maanantai 25. helmikuuta 2013

27: Katriina

Talvi. Ihanaa limapöpöjen aikaa.

Selvittyäni harvinaisen epämiellyttävästä talviflunssasta, otin yhteyttä naisiin, joiden kanssa tapaamisia oli aikaisemmin sovittu. Onneksi osalla oli kiinnostusta uuden tapaamisen virittelyyn, joten pääsin jälleen kiinni naimaprojektiini. Ensimmäiseksi kohteekseeni otin Katriinan, 31 -vuotiaan turkulaisen kampaajan. Katriina oli hyvin innoissaan uudesta tapaamismahdollisuudesta, ja lupasi vielä tekevänsä kaikkensa että molemmilla olisi tyydyttävä ilta. Valintani oli siis selvä.

Katriinalla asui kerrostaloasunnossa lähellä Turun ja Raision rajaa. Kiivetessäni portaita kohti kolmannessa kerroksessa sijaitsevaa asuntoa huomion, kuinka hiljaista talossa oli. Yleensä kerrostaloista kuuluu jotain ääntä, mutta tässä talossa ei kuulunut hiiren kuiskaustakaan.

Ovikellon pirahdus. Tyylikäs punatukkainen nainen ilmestyy ovelle.

"Moi! Mä jo huolestuin, ettet sä tulekaan!", nainen aloitti.

"Olenko mä myöhässä? Mä luulin että mä olen aikaisessa...", totesin tarkkaillen kelloani.

"Et sä myöhässä ole. Mä vaan odotin sua niin innoissani.", Katriina selvitti hymyillen. "Tuu sisälle!"

Katriina oli jo repimässä takkia pois päältäni ennen kuin olin edes astunut kynnyksen yli eteiseen. Nainen esitteli asuntonsa. Suurin huomionkiinnittäjäni oli valtava pehmonalle makuuhuoneen lattialla. Se tuijotti valtavin mustin silmin kohti huoneen keskellä sijaitsevaa paksua parisänkyä.

"Onko tuolla nallella joku tarina?", tiedustelin naiselta.

"Öh, joo... Se on mun exän antama lahja. En ole tohtinut heittää sitä poiskaan, kun se on niin söpö."

Asioista voidaan olla montaa mieltä, ajattelin.

Istahdimme keittiöön vastakkaisille penkeille. Lämmin kahvin tuoksu täytti ilman. Katrin täyteläiset rinnat kiiltelivät antavan ruskean t-paidan alta. Naisen piukat farkut paljastivat hänen hyvin muotoutuneiden sääriensä muodon maailmalle. Huomasin keskittyväni aivan liikaa naisen vartalon tuijottamiseen. Viime kerrasta taisi olla aivan liikaa aikaa.

Keskusteltuamme hetken niitä näitä päivän polttavista aiheista Katriinan käytös muuttui hermostuneemmaksi. Nainen alkoi tuijotella välillä minua, välillä seinää, sitten jälleen minua. Hän risti jalkojaan vuorotellen puolelta toiselle. Minua nauratti.

"No... Mmmm... Haluaisitko sä... Tai siis miten me tästä..?", Katriina aloitti varovaisesti änkyttäen.

"Että haluaisinko lämmittää sua makuuhuoneen puolella? Ehdottomasti.", sanoin liioitellun suoraselkäisesti.

"Niin!", Katriina naurahti ja pomppasi ylös tuolilta.

Nainen laski kätensä olalleni ja pyöritteli sormeaan kaulani ihoa vasten. "Tuut sä?", hän kysyi.

Nousin tuolilta ja puristin leikkisästi naisen pakaraa. Katriina naurahti.

Siirryimme makuuhuoneen puolelle. Punaisten verhojen välistä näkyi vielä viimeinen ilta-auringon valonpilkahdus. "Pitkästä aikaa näkyy vähän aurinkoakin" mutisin itsekseni.

Katriina antoi minulle pienen pusun huulille, ja istahti sängyn päähän. Nainen pompahti hassun näköisesti ylös alas, sängyn muotoutuessa naisen takamuksen muodoille.

"Tuupas tänne sitten" Katriina kehotti.

Tein työtä käskettyä, ja astelin naisen eteen. Hän siveli sormillaan säärieni sivustaa, käsien noustessa hitaasti kohti keskivartaloani. Sähköinen tunne kulkeutui sormien kosketuskohdasta kohti nivusiani. Käsien vihdoin saavuttua etumukselleni Katriina vilkaisi ylöspäin hymyillen, ja avasi housujeni etumuksen osaavan naisen ottein.

"Katsotaanpas, millainen tatti täältä löytyy..." Katriina mumisi.

...

"No heippa!" nainen hihkaisi, kun puoliseisokissa ollut penis pulpahti laiskasti ulos alushousuista.

"Hei, hei" naurahdin. Katriina veti housut nilkkoihini, ja palasi takaisin alkuperäisen kohteensa luo.

Nainen sieppasi minut kätteensä ja veteli muutaman kerran kädellään kalua edestakaisin. "Ihana tuoksu.", Katriina totesi tökkien kullia samalla nenällään. "Kiihoittava" hän jatkoi.

Nainen suuteli kaluni vartta, ja jokainen lämmin kosketus aiheutti sähköiskun kosketuskohdassa. Katriina siirsi toisen avasi farkkujensa napin, ja työnsi toisen kätensä jalkoväliinsä. Toisella kädellään hän ohjasi terskani huulilleen.

Kullini upposi uudelleen ja uudelleen punaisten huulien imuun. Katselin haltioituneena naisen työskentelyä, samalla keskittyessäni nautinnon tunteeseen, joka märkien huulten kosketus aiheutti etumuksessani.

Katriina päästi kaluni pois suustaan, ja nuolaisi pallejani. Kiiltävä tippa kehittyi terskan päähän.

"Mä muistelin, että sä et pitänyt pallien imemisestä..." Katriina totesi huomioiden välillä pallieni pintaa kielellään.

"Joo, en. Ne on herkkiä. Suutelu ja lipominen kyllä tekee tosi hyvää" myöntelin pilvipäissäni.

Katriina puristi penikseni juuresta, ja imaisi kiiltävän tipan nieluunsa. "MMmmhhh... Sä taidat olla valmis, mmmh?" nainen kysäisi.

Vastasin myöntävästi.

Otimme loput vaatteet pois päältämme, ja siirryimme sängylle. Katriina levitti jalkansa, ja minä suutelin hänen sisäreisiään. Katriina huokaisi syvään jokaisella kosketuksella.

Saavuttuani naisen piparille, ja suudeltuani sitä ensimmäistä kertaa, huomasin sen olevan jo täysin märkä. Sen enempää asiaa pohtimatta painoin huuleni naista vasten, ja päästin kieleni töihin. Katriina hihitti ja huohotti, hänen reisiensä painaessa yhä lujempaa olkapäitäni vasten.

"Ihan jumalattoman hyvää!" Katriina huudahti, nostaen samalla pelvistään ylöspäin kohti huuliani.

Jatkoin nuolemista ja suutelua, naisen kiemurrellessa ja huohottaessa otteessani. Naisen punaiset ja siististi asetellut hiukset olivat jo täysin pörrössä. Minusta se oli hauskaa ja jotenkin rivoa.

Katriina työnsi päätäni kauemmaksi jalkovälistään, ja veti minut huohottaen päälleen. Nainen yritti jo vetää minut sisäänsä, mutta ehdin kuitenkin napata kondomin housujeni taskusta. Aseteltuani kumin kaluni päälle, oli nainen jo vetämässä minua uudelleen sisäänsä.

"AAaaah!" Katriina mylvähti, kun survaisin sykkivän sauvani koko pituudeltaan hänen sisäänsä.

Naiminen tuntui juuri siltä: Naimiselta. Katriina hikoili ja huohotti kaluni upotessa yhä uudelleen ja uudelleen hänen kiiltelevään jalkoväliinsä. "Vittu sä tunnut hyvältä!" nainen ulvahti, ja minä annoin vastaava palautetta vartaloni liikeillä.

Siirtyessämme asennosta toiseen, huomasimme kondomin rikkoutuneen. "Mitäs nyt tehdään, mulla ei ole yhtään kondomia näköjään mukana!" totesin kiimasta sykkivänä. Katriina vilkaisi yöpöytänsä laatikoihin, ja huokaisi pettyneenä. "Ei mullakaan. Voi ei."

Hetken pohdittuamme keksimme ratkaisun. Repäisin puoliksi rikkoutuneen kondomin pois kaluni päältä, Katriinan asettuessa makuuasentoon sängylle. "Tules jo!" hän komensi.

Asettauduin varovasti naisen kasvojen päälle, laskien samalla kasvoni naisen jalkojen väliin. Katriina nappasi nauraen kullini suonekkaan varren sormien väliin, ja ohjasi sen suuhunsa. Minä puristin naisen pakaroita, ja suutelin naisen häpyhuulia. Huuleni olivat kosteat naisen kiimanesteistä. Tunsin itseni hassulla tavalla ylpeäksi.

Katriina lypsi oikealla kädellään kaluani suuhunsa, pallieni hypähdellessä käden liikkeiden tahdissa. Keskityin naisen klitorikseen huomatessani hänen huohotuksensa kiihtyvän tasaisesti aina koskettaessani sitä.

Katriinan imu- ja lypsytekniikka alkoi tuottaa tulosta. Tunstin terskani herkistyvän, ja kullini turpoavan hitaasti kohti ääripistettä. Keskityin olemaan laukeamatta, sillä halusin naisen laukeavan ennen minua.

Vihdoin kieleni työskentely kantoi hedelmää, Katriinan vartalon aloittaessa tutun värinän. Hän suoristi jalkansa kohti kattoa ja ulvoi kaluni huulillaan. Puristin naisen pakaroita, ja jatkoin nuolemista. Katriina ulvoi ja lypsi samalla kaluani suuhunsa. Samalla hetkellä vapautin itseni, ja annoin kaluni turvota laukeamiseen asti.

Spermani syöksyi naisen nieluun. Katriina imi terskaani, kuin jotta yksikään tippa ei karkaisi. Kuuntelin naisken märkää maiskuttelua väristessäni hänen imussaan. Katriinaa nauratti sperman määrä. Minua nauratti yltäpäältä kosteana kiiltelevät huuleni.

Tunne oli mahtava.

+1

tiistai 5. helmikuuta 2013

26: Pinja

Naisen etuhiukset makaavat hassun näköisesti hänen kasvoillaan. Hän pyyhkäisee nipun hiussuortuvia korvanssa taakse, ja siirtyy yöpöydän siideripullolle. Kulauksen ottamisen jälkeen hän kömpii väsyneesti takaisin tyynylleen. Naisen täyteläiset rinnat kiiltelevät kauniisti lampun hämyisessä valossa.

"Oikeesti" hän aloittaa. "Sä olet ihan vitun hyvä pano."

Nainen, Pinja nimeltään, tunkee lähemmäksi. Hän suutelee minua poskelle, ja laskee lämpimät sormensa illan pumppauksesta turpealle penikselleni. Naisen pitkät, punaisiksi lakatut kynnet aiheuttavat pientä jännitystä.

"Ai. Sulla oli siis kivaa?" vastaan muina miehinä.

"Mun jalkoväli sykkii vieläkin" Pinja naurahtaa, ja pyyhkäisee muutaman kerran kosteita häpyhuuliaan. Tunnen, kuinka kaluni nytkähtää naisen käden alla. Pinja virnistää.

"No. Kerropas, mihin sijoittaisit mut sun listalla?" hän kysäisee.

"Ei tuollaista voi määritellä" totean. "Eikö se riitä, että meillä oli tosi kivaa keskenämme?"

"Joojoo, mut mä haluaisin tietää..." Pinja katsoo poispäin, hiukan loukkaantuneen näköisenä. Naisen kolmeakymppiä lähentelevä silhuetti tekee minuun vaikutuksen. Kaunis nainen, ajattelen.

Hetken podittuani, vastaan kysymykseen. "Ihan top 10:ssä olet."

"Oikeesti?"

"Oikeesti."

Nainen puristaa kaluani, ja hyppää syliini. Hän jatkaa kaluni puristelua, ja suutelee minua huulille.

"Tota, ei se taida onnistua ihan näin nopeasti uudelleen!" ähkäisen naisen käsittelyssä.

"Katotaanko?" Pinja virnistää, ja laskeutuu kohti keskivartaloani.

Huomaan huokaisevani, kun nainen sieppaa kaluni punaisten huuliensa väliin. Hitaasti, kuin nautiskellen, hän imaisee aikaisemman sessiomme kiiltelevät jäänteet parempiin suihin. Hetken minusta tuntuu, kuin mitään mahdollisuutta tunnon palaamiseen ei olisi, mutta Pinjan määrätietoinen rytmikäs työskentely alkaa pian tuottaa hedelmää.

"Kato nyt!" nainen nauraa kaluni heiluessa puoliseisokissa hänen sormiensa välissä, pienen, kiiltävän sylkivanan valuessa naisen leukaa kohti. Hän ottaa minut uudelleen suuhunsa, ja jatkaa, kunnes kullini komea kuin kellotorni.

Pieni touhutippa ilmestyy kaluni päähän. Pinja pyyhkäisee sen rintaansa, ja hyppelehtii leikkisästi lattialla olevalle kortsulaatikolle. "Kumi päälle!" hän hihittää.

Nainen asettaa kondomin nopeasti kaluni päälle. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän on jo kiivennyt syliini, ja asettelee kulliani vakonsa suuaukolle.

"NNnnnggh..!" Pinja puraisee huultaan varteni upotessa hitaasti hänen sisäänsä. Nainen tuntuu aikaisempaa tiukemmalta. Lieneekö aikaisemmalla aktillamme ollut jotain tekemistä asian kanssa, pohdin.

"Mä panen nyt sua" Pinja toteaa määrätietoisesti.

"Okei."

Vastaukseni tuntuu turhalta.

Pinja taivuttautuu taakasepäin, ja nai minua hitaasti etumuksellaan. Puristelen naisen rintoja. Pinja kiihdyttää aina tahtia, kun sormeni irtoavat hänestä. Kaluni on taipunut jo lähes kivuliaasti alaspäin. Nainen kääntää kasvonsa poispäin minusta, ja huohottaa työntöjensä tahdissa.

Pinja jatkaa hetken, kunnes hän äkkiä paiskautuu minua vasten. Nainen sitoo kätensä niskani taakse, ja suu auki huohottaen pieksee vartaloaan kalunani vasten. Pinjan kovettuneet nännit koskettelevat rintaani. Yritän ottaa naisen takapuolesta kiinni, mutta hän ottaa minua ranteistani kiinni, painaa käteni sänkyä vasten, ja jatkaa naimistaan.

Pinjan selkä vääntyy kaarelle, ja hän sulkee silmänsä. "Voi vittuuuuuuuuuuUUUUUHUHHUHHH!" nainen huutaa. Tunnen kuinka hänen koko vartalonsa, syvimpiä onkaloita myöten, värisee. Naisen otsa ja selkä kiiltelevät kiimahiestä. Sitten hän rojahtaa makaamaan päälleni.

"Etkö sä tullut?" Pinja kysäisee.

"En mä. Viimekerrasta oli niin vähän aikaa" nauran.

"Haluaisitko?"

"En mä varmaan kyllä tule nyt..."

Pinja laskeutuu jälleen etumukselleni. Hän ottaa terskani suuhunsa. Sitten hän puhuu kulli suussa. "Khathothaankho?"

Minä repeän nauramaan.

Muutaman hetken kuluttua jo huomaankin laukaisevani miesmaitoni naisen huulille.

+1