä oleva viesti: "Moi! Vieläkö muistat mut? :) Mä olen se vaalea tyttö sieltä yökerhosta... Mä olen ihan yksin mun kämpillä, että jos haluat tulla viettämään aikaa mun kanssa, tuu tänne! Keksitään yhdessä jotain tekemistä! ;) -Camilla".

Vastasin nopeasti viestiin. Ilman muuta tulisin.

Camillan peppu pyörähteli herkullisesti hänen esitellessään tukholmalaisen kolmionsa nurkkia. Olen aikaisemminkin naureskellut Ikean määrää nuorten naisten kodeissa, mutta täällä se oli jotain aivan holtitonta: lähes joka toinen huonekalu oli liikkeestä.

Nainen kaatoi meille siideriä laseihin, ja joimme niitä katsellen samalla TV:stä ruotsalaista perushömppää. Camilla kysyi minulta, olenko aikeissa asua pitkäänkin Ruotsissa. Vastasin rehellisesti-"En tiedä vielä".


Illan pimetessä Camillan kädet eksyivät yhä useammin säärieni seudulle, kunnes pikkuhiljaa ne etsiytyivät, kuin huomaamattomasti, nivusilleni. Omatkin käteni kulkivat pitkin naisen vaaleaa ihoa, tunkeutuen välillä valkoisen bleiserin alle. Housuissani sykähti, kun Camilla painoi huulensa huuliani vasten, puristaen samalla kevyesti haarojani. Taas mennään, ajattelin.

Camillan hiukset tarrautuivat tyynyyn, hänen voihkiessaan jokaisen vyötäröni liikeen mukana. Naisen vagina tuntui ihanalta, sen silkkinen pinta puristui juuri sopivasti turvonneen kaluni suoneskasta vartta vasten. Nainen puristi itseään minua vasten niin lujasti, että välillä oli vaikea saada liikettä aikaiseksi, mutta mikä siinä, nainen oli selkeästi taivaassa, kullin tarpeessa.

Kostea lätinä muuttui pikkuhiljaa märäksi loiskahteluksi, Camillan kiihottuessa ja ulvoessa korvaani yhä lujempaa. Vetäydyin välillä kauemmaksi, koska ääni alkoi käydä jo turhan voimakkaaksi, ja kuulovaurio tuntui olevan jo lähellä.

Nousin polvilleni, Camilan vääntäytyessä seksikkääseen siltaan. Hänen kaunis vatsansa ja pieni napansa kiinnitti huomioini. Puristin naisen vyötärööä tiukasti, kuin peläten tämän herkun karkaavaan, jos irrotan otteeni. Äkkiä huomaan keskittyneeni aivan liikaa, ja tunnen kaluni turpoavan kohti orgasmia. Vetäydyn nopeasti ulos, Camillan huohottaessa "Va-vad?". Vedän kondomin pois kullini päältä, ja keskityn. Annan kaluni purskauttaa miesmaitoni naisen upealle vatsalle, mutta estän lopullisen jatkuvan orgasmin saapumisen. Camilla yrittää siepata minut suuhunsa, mutta kieltäydyn  naisen tarjoamasta palvelusta ystävällisesti. Muutaman purskahdus, ja miellyttävä tunne valtaa vartaloni.

Se onnistui. Kalu on edelleen kovana. Isken Camillalle silmää, ja sieppaan housujeni taskusta uuden kondomin. Kaunotar hihittää ja pyörittelee nesteitäni vatsallaan odottelevan oloisesti.

Uusi kumi on paikallaan. Hyppään naisen jalkojenväliin täysin uudella tarmolla. Camilla voihkaisee kaluni upotessa hänen punertavan pimpsansa sisään.

Sänky on täysin märkä naisen jalkojen välistä, ja omat nesteeni kosteuttavat touhua entisestään. Paukutan menemään suudellen naisen kaulaa, joka helottaa punertavana kuin aamuauringon valaisema taivas. 

Tuntia myöhemmin kauniista ja siloitellusta naisesta on jäljellä "kiimahikinen, spermainen ja onnelliseksi naitu punertava narttu", kuten Camilla itse itseään kutsui. Oma orgasmini on vielä tulossa, maatessani nuoren naisen päällä koko painollani. Camilla voihkii ja potkii kantapäillään pakaroihini tahtia survoessani sauvaani naisen peppuun. Tunnen liukuaineen ja kiimanesteiden valuvan pallieni päälle, kun keskityn finaaliin. Camilla ulvahtaa tuntevansa minun kasvavan isommaksi, kun orgasmi vihdoin saavuttaa minutkin.

Työntö-toinen-kolmas... Ja yksi syvä työntö. Terskani tuntuu repeävän, kun siemenneesteni lähtee liikkeelle. Camilla ulvoo tyynyyn minun purkautuessani hänen pakaroidensa väliin. Kasautunut kiima purkautuu vihdoin yhteen täydelliseen hetkeen.


Makaamme raukeina päällekkäin kuin kaksi hyvin riiputettua lihapalaa. Camilla nauraa ja puristelee pakaroitaan, minun voihkiessani jokaisen puristuksen voimasta.

"Älä kiusaa!", nauran.

"Mitäs panit niin lujaa. Siitäs saat!", Camilla nauraa ja puristaa pakaroitaan yhä lujempaa.

Kaluni ulvoo kivunsekaisesta nautinnosta. Päätän tulla Camillan luo vierailulle uudelleenkin.

+1

maanantai 29. syyskuuta 2014

54: Ingrid

Pyöreäpeppuinen ruotsalaisneito pyörähtää tupakalle huoneistonsa parvekkeelle. Katselen naisen kermaisen vaaleaa ihoa, hänen peittäessään sen kylpytakilla, ja huokaisen. Nainen voihkaisee jotain kylmästä ilmasta, vetäessään parvekkeen ovea auki.

Nojaan taaksepäin sängyllä, ja tarkkailen hitaasti laskevaa, punertavaa penistäni. Sen varsi kiiltää edelleen hetki sitten nauttimastamme yhteisestä hetkestä. Käytetty kondomi makaa edelleen laminaattilattialla. Juuri siinä, mihin Ingrid sen heitti solmittuaan. Käytetyt kondomit näyttävät huvittavilta, totean hiljaa itsekseni. Toivottavasti lattialle ei jää tahraa.

Ingrid palaa takaisin huoneeseen, ja loikkaa sänkyyn pyytäen lämmittämään. Teen työtä käskettyä. Ingridin nöpöttävät nännit kutittavat rintaani. Suutelen hänen huuliaan. Mieto tupakan tuoksu maistuu huulilla.

Nainen hymyilee, iskee silmää, ja vetäytyy alemmaksi. Hän vetää peiton päänsä yli, ja laskeutuu napani alapuolelle. Suljen silmäni, ja nautiskelen tunteesta, jonka lämpimät huulet varressani aiheuttavat. Tunnen jäykistyväni, suudelmien muuttuessa hitaasti vaativammiksi.

Seuraan peiton ylös-alas liikettä, kunnes tunnen paineen kasautuvan nivusissani. Vedän Ingridin ylös, ja suutelen häntä kiihkeästi kosteille huulille. Ingrid nappaa sängyllä makaavasta kondomipaketista uuden, mustan kondomin, ja asettaa sen nopeasti kaluni suojaksi. Suudelmamme ei katkea hetkeksikään.

Istun polvillani, kun hän istuu hajareisin miehuuteni päälle. Irvistän, jotta en laukeaisi heti kättelyssä. Ingridiä naurattaa ilmeilyni. Hän pyörittelee kaluani kiusoittelevasti sisällään. Puristan naisen pakaroita voimakkaasti, ja painan häntä alaspäin. Naisen ilme muuttuu vakavaksi.

Painaudumme voimakkaasti vastakkain. Ingrid puristaa minua kuin viimeistä päivää, ratsastaen ja voihkien samalla äänekkäästi. Ingrid näykkäisee korvaani. Minä suutelen hänen kaulaansa. Kylmä katoaa, kiimahiki nousee iholle.

Nainen nojaa taaksepäin, ja aikaisempi hiljainen paukahtelu muuttuu kosteaksi lätsähtelyksi. Tunnen sormillani, kuinka vaalea ihanuus vuotaa rakkauden nesteitä päälleni. Naisen pakarat kiiltävät ihanasti hänen rytmikään ratsastuksensa kiihtyessä.

Inrid voihkaisee lujempaa, ja kiskaisee itsensä tiukemmin minua vasten. Hänen ratsastuksensa rytmi hajoaa, ja hänen tasainen huohotuksensa kertoo lähetyvästä kliimaksista. Annan naisen päättää tahdin.

Sitten Ingrid voihkaisee äänekkäästi. Hänen koko herkkä vartalonsa jännittyy päälläni. Värinän, voihkimisen ja naurun sekainen tyytyväisyys valuu päälleni. Sitten hän rauhoittuu.

On minun vuoroni.

Pidän naisen sylissäni ja nousen sängyltä seisomaan. Ingrid puristaa sääriään ja käsiään ympärilläni, kun aloitan orgasmihakuisen pumppaamiseni. Märkä lätinä käy yhä kovemmaksi, ja Ingridin ulvonta ärsyttää naapureita entistäkin enemmän. Puristan naisen pakaroita tiukasti itseäni vasten tuntiessani pallieni purskahtavan tyhjiksi sisällösätän kaunottaren sisään. Urahdan, ja Ingrid puraisee minua kaulaan. Pysyn hädin tuskin pystyssä orgasmiaallon kulkiessa vartaloni läpi.

Lasken naisen sängylle. Hän pyyhkäisee hiukset pois silmiltään, ja tarttuu sykkivään kaluuni. Varovasti, hän poistaa venähtäneen kondomin kaluni päältä. Hän heiluttelee sitä leikkisästi sormissaan, sen maitomaisen sisällön hölskyessä kumin sisälllä edestakaisin. Sitten hän viskaa sen kuin huomaamattomasti sängylle. Sen sisältö valuu peitolle. Laskeudun naisen päälle. Suutelemme. Rauhoitumme.


Istu läppärilläni, alastomana, ja kirjoitan tekstiä. Ingrid kysäisee, mitä teen. Vastaan kirjoittavani pitkästä aikaa erästä blogia. Nainen kysäisee, millaista blogia kirjoitan. Vastaan, että ajankohtaisblogia. Jotenkin tuntui siltä, että nyt oli oikea hetki kirjoittamiseen.

Ingrid näyttää uskovan minua. Sitten hän käskee minut takaisin sänkyyn.



+1

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Muutosten aika

Olen kirjoittanut tätä blogia kohta jo kahden vuoden ajan. Se on pitkä aika. Kokemuksia on tullut paljon. Suurin osa hyviä, muutama vähän huonompi. Silti, elämässä tulee hetki, jolloin on aika pohtia uusia tuulia. Alkoihan tämä blogikin sellaisesta.

Aloitin tämän blogin, kun erosin pitkäaikaisesta suhteestani. Jostakin syystä minulle iski tarve täydelliseen muutokseen. Kiltistä, tavallisesta hiljaisesta miehestä oli kuoriuduttava uusi olento. Alitajunnassani en uskonut muutoksen olevan mahdollista. Yllätyin täysin, kun huomasin onnistuvani siinä asiassa, joka minulle oli aikaisemmin hyvin vaikeaa. Naisten lähestyminen.

Muutaman yrityksen jälkeen huomasin, että saadakseni seksiä naisilta, minun pitää olla sitä, mitä he minusta haluavat. Kun aloin kuunnella naisia, tiesin nopeasti, miten kykenisin saamaan heidät pauloihini. Se tuntui hyvältä. Se tuntuu vieläkin hyvältä. Se hetki, kun vastapuolen silmässä välähtää, aiheuttaa edelleen hiljaisen, tyytyväisen hymähdyksen pääkopan sisällä. Se tuntuu hyvältä.

Ja vielä paremmalta tuntuu se, kun näkee toisen nauttivan hetkestä. Oli se hetki sitten lyhyt tai pitkä, hetken hurmio saa olon onnelliseksi. Tiedättehän?

Useampaankin kertaan olen miettinyt, pitäisikö minun keksiä jotain muuta tekemistä ajalleni. Toisinaan olen odottanut ylivoimaista estettä, joka estäisi blogini kirjoittamisen jatkamisen. Kumpaakaan ei ole tapahtunut.

Ennen kuin nyt.

Kaikki lukijani eivät ehkä tiedä, että työnantajani on ollut viimeiset kuukaudet kovan mullistuksen alla. Irtisanomisia, kritiikkiä ja tuskaa on riittänyt. Onnekseni olen saanut pitää työni, mutta kovin mukavaksi tilannetta ei ole voinut kutsua. Tästä syystä olen yrittänyt etsiä itselleni uusia haasteita. Ja onnekseni voin kertoa löytäneeni niitä.

Valitettavasti uusi tehtävänkuvani sijaitsee, jos ei nyt kaukana, niin etäällä. Toisessa pohjoismaassa. Tämä ei voi olla vaikuttamatta blogin etenemiseen.

Vaikka pyörittelin mielessäni blogin jatkamista uudessa kotikaupungissani, hieman asiaa mietittyäni päädyin siihen, ettei hommaan tule millään enää samaa fiilistä. Uuteen elämään sisäänpääsemiseen menee kuitenkin oma aikansa, ja kun vihdoin tuntisin tilanteen sopivaksi blogin jatkamiselle, aikaa olisi kulunut jo liian kauan. Blogini ei olisi enää relevantti.

Siksi päädyin raskaaseen päätökseen. Kristianin 100 naistako blogi päättyy tähän.

Sydämeni pomppasi, kun tajusin hyväksyväni ajatuksen. Harrastus ja elämäntapa, jota olen toteuttanut jo pitkään, olisi päättymässä. Kaikki ne koetut ihanat naiset, kaikki tulevat naiset. Entä he? Loppuuko kaikki tähän?

Ei. Ei lopu. Eihän minulla ole edelleenkään vaimoehdokasta. Ja koska olen kuitenkin sydämeltäni yksiavioinen, on siinä minulle tulevaisuuden projektia kerrakseen. Vaikka jatkuva naiminen onkin nyt päättymässä uskon, että jotain parempaa on tulossa. Jotain pysyvää.



Projektin loppu. Se on siis tässä. Aloittaessani blogia halusin testata, onko fiktio-Tepon 100 naisen kaataminen vuodessa edes teoriassa mahdollista. Valitettavasti joudun kertomaan lukijoille, että jos et satu työskentelemään aikuisviihdealalla, on sen onnistuminen käytännössä mahdotonta. Elämässä tapahtuu aina jotain, joka sekoittaa rytmin. Vajaassa parissa vuodessa saavutin kuitenkin miehekkään 54:n kaadon rajapyykin. Lisäksi mukaan voitaisiin laskea pari seksikertaa, joista en blogiin ole kirjoittanut.

56 eri naista. 56 ihanaa, ja pari vähemmän ihanaa, kokemusta.

Moni lukijani varmasti miettii, kannattiko homma. Eikö aika olisi kannattanut viettää yhden naisen kanssa?

Olen tehnyt naisten kanssa upeita asioita. Asioita, joita harvemmin tehdään enää parisuhteessa. Uusi kokemus on aina jännittävä, ja siksi sen haluaa ikimuistoiseksi. Parisuhteessa jännitys tasoittuu ja tila normalisoituu, jolloin ihmiset yrittävät vähemmän.

Käsi sydämellä: Jos olet ollut parisuhteessa enemmän kuin 4 vuotta, milloin olet viimeksi antanut rakkaallesi suuseksiä ihan vain suuseksin antamisen ilosta. Entä milloin olet sitä saanut? Jos vastasit "jatkuvasti", niin onneksi olkoon. Kuulut onnellisten pieneen joukkoon. Kaikki muut tuijottavat parhaillaan monitorinsa ruutua tippa silmässä.

Tehkää lupaus. Menkää kotiinne, ja antakaa partnerillenne jotain mitä hän aina kaipaa, mutta ei koskaan saa. Ihan vain siksi, että se pitää parisuhteenne kunnossa. Ja tuntuu hyvältä.



... Se on kai tässä sitten. Olo on hieman haikea. Hassua, koska en koskaan uskonut jääväni näin koukkuun mihinkään töiden ulkopuolella. Onnistuin ainakin osoittamaan itselleni, että elämässä on muutakin kuin työt. Naisen kosketus.



Haluan kiittää kaikkia lukijoitani, että olette pysyneet mukana tämän projektin ajan. Erityisesti haluan kiittää kaikkia teitä ihania naisia, jotka avustitte minua blogissani, tietäen tai tietämättänne. Muisto teistä säilyy mielessäni ikuisesti.



Kristianin on nyt aika siirtyä autuaammille metsästysmaille. Kohti parisuhdetta, vai jotain muuta?

Ehkä tapaamme vielä. Erästä elokuvateollisuuden parasta monologia vapaasti lainaten:



Tämä ei ole hyvästi.





Tämä on näkemisiin.


- Kristian


torstai 22. toukokuuta 2014

53: Riina

Ravintola on jo täynnä kulahtaneita kanta-asiakkaita ja nuoria opiskelijoita, kun oikeassa lahkeessani herää vihdoin kiinnostus. Ohitseni kävelee todella kaunis, ruskeatukkainen nuori nainen, jonka minishortsit peittävät vain vaivoin herkullisen pyöreiksi treenatut pakarat. Naisen vihreä toppi kruunaa kokonaisuuden. Koko naisesta hehkuu ihana sporttisuus.

"Yksi omenasiideri, kiitti", nainen huudahtaa baarimikolle. Alla on selvästi jo pari siideriä, sillä hänen silmissään on tuttu, nousuhumalan aiheuttama palo.

Vilkaisen naisen kroppaa sivusilmälläni, hymyillen, kun nainen äkkiä käännähtää minua kohti.

"Mitä sä katsot?" hän kysyy.

"Sinua", vastaan.

"Ai. Miksi?"

"Mitenkään loukkaamatta, niin sulla on parhaimman näköinen perse, jotka olen nähnyt viimeisen vuoden aikana. Ja minä olen nähnyt aika monta persettä", vastaan.

Nainen repeää nauramaan. "Kiitos! Päivän paras!"

"Ole hyvä vaan", ja sipaisen kulauksen lasistani.

"Riina", nainen toteaa ja ojentaa kätensä. Vastaan kättelyyn.

"Kristian."

"Käytkö sä tässä baarissa usein? Mä en muista nähneeni sua aikaisemmin..." hän tiedustelee. Naisen vartalon eleet paljastavat tämän olevan rehellisesti kiinnostunut.

"En, minä en ole paikkakuntalaisia."

"Ai... Kiva tavata."

Baarimikko ojentaa Riinalle lasin. Nainen ottaa pikaisesti kulauksen.

"Sopiiko sulle että jään tähän sun kanssa? Minun kaverini pärjää kyllä yksinäänkin", Riina kysyy ja osoittaa kohti baarin itsestäni katsottuna vasemmassa kulmassa olevaa pöytää. Pöydän tunnelma on korkealla. Vaikka minulla ei ole hajuakaan, kuka ihmisistä on Riinan ystävä, nyökkään myöntyvästi.

"Juu, seura kelpaa kyllä."




Kolme tuntia myöhemmin olen kiertänyt naisen kanssa puolet kaupungin baareista. Osa ravintoloista on ollut kiusallisen hiljaisia, mutta onneksi Riina on hyvää seuraa. Molemmat meistä ovat jo vahvasti humalassa. Kaulailua ja kevyttä suutelua on ollut runsaasti viimeisen tunnin aikana.

Kaupungin kiertäminen alkaa kyllästyttää.

"Asutko sinä muuten tässä lähellä?" kysyn, hieroen samalla naisen farkkukankaan peittämän pakaran pintaa.

"Joo, ihan bussimatkan päässä", nainen vastaa, ja työntää kättänsä takataskuuni. Lämmin kosketus turvottaa alapäätäni, eikä Riina voi olla huomaamatta kovettuvaa jalkoväliäni.

"Ajattelitko, että kutsun sinut mun luo, vai?", nainen kysyy kiusoittelevasti.

"Toivoin ainakin", vastaan.

"Mennään vaan, mutta lupaat sitten olla kiltisti", nainen visertää korvaani.

"Tottakai!", vastaan.




Päästyämme naisen yksiöön ei kestä pitkään, kunnes keskustelumme loppuu ja hyväily alkaa. Naisen paksut huulet tuntuvat upeilta omiani vasten. "Mä haluan sua", hän huokaisee. "Niin mäkin sua", vastaan. Kaadumme pienelle parisängylle, ja riisumme toisemme. Naisen rinnat pullahtavat esille iloisesti hypähtäen. Ensimmäinen reaktioni on suudella niitä. Ihanan makuiset, ajattelen.

"Sulla on hyvä kroppa", nainen toteaa voitokkaasti vedettyään paitani pois päältäni. Hymyilen, ja lasken hänen shortsinsa nilkkoihin. Suutelen ylösnoustessani naisen silkkisiä sääriä. Riina pyörittelee sormiaan kaljullani ja hihittää.

"Otetaan nämä pois...", Riina huokaisee kiskoessaan alushousujani pois jaloistani. Puolijäykkä penikseni pompahtaa iloisesti ilmoille. Riina sieppaa sen käteensä ja puristelee sitä kevyesti.

"Ihanan paksu", hän huokaisee, silkkisten sormien koetellassa kaluni pintaa. "Onko sut ympärileikattu?", hän kysyy.

Viimekerrasta onkin aikaa. Vastaan myöntävästi. "Ihanaa. Mä saan ympärileikattua makkaraa! Siis, jos sulle maistuu..."

"Maistuu todellakin", vastaan ja nuolaisen hänen värisevää navanseutuaan. Riina henkäisee äänekkäästi.

"Mä olen valmis, koita", hän toteaa ja ohjaa käteni jalkojensa kosteaan väliin. Leikittelen sormillani hetken, naisen hyväillessä ajeltuja pallejani ja kaluni vartta.

Terskani päähän ilmestyy pieni tippa. Suutelen Riinaa, ja nojaan taaksepäin ottaakseni kondomin housujeni taskusta. Tunnen ihanan sähköistä kutinaa, kun Riina pyörittää kirkkaan tipan etusormellaan tattini pintaan.

Nainen laskeutuu selälleen, hieroen samalla itseään kevyesti. "Tuu sisään", hän vaatii.

Asetan kondomin nopeasti paikalleen, ja lasken painoni naisen päälle. Riina levittää sääriään, avaten itsensä juuri minua varten. Penis liukastelee muutaman kerran portilla, kunnes löytää vihdoin oikean kohdan. Katson Riina silmiin työntyessäni hitaasti koko varreltani hänen sisäänsä. Riinan selkä kaartuu, kun hän ottaa minut sisäänsä. Nainen puree huultaan seksikkäästi huokaillen. "Ihanaa", hän huokaisee. "Sä tunnut ihanalta!"

Pallini paukahtelevat rytmikkäästi vasten Riinan pakaroita, naidessamme lähetyssaarnaaja -asennossa notkuvan sängyn päällä. Nainen lyö pohkeillaan tahtia pakaroihini, kuin vaatien rankempaa rytmiä. Tattini tunnustelee kaunottaren herkun kaikkia liukkaita sopukoita. Tunnen puristusta kaluni varressa, kun Riina puristaa itseään tiukemmin minua vasten. Kymmenen minuutin kuluttua olemme molemmat kosteina kiimahiestä. Se vain kohottaa tunnelmaa.

Nousen ylös, ja kaluni popsahtaa kiiltävänä ulos naisen piirakasta. Naisen häpyhuulet liikahtavat kiihottavasti kalun kosketuksesta. Naisen jalkoväli jää silminnäkyvästi auki, kuin odottaen uutta täytettä.

Riina painaa päänsä tyynyyn, ja nostaa pakaransa kohti kasvojani. Wau! Kiimahiestä kiiltelevät pakarat ovat upeinta, mitä olen hetkeen nähnyt. Kerron mietteeni Riinalle, ja ennen kuin nainen ehtii vastata, survaisen itseni takaisin sisään. Riina huudahtaa yllättyneesti, ja alkaa sitten nauramaan, kunne nauru muuttuu keskittyneeksi huohotukseksi. Pam-pam-pam, naisen kermanväriset pakarat punertuvat etumukseni iskuista. Ihanat, värisevät pakarat.

"Saanko mä ottaa sun pakaroista kuvan. Nämä on aivan käsittämättömän upeat!", pyydän. Riina vastaa myöntävästi, ja nappaan nopeasti pari kuvaa kännykälläni naisen kutsuvasti heiluvasta pyllystä. Nainen kokee tilanteen kiihottavana, ja iskee pakaroitaan kaluani vasten rikkoen keskittymiseni. Heitän kännykän vaatteideni päälle, ja tartun pakaroihin. Nyt minä panen sinua NIIN paljon, ajattelen mielessäni, kehoni toteuttaessaan jo aivojeni vaatimusta.

"Lujempaa... Lujempaa...", nainen vaatii. Nostan vielä tahtia pykälän. Puristan punertuneita pakaroita lujempaa, jotta nainen ei pääse karkuun survaisujeni voimasta. Uudelleen ja uudelleen kullini uppoaa tyytyväiseen nuoreen kaunottareen. Kauniisti kiharrettu tukka on sekaisin, ja nainen kykenee ainoastaan nojaamaan tyynyyn silmät puoliksi kiinni ja suu auki. "Mä olen taivaassa", hän huohottaa. "Lisää!"

Suutelen naisen niskaa, ja vedän itseni varovasti ulos. Riina voihkaisee, kun kaluni pullahtaa vapauteen. Vedän naisen sängyn reunalle, levitän hänen jalkansa, ja työnnyn uudelleen hänen sisäänsä. Riina yrittää vetää minut lähelleen, mutta vedän itseni taaksepäin, otan naista vyötäröstä kiinni, ja nain tätä vielä entistäkin lujempaa. Riina voihkii äänekkäästi kaluni upotessa hänen upeaan vartaloonsa uudelleen ja uudelleen. Hän puree etusormeaan, kun huomaa äänensä mahdollisesti häiritsevän naapureita. Se ei auta, naisen ulvonta kuuluu sormen välistä aivan yhtä lujaa.

Huomaan nallin olevan tiukassa, ja paikat alkavat pikkuhiljaa muuttua helliksi eläimellisen aggressiivisesta panemisesta. Irtaudun naisesta, ja nostan hänet keskemmäs sänkyä. Nousen istumaan naisen rintojen eteen, ja vedän kondomin pois päältäni. Teen runkkaavaa liikettä punertavan kaluni iholla. Kosteana kiiltelevä Riina hyväilee pallejani kiusoittelevasti hymyillen.

Tunnen paineen kasvavan kalussani. "Okei, jatka sinä", totean Riinalle, ja nainen tekee työtä käskettyä. Hänen oikea kätensä runkkaa kaluni vartta, vasemman käden hyväillessä pallieni herkkää pintaa. Tuntuu hyvältä.

Äkkiä tunnen vartaloni jäykistyvän, ja työnnän itseäni vielä hieman eteenpäin. Riina hihittää, ja nojautuu kohti terskaani. Suustani pääsee kovaäänien urahdus, kun vihdoin laukean. Riina suutelee terskani päätä sen pulputessa siemennesteitä kohti naisen kasvoja ja tyynyä. Naisen käden pumppaava liike ei päästä orgasmiani loppumaan. Lopulta nojaan eteenpäin täysin energiattomana, Riinan kiiltelevien huulten suudellessa leikkisästi herkistyneen kaluni päätä. Riinaa nauraa heleästi.

"Se oli ihan hemmetin hyvää seksiä", Riina huokaiseen, pyyhkäistessään spermavanaa pois kasvoiltaan.

"Tuossa on vielä jotain", osoitan naisen rinnukselle.

"Äh. Spermaa se vaan on. Se kuuluu panemiseen", hän naurahtaa, ja nojautuu halaamaan minua.



Pari tuntia myöhemmin saavun vihdoin hotellihuoneeseeni. Jostakin syystä minua ei väsytä yhtään. Päätän siis kirjoittaa blogimerkintäni heti. Kalun vielä höyrytessä yön aikana suoritestusta aktista. Sähköpostissani on pyyntö uudesta sessiosta vanhan tutun kanssa. Mieli tekee, mutta vartalo on loppu. Ehkä huomenna. Nyt levätään.


+1






keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Pikkulauantai

Huomenna on lomapäivä, ja tänään on pikkulauantai. Suurten mahdollisuuksien ilta on siis kyseessä. Tutkiskelen lasiani, ja pikkuhiljaa täyttyvän ravintolan ilmapiiriä. Kiimaista kinkkua on taas keväisessä liikenteessä. Lyhyet mekot ja minishortsit vilahtelevat silmäkulmassa.

Housuissa jyskyttää kysymys:

Pääseekö Kristian tänään lihatiskin herkkujen kimppuun?

- Kristian

maanantai 12. toukokuuta 2014

Vaikeaa, niin vaikeaa

Kovin hitaaksi on muuttunut tämä blogini kirjoittaminen. Elämässäni on tällä hetkellä aivan jumalattomasti tekemistä, niin työn kuin vapaa-ajankin tiimoilta, että seksi ei vain ole ollut ensimmäisenä mielessä. Toivon mukaan kesä tuo helpotusta asiaan.

Onneksi muutama vanha tuttu on tarjonnut helpotusta väsyneisiin kevätiltoihin. Kiitoksia teille... Mutta jotenkin aika ei vain riitä! Sekin vähäinen "oma-aika", joka olisi pitänyt käyttää lakanoiden välissä urheillessa, on tullut käytettyä lähinnä nukkumiseen. Krooh-pyyh.

Elämä ei aina ole helppoa. Ei sitä tosin ole sellaiseksi tarkoitettukaan.

- Kristian

maanantai 28. huhtikuuta 2014

52: Milja

"Kohta nähdään! JÄNNÄÄ!", nainen visertää sähköpostiini. Toivottavasti hän ei pety, pohdin. Työasiat stressaavat. Taas. Vastaan viestiin, ja saan takaisin kiihottavan teksinpätkän. Housuissa tuntuu painetta. Stressi vähenee.

Huomaan jättäneeni auton turhan kauas parkkiin. Käveltävää on lopulta kertynyt reipas kilometri, kun vihdoin saavun pimpottamaan rivitaloasunnon punaisen oven vieressä sijaitsevaa ovikelloa. Olen tihkusateesta läpimärkä. Sateenvarjo on turha väline.

"Moi! Voi ei, sähän olet ihan märkä! Olisit sanonut että tulet jalan, niin olisin tullut vastaan!" nainen nauraa, ja vetää minut sisälle asuntoon.

"Ei tässä mitään", totean riisuessani kosteita päällivaatteitani, "pahempaakin on tullut koettua."

"No varmaan joo. Ota nyt nuo housutkin pois, ettet saa mitään tautia."

Naisen huolehtivainen ote riisuu minut jännityksestä. Otan housut pois jalastani, ja asetan ne kuivumaan lämpöpatterin yläpuolelle.

"Näkisithän sinä minut ilman housuja kuitenkin", nauran. Nainen hihittää, ja seuraa toimintaani selkäni takana.

"Sulla on hyvä peppu." hän toteaa, kaataen samalla valkoviiniä lasiin.

"Kiitti", vastaan, "minä en ole vielä ehtinyt sinun peppuasi tarkkaillakaan. Odotapa hetki..."

Aseteltuani vaatteeni kuivumaan, asetan takapuoleni keittiön tuolille. Jostain syystä se tuntuu todella kylmältä. Nainen, Milja, vetää tuolinsa viereeni. Hänen hymynsä on valloittava. Siniset silmät tarkkailevat minua laskelmoivasti. Naisen ruskea tukka asettuu kauniisti hänen uhkeille rinnoilleen. Mieleni tekee hukuttautua tuohon poveen.

Keskustelemme pitkän tovin naisen elämästä. Kuuntelen mielenkiinnolla. Tunnelma rentoutuu samaan tahtiin viinipullon tyhjenemisen kanssa. Milja kädet muuttuvat rohkeammiksi, ja ne koskettelevat paljasta ihoani yhä vapaammin. Huomaan tekeväni samaa. Pyöritellessäni sormeani naisen polvella, Miljan ilme vakavoituu.

"Anna mä suutelen sua", hän toteaa.

"Ei sinun tarvitse lupaa pyytää", nauran.

Milja siirtyy lähemmäksi, ja suutelee minua ensin varovasti. Vastaan leikkisästi suudelmaan, ja lipaisen kielelläni naisen ylähuulta. Milja sieppaa kieleni suuhunsa, ja sitoo kätensä ympärilleni. Nainen etsii paremman asennon. Hän nostaa säärensä ylitseni, ja istahtaa syliini. Tartun naisen hameen alta kiinni hänen pakaroihinsa, ja hieron niitä suudellessani. Huomaan, että naisella ei ole alushousuja. Nam! Milja huohottaa suudellessaan minua. Ääni saa jalkovälini turpoamaan.

Milja huomaa paisuneen elimeni, ja hioo etumustaan kaluani vasten. Se tekee hieman kipeää, peniksen ollessa jumissa alushousujeni kankaan alla. Mutta ei se menoa haittaa. Työnnän käteni alushousuihin ja asetan kaluni parempaan kulmaan. Noin. Nyt tuntuu paremmalta.

"Mä olen ihan kostea. Koeta.", nainen pyytää. Työnnän käteni hänen jalkojensa väliin, ja toden totta, hän on todella valmis. "Sä teet tämän mulle. Senkin sika", hän hihittää.

"Yllätkö mun kassiin?" kysyn, ja huomaan itsekin hengittäväni raskaasti. Milja sieppaa kassini, ja kaivan sieltä kondomipaketin esille. Samalle nainen kiskoo alushousujani nilkkoihini. Keittiön tuoli natisee touhujemme seurauksena.

Milja sieppaa puoliturvonneen kaluni käteensä, ja vetelee kättään edestakaisin sen iholla, samalla suudellen minua himokkaasti. Vedän nopeasti kondomin esille, ja Milja asettelee sen kaluni päälle. Kaksi sekuntia myöhemmin nainen jo ratsastaa tatillani.

Olen täysin naisen armoilla, nänen niitatessaan minua tuolia vasten. Välillä pelkään tuolin pettävän, kun Milja kiihdyttää kunnolla tahtia. Tunnen kiiman tason kasvavan exponentiaalisesti, kun kaunotar pysähtyy hetkeksi, avaan paitansa napit, ja pullauttaa molemmat ihanat rinnat esille. Upotan kasvoni niiden ihanan silkkiseen ihoon. Naisen rynkyttävä ratsastus jatkuu. Olen taivaassa.

"Otatko lisää viiniä välillä?" Milja huohottaa. Vastaan myöntävästi, ja Milja nousee voihkaisten ylös. Kaluni pullahtaa ulos. Sen juuri on näkyvästi punertunut naisen etumuksen jauhavasta liikkeestä.

Nojaan keittiön työpöydän reunaan, ja otan kulauksen lasistani. Milja nojaa vastapäiseen seinään ja katselee minua hymyillen silmiin. Lasken lasini pöydälle, nojaten hieman taaksepäin. Teen sauvallani pari "tule tänne" -liikettä, ja Milja innostuu. "Ihana!", hän huudahtaa, ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, hän hyppää syliini, ja sovittaa kaluani sisäänsä. Temmellyksessä alaselkäni pamahtaa kipeästi pöydän reunaan, mutta en anna sen häiritä menoa.

Milja nojaa jaloillaan pöydän reunaan, kädet tiukasti niskani takana. Puristan naisen pakaroita, hänen huohottaessaan sylissäni. Jatkamme naimista, muutaman kerran asentoa vähän muuttaen, kunnes molemmat ovat hiestä kosteina. Lopulta lasken Miljan alas.

"Haluuko tulla?" Milja kysyy, ja polvistuu eteeni tehden samalla rauhallisia, hyväileviä liikkeitä kaluni varrella.

"Haluan", vastaan rehellisesti. Kaluni myötäilee mielipidettäni pompahtelemalla edestakaisin Miljan kasvojen edessä. Milja hihittää, ja vetäisee kostean kumin pois sankarimme päältä. "Sä tuoksut ihanalta", nainen huokaisee nuuhkaistessaan sykkivää kaluani. Tuntuu, kuin räjähtäisin minä hetkenä hyvänsä.

"Tuu...Tuuu..." Milja toistelee tasaisesti lypsäessään punertavaa kaluani. Koko vartaloni jäykistyy saavuttaessani orgasmin rajan. Huohotan purkautuessani Miljan ihanalle vartallolle. Milja katselee minua hymyillen, jatkaen tasaista lypsämistä kunnes viimeinenkin tippa on purskahtanut terskani suuaukosta.

Nainen katselee kaluni hidasta palautumista. Hän suutelee söpösti sen päätä, ja toteaa "Kiitokset sulle". Miljan olkapäällä ja leualla näkyy kiilteleviä vanoja. Hänen ruskeissa hiuksissaankin on tippoja. Nolottaa, mutta vain hieman. Olen ottamassa pöydältä talouspaperia, kun nainen syöksyy suutelemaan minua.

"Sä saat tulla itse siivoamaan jälkesi", hän toteaa. "Mennään suihkuun."

Nyökkään. Milja nappaa väsyneestä patukastani kiinni, ja vetää minut sen avulla suihkuhuoneeseen.

Hinkkaamme toisemme todella putipuhtaiksi vielä kerran.

+1





maanantai 7. huhtikuuta 2014

51: Pieta

Työkiireet ahdistavat. Seksi on jäänyt vähemmälle mielessä, kun työpaineet painavat päälle veturin lailla.

Tänä aamuna heräsin pakottavaan erektioon. Panettaa jumalattomasti. Juon aamukahvin, ja siirryn tietokoneelleni. Selaan viestejä. Kohdalle sattuu 19-vuotiaan Pietan lähettämä viesti.

Näpytystä. "Olen tulossa sinnepäin... Maistuisiko sinulle illanvietto kanssani. ;)"

Käännyn pois koneelta. Olen juuri nousemassa tuolilta, kun koneelta kuulu äänimerkki.

"Juu! Kotona ollaan. Koska tuut? :P"

Alushousujeni kangas venähtää. Hieraisen kankaan pintaa kahdesti, ja vastaan sitten naisen viestiin.




Tummatukkainen nuori nainen tervehtii minua iloisesti asuntonsa ovella. Hermostuneeseen kikatukseen sekoittuu odotusta. Kauniiseen vihreään mekkoon silmälasipäinen brunette täyttää asunsa kiitettävästi. Katselen hurmioituneena, kun ruskean sävyyn taittavan silkkinen iho pompahtelee rintamuksessa.

Ihana peppu. Pyöreä ja kiinteä. Mehukas. Mieleni tekee kurkistaa mekon alle naisen tanssahdellessa edessäni.

Juomme viiniä olohuoneen kellertävällä sohvalla. Pieta kertoo työstään vaateliikkeessä. Kiimassani en näe mitään muuta kuin naisen paksujen huulien houkuttelevan liikkeen. Illan edetessä lähenemme toisiamme, ja koskettelemme yhä vapaammin toistemme vartaloita.

Tartun Pietaa kädestä, ja suutelen häntä huulille. Jännitys raukeaa. Pieta vastaa suudelmaani. Hän kiipeää syliini, asettuen hajareisin päälleni. Kielemme liukastelevat iloisesti toistensa päällä. Pieta nojautuu taaksepäin ja huohottaa.

"Mä jo kuvittelin, ettet sä lämpene mulle ollenkaan", hän kehrää.

Farkuissani pakottaa. Penis ei pääse turpoamaan vapaasti, ja se painaa kipeästi kangasta vasten. Kuin arvaten tämän, nuori nainen siirtyy taaemmaksi, ja avaa sepalukseni suudellen minua samalla. Silitän neidin jänteikkäitä reisiä, kun hän tarttuu kaluuni ja vetää sen esille.

"Sieltä se pulpahti!" nainen kikattaa ja silittää terskani pinkkiä ihoa haltioituneena.

Työnnän käteni naisen mekon alle, ja etsin kohteeni. Saavutan lämpimän ja kostean alueen, silitän sitä rauhallisesti. Pieta tarttuu kaluuni toisellakin kädellään, ja hyväilee sitä molemmin käsin, kalun turvotessa naisen lämpimästä kosketuksesta. Nostan keskisormeni pystyyn, ja se uppoaa naisen kosteiden huulien väliin ilman suurempaa yritystä.

Pieta huokaisee, ja liikuttaa itseään kättäni vasten höyläävin liikkein. Hän puristelee minua yhä lujempaa, hänen lantionsa liikkeiden kiihtyessä kättäni vasten. Sujautan toisenkin sormen naisen sisään, ja pyörittelen niitä parhaani mukaan Pietan liikeiden tahdissa. Pieta nojautuu koko painollaan minua vasten, ja tunnen hänen hampaidensa kevyen painalluksen kaulallani.

Äkkiä tunnen sormissani lämpimän tulvahduksen ja Pieta sätkähtelee päälläni hallitsemattomasti. Naisen hiljaiset voihkaisut kaikuvat korviini.

Päässäni kumisee. Tattini on jättänyt Pietan mekkoon kostean kiimaläiskän. En kestä enää.

Nostan naisen ylös, ja lasken hänet olohuoneen valkoiselle karvamatolle, kasvot itsestäni poispäin. Pieta huohottaa edelleen raskaasti. Nostan naisen mekkoa, ja hänen kauniit pakaransa paljastuvat kaikessa upeudessaan. Toiseen pakaraan on tatuoitu pieni hiiri. Juuri nyt tunnenkin itseni metsästäväksi kollikissaksi.

Pietan stringit ovat kosteat. Ajatus saa minut hyrisemään innosta. Läpsäytän Pietan pakaroita kalullani, ja nainen värähtää. Otan farkkujeni taskusta kondomin, ja avaan paketin nopeasti. Punaisen kondomin rullaaminen kaluni päälle tuntuu kestävän ikuisuuden. Lopulta olen valmis.

Raotan Pietan stringejä ja pakaroita, ja asettelen miehuuteni naisen huulille. Hiiri siirtyy kuin säikähtäen kauemmaksi kaluni lähetessä naisen kosteaa porttia. Sipaisu. Penis taipuu. Toinen sipaisu. Penis taipuu toiseen suuntaan. Työntö. Portit avautuvat, ja tunkeudun naisen sisään. Pieta nojaa mattoon suu avoinna, puristellen samalla sen pehmeää, valkoista pintaa.

Painan itseni naiseen yhä uudelleen juurtani myöten. Pietan lasit huurtuvat hänen huohotuksestaan. Ihailen naisen pakaroiden kosteaa paukahtelua ihoani vasten. Neidin aikaisemmin niin kaunis mekko on rypistynyt ja tahriintunut aktimme aikana. Toinen hänen rinnoistaan on pullahtanut ulos mekon rinnuksesta. Hieron rintaa. Se on herkullisen tuntuinen.

Painan Pietan mahalleen, ja jatkan eläimellistä naimista. Alas laskeutumisen jälkeen Pietan huohotus muuttuu kovaääniseksi voihkimiseksi. Sykkivä tunne palleissani kertoo lähestyvästä orgasmista. Jatkan naimista viimeiseen asti, ja vielä orgasmin tullessa puristan hampaitani yhteen venyttääkseni ejakulaatiota mahdollisimman pitkälle.

Sitten tunnen tattini päästä syöksyvän purskahduksen, ja peittelen vain vaivoin nautinnollista ulvahdustani. Puristan Pietaa lujasti itseäni vasten ja pumppaan koko orgasmini ajan naisen, imukupin lailla penistäni puristavaan, piirakkaan. Pieta voihkii sykähdysteni tahdissa.

Makaamme päällekkäin huohottaen. Suutelemme. Hetken kuluttua vetäydyn ulos naisen pakaroiden välistä. Kondomi on yltäpäältä valkoisena spermasta. Osa nesteistä kuplii sen avonaisesta päästä karvoitukselleni. Pieta kommentoi valtavaa siemensyöksyäni.  Nauran.

Istahdamme sohvalle, ja Pieta laskee kasvonsa penikseni päälle. Keskustelemme kokemuksestamme. Molemmilla oli mukavaa. Hetken kuluttua nousen ylös ja alan napittaa housujani. On aika lähteä.

"Et sä nyt vielä mihinkään lähde. Älä lähde", Pieta pyytää, ja työntää kätensä haaroihini selkäni takaa.

Ehkä minulla on vielä hetki aikaa. Käännyn ympäri, ja nostan Pietan ilmaan. Pieta osoittaa makuuhuoneeseen kikattaen.


+1





tiistai 25. helmikuuta 2014

50: Taina

Palaveri ei kiinnosta tänään pätkääkään. Kouvolalainen pikkupomo selittää naama vakavana aivan hirveää tuubaa asioista, joista hänellä ei ole mitään ymmärrystä. Miehen alaiset nyökyttelevät pomonsa kommenttien mukana vaikka naamoista näkee, että hyvin harva pitää tämän mielipiteitä missään arvossa.

Lopulta palaveri on saatettu loppuun. Naksautan niskojani, ja vastaan muutamaan viestiin. Sähköpostissani odottavat terhakat nuoret rinnat ja viesti: "Maistuisko? ;)". Käännän läppäriäni refleksinomaisesti toiseen suuntaan, vaikka huoneessa ei ole ketään. Vastaan myöntävästi. Erektioni laskeutumisessa menee hetki.

Kello on jo puoli kuusi, kun saavun seuraavan tapaamiseni luo. Nainen asuu uudehkossa vaaleassa rivitalossa, jonka pihalla on yksinäinen naisten polkupyörä. Pimputan ovikelloa. Sisältä kuuluu kolinaa ja rytinää.

Hetken jo ajattelen, ettei ovi avaudukaan. Vihdoin ovi naksahtaa auki, ja tummatukkainen, 170-senttinen nainen työntää päänsä ovenraosta. "Heippa!"

"Kristian, moi", tervehdin.

"Joo, mä arvasin. Tuu sisälle!", hän ohjaa.

Asunnon keltaiset seinät tuovat mieleeni vanhat valokuvat. Tätä asuntoa ei ole uusittu ihan vähään aikaan. Nuorekkaat, valkoiset kalusteet tuovat erikoista kostrastia seinien aavistuksen koiranpissaa muistuttavan värimaailman sisälle.

"Mä tiedän. Nämä seinät on ihan järkyt", Taina toteaa. Nyökkään hyväksyvästi.

"Ottaisitko sä jotain? Kahvia? Teetä?", nainen kysyy. "Ei kiitos. Olen litkinyt kahvia seuraavien kahden kuukauden ajaksi tänään."

Taina näyttää mietteliäältä. Tuttu tilanne.

"No, esittelepä vähän makuuhuonettasi", hymyilen. Tainan posket valahtavat punaisiksi, ja hän käännähtää kannoillaan. "Se on täällä", hän kuiskaa lähes hiirimäisen hiljaisella äänellä.

Matala parisänky. Siinä on tilaa temmeltää.

"Miten on? Tekisikö mieli?", tiedustelen. Taina pyörii hieman hämiintyneenä, ja mittailee minua päästä jalkoihin.

"Voisitko sä ottaa vaatteet pois?", hän pyytää, "Mä luulen että se auttaisi tähän jännitykseen. Mä en odottanut, että sä oikeasti tulet tänne!"

"Okei."

Riisuudun nopeasti. Taina hihittää posket punaisina minun heitellessäni vaatteita huoneen nurkkaan. Lopulta olen pelkissä alushousuissani seisomassa makuuhuoneen punaisella karvamatolla.

"No?", kysyn ja odotan.

"Juu, ihan pantavalta näytät.", nainen sanoo, ja hihittää.

"Jos sinua jännittää liikaa, ei meidän ole pakko tehdä mitään."

Taina miettii.

"Sulla on vielä pöksyt jalassa. Näytä nyt vielä sun työkalu.", hän käskee.

"Tule ottamaan ne pois.", käsken ja virnuilen.

Taina tulee hitaasti lähemmäksi, ja koettelee sormillaan ihoani. Se saa veren virtaamaan penikseen. Alushousut venyvät hieman.

Taina työntää vaaleat sormensa alushousujeni kuminauhan alle. Hän niiaa pehmeälle matolle, ja vetää housut nilkkoihini. Sitten hän hieroo pakaroitani käsillään, tuijottaen samalla hitaasti paisuvaa tattiani.

"Hei", Taina sanoo hieman epäröiden, "riittäiskö tälle suihinotto? Mulla on aika kova jännitys nyt päällä."

"Tottakai! Suihinottohan on parasta ikinä. Ainakin miehelle!", naurahdan keventävästi. "Mutta ei sun mikään pakko ole."

"Eiku mä haluan!", Taina huudahtaa, ja hieraisee varovasti etumustani.

Vilkaisen ympärilleni. Istun sängylle, ja avaan hiukan jalkojani. Kaluni heilahtaa raskaasti puolelta toiselle. Taina hymyilee, ja tarttuu sen varteen. Terskani punertuu naisen päättäväisestä kosketuksesta.

"Mä varoitan, mä en ole sitten mitenkään erityisen hyvä tässä."

Nauran. "Anna mennä vaan."

Taina nauraa. "Okei!"

Hän sieppaa minut suuhunsa. Tunnen 25 -vuotiaan naisen kielen koettelevan penikseni pään muotoja. Se tuntuu upealta. Tunnen paisuvani naisen suussa, hänen imiessään hitaasti terskan herkkää päätä. Taina pullauttaa peniksen pois suustaan, ja kommentoi jotain sen pikaisesta kasvamisesta. Sitten hän palaa takaisin työhönsä.

Suuhoidon seuraaminen on ihanaa. Veri karkaa pikkuhiljaa päästä, jolloin toimituksen seuraamisesta tulee jotenkin erityisen kiehtovaa. Ajatukset eivät pysy kasassa. Sitä on kuin olisi pumpulissa.

Taina pyörittelee pallejani kädessään. Ne pompsahtelevat hänen sormissaan kuin kaksi pingispalloa. Nainen vilkaisee minua silmiin. Kerron tämän tekevät aivan tolkuttoman hyvää. Nainen nauraa kalu suussaan, ja kiihdyttää sitten tahtiaan.

Lihakseni jännittyvät hitaasti. Naisen kosteat huulet imevät minua sisäänsä hartaasti. Välillä toiminnasta kuuluu kovaääninen "Sluuurps!" -ääni, joka muistuttaa minua mehujään imemisestä kuuluvasta äänestä. Kohta on kevät, mietin.

Lihakseni jännittyvät lisää. Penikseni suonet sykkivät sinisinä naisen jatkaessa herkulliselta näyttävää toimitustaan. Keskityn. Hengitykseni kiihtyy. Jalkani tärisevät. Taina vilkaisee minua silmiin, hymyilee, ja imee minua yhä lujempaa.

Sitten terskani saavuttaa räjähtämispisteensä. Lämmin mahla räjähtää sen päästä naisen suuhun, hänen jatkaessaan imemistä koko orgasmini ajan. Ulvon nautinnosta. Taina on toinen nainen projektini aikana, joka hallitsee miehen orgasmin aikaisen imemisen. Tunnen paloletkuni ruiskuttavan miesmaitoa epätoivoisesti yhä uudelleen ja uudelleen naisen piukasti imevien poskien sisään. Näen tähtiä, ja kaadun lopulta sängylle makaamaan, kullini sykkiessä edelleen naisen suussa.

Taina vilkaisee minua, ja päästää kaluni valahtamaan vatsalleni. Samalla hänen suustaan purskahtaa spermalätäkkö sen viereen.

"Anteeks! Uhmph!", Taina huutaa refleksinomaisesti, nostaen samalla käden huulilleen. Lisää mahlaa valahtaa jalalleni.

"Älä pyytele anteeksi. Se oli paras loppuhuipennus pitkään aikaan!"

Taina hihittää. Gulp. "Hahahhhaaa!", hän nauraa.

"Nielitkö sinä?", kysyn yllättyneenä.

"Mihin muualle se olisi pitänyt laittaa?", Taina nauraa.

Kerään hetken hengitystäni. Sitten vilkaisen penistäni tarkastelevaa, nesteistäni kiiltelevää ihanaa naista.

"Ota vaatteet pois.", käsken.

"Ai mä vai?", Taina kysyy, mutta aloittaa silti riisuutumisen välittömästi.

Hetken kuluttua naimme kuin kanit.




"Odotapa hetki!", Taina huudahtaa, "Mulla on sulle pieni muisto!"

Jään sohvalle odottamaan. Pian Taina palaa takaisin Seppälän muovipussin kanssa.

"Tässä."

Vilkaisen pussiin. Teräsmies-kalsarit. Nauran ääneen.

"Eikö ole kivat? Saat supermiehellesi vähän lämmintä vaatetta..."

"Tosi hauskat ovat", nauran.

"Koita niitä!", nainen käskyttää.

Laitan housut jalkaani. "Hyvät on", totean.

"Muikeet! Otetaan niistä kuva", nainen hihittää.

Ojennan hänelle puhelimeni, ja nainen ottaa kymmenkunta kuvaa eri kulmista.

"Lähetä mulle sitten joku näistä. Tai laita vaikka blogiisi", Taina naukuu, tarkastellen samalla kuvia kännykästäni. Lopulta hän ojentaa puhelimen käteeni, ja puristaa pallejani. "Mulla oli ihanaa.", hän kuiskaa. Supermies pompsahtaa sirojen sormien kosketuksesta.

Suutelemme hyvästiksi, ja nainen muistuttaa vielä lähtiessäni minua laittamaan kuvan alushousuista blogiini. Nyökkään, ja lähden kulkemaan kohti autoani.


Jostain kaukaa sieraimiini tulvahtaa savun tuoksu. Sen kitkerä haju ei pilaa iltaani.


"I still got it", mietin ääneen.

+1