maanantai 14. lokakuuta 2013

Hei taas!

Olen vihdoinkin päässyt töistäni "eroon" (kuten töistä nyt voi päästä eroon), ja myös päässyt  ns. takaisin pyörän selkään! Tiukalla tahdilla kohti 50 kaatoa mars! Nyt on voittajafiilis!

Ensimmäinen päivitys on jo kirjoitettu, ja toivottavasti seuraava tulee jo tällä viikolla.  Tänään minulla on... Palaveri erään innokkaan rouvan kanssa. ;)

Keskustelimme Ninnun kanssa chatissa, ja puheeksi tuli jälkiruuan tarve. Nainen kysyi minulta, onko minulla ollut sellaisia naisia, joiden kanssa olisin halunnut ottaa uusiksi, mutta siihen ei ole tullut mahdollisuutta. Onhan niitä, totesin. No, kerro niistä, Ninnu vaati. Lupasin kirjoittaa blogissani heistä. Tässä siis naiset, joiden kanssa mieleni tekisi ottaa uusiksi.

Mietin naisia pitkään ja hartaasti. Lopulta päädyin kolmeen naiseen, joiden kanssa todella haluaisin ottaa uusiksi, mutta seksiin emme tule todennäköisesti enää pääsemään.


1. Jade. Omista kiireistäni johtuen sessiomme jäi mielestäni vähän puolitiehen, kiireiseksi. Olisin halunnut ottaa uudelleen paremmalla ajalla, ja ilman työkiireitä. Seksi oli todella hyvää ja namia, mutta lisää ja tunteella olisin kyllä kaivannut. Jotenkin jäi sellainen olo, että homma ei ole valmis!

Valitettavasti Jade on käsittääkseni nykyisin varattu, eikä siis ole enää tavoitettavissa. Huokaus.

2. Eerika. Eerikalla ja minulla oli aivan älyttömän rentoa ja hauskaa. Sellaista voiko-seksi-olla-näin-rentoa? -hauskaa. Himo jäi päälle.

Eerika on muuttanut, enkä todennäköisesti enää tapaa häntä. Useista suunnitelluista uusintaotoista huolimatta. Sääli.

3. Saara. Vaikka olen tavannut Saaran useasti sessiomme jälkeenkin, en ole tohtinut ehdottaa uusintaa. Väli meni liian pitkäksi, ja seksin ehdottaminen ei ole enää luontevaa. Lisäksi, seksimme oli niin jännittävää, että tehtyä on vaikea parantaa.

No, ehkä Saara lukee tämän, ja ottaa yhteyttä. Ehkä hänkin on ajatellut uusintaa!


Toivottakaa minulle onnea iltaa varten!

- Kristian

1 kommentti: