Tämän blogikirjoituksen piti käsitellä helsinkiläistä Mannaa, mutta valitettavasti emme päässeet yhteisymmärrykseen päiväkahvien jatkosta. Kahvittelimme ja keskustelimme mukavia, mutta emme päässeet ns. "pukille" asti. Aina ei voi voittaa.
Valitettavasti naisesta ei siksi ole oikein mitään kirjoitettavaa. Mitään ei, yksinkertaisesti, tapahtunut. Pettymys.
Blogini ohitti muuten juuri 20 000 lukijan rajan. Seksihommista kiinnostuneita lukijoita siis riittää!
Sitten vielä vastaus viikon kys... Tiedusteluun. Marizka ja NeitiNautinto pyysivät kuvia peniksestäni. ... Öh, show me yours and I'll show you mine?
Hmmm... Siinäpä kaikki tällä kertaa. Uutta matoa koukkuun!
- Kristian
Suomalainen perusmies pyrkii 100 naisen pöksyihin. Onnistuuko hän tavoitteessaan, vai jättääkö hän projektin kesken?
torstai 24. tammikuuta 2013
maanantai 21. tammikuuta 2013
24: Kati
"MMMmm... Tuntuuko tämä hyvältä?" vaalea, 19 -vuotias nainen tiedustelee minulta, puhaltaen samalla lämmintä ilmaa kiiltelevälle tatilleni. Hänen silmänsä säkenöivät kysyvästi.
"Ah... Joo, tosi hyvältä, jatka vaan..." vastaan pikaisesti, ja painan selkäni takaisin tuolin selkänojaan. Nautiskelen naisen jokaisesta kosketuksesta, hänen sormistaan, huulistaan ja kielestään. Ajattelen rivoja ajatuksia.
Opiskelija-asunnon ikkunasta näkyy kadulle. Rauma vaikuttaa hiljaiselta, vaikka kyseessä on lauantai-ilta. Kati istuu polvillaan ruskealla tyynyllä edessäni. Hän on täysin keskittynyt kaluni käsittelyyn. Televisiosta tulee uusintoja. Naisen työpöydällä on pino kirjoja. Normaalisti olisin hyvin kiinnostunut niiden sisällöstä, mutta juuri nyt en välitä niistä yhtään.
Havahdun ajatuksistani naisen sormien sähköiseen kosketukseen. Kati jatkaa työskentelyään hymyillen.
"Hei", työnnän naisen päätä hetkeksi kauemmaksi nykivän kaluni päältä, "haluaisitko säkin välillä? Minusta tuntuu hassulta nautiskella tässä yksinäni."
Kati katsoo minua loukkaantuneesti. "Etkö sä pidä tästä?"
"Pidän todellakin, mutta kai sunkin nyt täytyy saada vähän "nannaa"?"
Kati hymähtää, ja imaisee syvään terskan päältä. Huomaan voihkaisevani.
"Istu nyt siinä ja nauti" nainen käskee. "Mulla on hyvin harvoin sellaista miestä kämpillä, jolle mun tekee mieli tehdä tätä"
Nyökkään. Kati naurahtaa, ja puraisee kevyesti kaluni vartta. Minäkin naurahdan.
Pistän hetkeksi silmät kiinni. Tunnen lämmön sykkivän keskivartalooni, ja siitä ulospäin. Erilaisten tunteiden miellytäviä aaltoja säestävät naisen kosteiden imaisujen äänet. Kati puristaa vartta lujempaa, ja imee kullia osaavin ottein. Olo on kuin olisin taivaassa.
"Sano sitten, kun olet tulossa" hän sanoo, runkaten samalla oikealla kädellään kaluni vartta edestakaisin. Sanon jotain epämääräistä huulieni kautta, ja nyökkään. Kati hyväksyy vastaukseni. Hänen päänsä laskeutuu takaisin tattini luo, ja jatkaa rauhallista, mutta määrätietoista, liikkumista edestakaisin kalun varren myötäisesti.
Kati pyörittelee kimaltelevia pallejani kädellään. Tunnen kuinka ne hyppäävät ensin hiukan poispäin naisen kosketuksesta, mutta laskeutuvat sitten tyytyväisinä takaisin lämpimien sormien kosketeltavaksi. Vilkaisen alaspäin, ja katson kuinka penikseni suonet sykkivät turpean kaluni varressa. Nipistys.
Huomaan jännittäväni keskivartaloni pieniä lihaksia. Raja on ylitetty. Huokaisen Katille olevani pian tulossa- Kati katselee minua, ja puristaa kaluni vartta lujempaa. Hän imee terskaani posket lommolla. Kuvittelen mielessäni, miltä naisen kielen märkä kosketus nyt näyttää penikseni pinnalla - se kiihottaa minua entisestään.
Kaluni varsi turpoaa. Katin sormet yrittävät vielä puristaa, mutta ote pehmenee kullini paineen voimasta. Alapääni lihakset puristuvat viimeiseen jännitykseen - siihen hetkeen ennen lopullista nautintoa. Kati katselee minua kauniilla silmillään. Hampaideni välistä totean naiselle olevani tulossa. Hän päästää kaluni vapaaksi huuliltaan, ja runkkaa kädellään kaluani edestakaisin. Pieni, kirkas tippa ilmestyy terskani päähän. Kati kikattaa, ja nuolaisee tipan kielellään suuhunsa.
Se on liikaa. Räjähdän.
Heti Katin suljettua suunsa, kullini purskauttaa lastinsa liikkeelle. Kati nauraa, kaluni nesteiden lentäessä ympäri naisen kasvoja ja etumusta. Pallini, jotka aikaisemmin olivat istuneet niin rauhallisesti naisen kämmenellä, pomppasivat nyt onnellisesti ylöspäin, avittaen nesteiden liikkeelle lähtöä. Jumalattoman hyvä tunne leviää varpaista päähän.
Kati pyyhkäiseen ison spermanvanan huuliltaan, ja imaisee tattini pään takaisin suuhunsa. Kivun ja nautinnon sekainen tunne täyttää minut. Mieleni tekisi käskeä naista lopettamaan, mutta en voi. Kati nauraa ja lutkuttaa.
"Yhdestä kymmeneen, niin minkä arvosanan antaisit mun suuhoidolle?" Kati kysäisee hymyillen, pyyhkien samalla kasvoiltaan viimeisiä siemennesteen jäänteitä vessan peilin edessä.
"Yhdeksän. Se oli uskomattoman hyvä orgasmi" vastaan.
"Ai. Vain yhdeksän?"
"Jos mä olisin antanut kympin, et sä olisi uskonut kuitenkaan."
"Totta."
Kati heittää limaisen paperin pönttöön, ja tulee takaisin olohuoneeseen.
"Onko sulla kiire?" Kati kysyy, mietiskelevä ilme kasvoillaan.
"Ei. Kuinka niin?" vastaan.
"Mulla olis yksi pieni pyyntö" nainen jatkaa. Huomaan hänen vartalonsa liikkuvan levottoman oloisesti.
"Ai", vastaan kysyvästi ja jatkan, "mitä sä haluat?"
"Munaa" Kati ilmoittaa kädet selkänsä takana, viekoitteleva hymy huulillaan.
+1

perjantai 18. tammikuuta 2013
23: Johanna
Kolmenkympin puoltaväliä kulkeva pitkä ja tumma nainen astelee reippaasti minua vastaan juna-asemalla. "Johanna" hän toteaa nopeasti. Nopeasti kuin hänellä olisi kiire jonnekin. Nainen ojentaa, jotenkin kliinisen oloisesti, kätensä. Virnistän ajatellessani tilanteen absurdiutta, ja vastaan naisen kättelyyn. Nainen osoittaa autoaan, ja toteaa asuvansa "Ihan tässä lähellä".
Kävellessämme kohti autoa, tarkkailen naisen ulkomuotoa. Kohtuullisesta pakkasesta huolimatta nainen on pukeutunut ohuehkon oloisiin vaatteisiin. Nainen on pukeutunut mustaan jakkuun, ja mustiin sukkahousuihin. Vai ovatko ne stay-upit? Hänen hameensa on liian pitkä, jotta näkisin asian tarkasti. Stereotyyppinen rotunainen.
Johannan takapuoli keinahtelee veikeästi puolelta toiselle korkeakorkoisten nahkasaappaiden kopsahtelun tahdissa. Saavumme autolle. "Mennään äkkiä sisälle, täällä on tosi kylmä!" Johanna toteaa. Mieleni tekisi kysyä, miksi naisella ei ole takkia päällään, mutta pidän kuitenkin suuni kiinni.
Istahdamme katumaasturin pehmeille penkeille. Johanna käynnistää auton, ja lämmitin alkaa työntää välittömästi miellyttävän lämmintä ilmaa kabiiniin. Johanna rikkoo hiljaisuuden.
"Anteeksi jos mä vaikutan vähän... Erikoiselta. Mä en yleensä tee tällaista" Johanna toteaa vähän vaivautuneesti.
"Ai. Sä et siis normaalisti ota tuntemattomia miehiä kyytiin juna-asemalta ja vie niitä kotiisi pantavaksi?"
Johanna nauraa. "Niin, sitä just yritin selittää."
"Älä turhaan jännitä. Aikuisiahan tässä ollaan. Vai oletko tullut katumapäälle?" vastaan.
"Paljonko sulla on aikaa?" Johanna kysyy ja pyörittelee rintamuksellaan olevaa korua sormissaan.
"Parisen tuntia. Palaveri alkaa puoli neljältä, ja mä tarvitsen siihen vähän siirtymisaikaa..."
Laskeskelen nopeasti mielessäni, kuinka paljon minulla on varaa kuluttaa joustaa aikataulusta. Jos vaikka jostain syystä aikataulu pettää...
"Ai. No meillähän on sitten ihan ruhtinaallisesti aikaa!" Johanna toteaa ja hymyilee.
"Jep!" vastaan nopeasti.
Matka Johannan asunnolle ei kestä pitkään. Auton pysähtyessä rivitaloalueen parkkipaikalle, on auton kello siirtynyt vain 10 minuuttia eteenpäin. Kävipä se nopeasti. Vilkaisen Johannaa, ja huomaan hänen olevan silminnähden jännittynyt. Jännitys tarttuu. Vieläkin. Pakotan jännityksen pois mielestäni, ja katselen naisen kauniisti muotoutuneita kasvoja ja söpöä nenää. Hänen ruskeat silmänsä katsovat minua. Johanna vilkaisee pikaisesti vasempaan. "Mennäänkö?" hän kysäisee. Nyökkään.
Johannan asunto on kaunis. Runsaasti puhtaan valkoisia pintoja, johon erilaiset esineet tuovat kirkkaita väripilkkuja. Tyylikästä. Olohuoneen nurkassa on kasa lasten leluja.
"Missä sun tyttäresi on tällä hetkellä?" kysäisen.
"Se on isällään. Ne on lomareissulla lapissa" Johanna vastaa.
Johanna siirtelee leluja pikaisesti lelulaatikkoon. Minua hymyilyttää. Hetken kuluttua hän jatkaa. "Se tulee parin päivän päästä taas takaisin. On se kiva saada joskus omaakin rauhaa."
Nyökkään ymmärtävästi.
Johanna ottaa takkinsa pois, ja paljastaa kauniin ylävartalonsa. Hän vilkaisee minua kysyvästi, ja minä siirryn hänen viereensä. Sipaisen hänen selkäänsä etusormellani. Johanna säpsähtää, mutta ei siirry kauemmaksi. Suutelen kevyesti naisen kaulaa. Nainen naurahtaa, huokaisee ja kääntyy ympäri. Hän suutelee minua kevysti. Vastaan suudelmaan.
Otan tiukasti kiinni naisen vyötäröltä. Kutittelemme hiukan toisiamme kielillämme. Johanna rentoutuu silminnähtävästi. Hän siirtyy hiukan kauemmaksi, ja avaa kauluspaitansa napit. Paidan alta paljastuvat seksikkäät, mustat liivit. Pitsikoristeilla. Avaan oman paitani napit ja tiputan sen sohvan reunalle. Johanna avaa hameensa vetoketjun, ja päästää hameen tippumaan lattialle.
Stay-upit. Tunnen pienen sykähdyksen etumuksessani.
Johanna kävelee eteeni, ja pyörittelee sormiaan rintakarvoituksessani. Suutelemme toisiamme jälleen. Tunnen kipinöitä vatsassani, kun naisen sormet siirtyvät hitaasti kohti napaa, ja navan alle.
"Otetaan nämä pois..." Johanna huokaisee, ja avaa housujeni vyön. napin ja sepaluksen. Hän laskeutuu hitaasti alas, vetäen samalla housuni nilkkoihini. Kuin vahingossa, hänen poskensa hipaisee alushousujeni kankaassa näkyvää pullotusta. Pullotus liikahtaa. Astun pois housuistani.
Johanna lähtee kävelemään kohti makuuhuonetta. Hän kiskaisee sängyn peitteen lattialle yhdellä vedolla. "Tuu tänne!" hän käskee.
Siirrymme sängylle-Johanna tuntuu lämpimältä. Hänen kauniit säärensä pyörivät ympärilläni. Puristan naisen pakaroita. Johanna ynähtää ja siirtää kätensä etumukselleni. Äkkiä hän pysähtyy, ja tuijottaa minua vakavasti silmiin.
"Anteeksi, että mä otan tän nyt puheenaiheeksi, mutta..." hän aloittaa.
"Niin?" vastaan.
"Eihän sulla ole mitään tauteja? Tää on vähän huono tilanne kysyä, mutta mä en halua mitään yllätyksiä."
"Ei ole. Onko sulla?"
Johanna näyttää huojentuneelta. "Ei! Ei ole. Unohda. Jatketaan hommia!" Johanna käskee.
"Katsotaan, mitä täältä löytyy..."
Nainen hivuttaa alushousuni pois. Veri pakkautuu kevyesti kaluni varteen. Johanna antaa pienen pusun sen varteen, ja siirtyy takaisin ylös.
Nainen vilkaisee minua silmiin. "Kun sulla ei ole mitään pöpöjä, niin mulla on sulle -pieni- pyyntö..."
"... Voisitko sä nuolla mua? Viime kerrasta on todella pitkä aika."
Johanna näyttää ihan koiranpennulta.
Naurahdan, koska odotin jotain vakavampaa. Suutelen naista, ja siirryn hitaasti kohti hänen stringejään. Vedän valkoiset stringit vauhdikkaasti peittämästä naisen piparia. Johanna hihkaisee.
Täysin sileäksi ajeltu viiva. Ei karvan karvaa. Ilmeisesti nainen oli toivonut tätä palvelusta jo alusta alkaen, mietin.
Suutelen hänen sisäreittään, sitten toista. Etenen hitaasti kohti hänen häpuhuuliaan. Kun huuleni vihdoin koskettavat hänen naiseuttaan, Johanna alkaa sopertaa jotain, mistä en saa mitään selvää. Puristelen käsilläni naisen pakaroita, nuollen, imeskellen ja suudellen samalla hänen pipariaan. Johanna nostaa jalkansa olkapäilleni ja puristaa niin, että minun on vaikea kuulla hänen puhettaan. Nainen sätkii, piehtaroi ja huohottaa. Minulla on hauskaa.
Hetken kuluttua Johanna ottaa minua päästä kiinni ja huohottaa. "Mä haluan sut sisään...Tuu sisään..."
Vedän muutaman lämmittävän vedon kaluni varrella. Johanna koskettelee pallejani, hänen ruskeat silmänsä kiiltelevät kutsuvasti. Kun olen tyytyväinen kaluni kovuuteen, asetan kondomin paikoilleen.
Johanna tönäisee minut selälleni sänkyyn, ja näyttää kieltään hassusti. Hän sieppaa kaluni käteensä, ja laskeutuu hitaasti istumaan syliini, sauvani lävistäessä naisen jalkovälin. Nainen puraisee huultaan, ja hitaasti, kuin kiusoitellen, aloittaa tasaisen ratsastuksen.
Tahti kiihtyy. Johanna pieksee etumustani kiimaisen naisen raivolla. Eteen, taakse, ylös, alas. Puristelen hänen rintojaan. Suutelen ja lipaisen oikean rinnan nänniä. Se on kova ja turpea.
Haluan välillä päästä itse töihin, mutta johanna painaa minut takaisin sängyllä käsillään. "Pysy siinä" hän käskee. Johanna nojaa eteenpäin, selkä kaarella, ja huokailee. Sieppaan naisen takamuksesta kiinni, ja annan vauhtia.
Johanna nousee ylös, ja nojaa polviini käsillään. Tunnen, kuinka kullini taipuu hänen sisällään.
Johannan jalkoväli kiiltelee kiimanesteistä. Pyöritän sormeani naisen klitoriksella. Johanna tärisee.
Nainen kaatuu takaisin päälleni, sitoo kätensä pääni ympärille, ja kiihdyttää tahtia. Hän huohottaa, ja hikoilee. Naisen ruskeat hiukset ovat kihartuneet lämmöstä.
Tunnen kuinka Johannan pillu puristuu tiukemmaksi. Johanna avaa suunsa, ja päästää "OoooOOOOOIIIHHH!" -ulvahduksen. Hän pysähtyy ja hengittää raskaasti rintaani vasten.
En anna naiselle taukoa. Otan tiukan otteen naisen takapuolesta, ja aloitan rytmikkään liikuttamisen. "Eiih... Oihhh... AAahh..." nainen voivottaa. Kaluni liukuu naisen silkkisen sileää sisusta vasten. Tunnen kuinka hengitykseni kiihtyy, ja hengitämme lähes samaan tahtiin. Johanna panee vastaan, ja minä pidän naisesta kiinni.
Turpoaminen. Pidättäytyminen. Jumalattoman hyvä tunne, kun lastini purskahtaa naisen sisälle. Jatkan naimista vielä pari minuuttia laukeamisen jälkeen. Lopulta kalu lupsahtaa laiskasti ulos Johannan sisältä. Kondomi on kermamaisesta nesteestä valkoisena. Johanna jää huohottamaan raskaasti rintani päälle.
Ulko-ovella Johanna suutelee minua. "Oli tosi kivaa. Voitko tulla joskus toistekin?" hän tiedustelee ujosti, sipaisten samalla suihkunraikkaita hiuksiaan. "Toivottavasti" vastaan. "Saat sitten kyllä antaa mulle vastapalveluksen..." virnuilen. Johanna nauraa. Ja lupaa.
Lähden kävelemään kohti palaveripaikkaa. Sataa lunta.

torstai 17. tammikuuta 2013
Kylmän päivän vastauksia
Toimiston ikkunasta sataa lunta. Tänään on poikkeuksellinen päivä, koska joudun viettämään koko päivän työpaikalla. Tässäpä on loistava tilaisuus vastailla lähettämiinne viesteihin. Pyrin laittamaan seuraavan blogikirjoituksen huomenna. Mehukasta juttua tulossa!
Vastauksia kysymyksiin:
Tartza haluaisi minun testaavan luonnollisia miehisen kyvyn tehostimia. Oletan, että tarkoitit näitä kasvipohjaisia mieskunnon kohottajia? Ei huono idea. Pistetään korvan taakse.
Anonyymi halusi tietää, että olenko saanut pöpöjä projektin aikana. En ole. Olen puhdas kuin vastapesty valkopyykki. Kondomi on hyvä keksintö, mutta käyn silti, ihan varmuuden vuoksi, testaamassa itseäni.
Annuli kyselee, että millaiset ovat suosikkirintani. Pyörät ja kimmoisat. Sellaiset, jotka sopivat kivasti käsiin. :)
TersSKa pyysi tietoa parhaista tavoista saada seksiä. Minulla ei ole mitään luodinkestäviä metodeja. Pyrin vain olemaan mahdollisimman suora naisen kanssa, jos haluan seksiä. Useimmiten naiset kertovat joko olevansa kiinnostuneita, tai sitten eivät. Jos ovat, niin yleensä myös päädymme, ennemmin tai myöhemmin, päällekkäin. Tai peräkkäin. Tai... No, ymmärrät varmaan pointin. Mitään erityisen vesitiivistä tapaa ei ole olemassakaan.
Onko lukijoilla jotain hyviä neuvoja TersSKalle? Miten te pokaatte vastakkaisen sukupuolen?
Lopuksi oma suosikkini, jonka Anonyymi (tietysti...) on lähettänyt. Viesti on enemmänkin kehotus, kuin kysymys. Viestissä käytetty netille harvinaisen säväyttävää kirjoitustapaa. Huomioikaa myös tämän nettisotilaan itsevarma, asiantunteva ja tiukka ote!
Koko viesti: "Opettele laskemaan, urpo!".
Kiitokset neuvosta. Lupaan opetella. Pahoittelen myös mahdollisista laskuvirheistäni(?) aiheutunutta päänvaivaa ja henkistä kärsimystä. Onneksi sinä olet pitämässä huolta netin korrektiudesta. ;)
Hyvää torstaita kaikille!

maanantai 14. tammikuuta 2013
22: Taru
"OIjoioiiii.... Iiihanaaa.... Aaah.. Pane vielä lujempaa... Juuh... Just noin... AAAH..!"
Ruskeatukkaisen naisen suorat kutrit olivat kääntyneet kiharalle. Nainen jännitti niskaansa valkoista tyynyä vasten, joka oli kosteutunut silminnähden yhteisestä voimankoitoksestamme. Painautuessani hänen rintaansa vasten, tunsin naisen kovien nännien koskettelevan pehmeästi oman rintani ihoa. Se tuntui upealta. Naisen sääret olivat ristissä selkäni ympärillä niin, että vaikka olisiin halunnut, en olisi voinut poistua hänen sisältään.
Vartaloidemme aaltoilevaa liikettä tahditti televisiosta kuuluva mainosmusiikki. Hetken mietiskelin mielessäni, että televisio olisi pitänyt sulkea ennen aktia. Mutta Tarulla oli ollut kiire. Naisen kauniit kasvot olivat valloittaneett minut jo tavatessani hänet ensimmäistä kertaa naisen asunnon ovella. Ovelta oli ollut lyhyt matka naisen sohvalle. Nainen esitteli minulle artikkelia, jonka hän oli kirjoittanut erääseen naistenlehteen. Hän esitteli sitä innostuneesti, ja pyysi etten kerro kenellekään kuka hän on. Lupasin pitää hänen nimensä salaisuutenani.
Hetken kuluttua Taru olikin kiivennyt istumaan hajareisin päälleni, suudellen korvaani. Ja hetken kuluttua revimmekin jo vaatteita pois päältämme.
"Joohh... Just... Just... Noin... AaaaaAAh! Upeeta! AAAAhhhh!!"
Taru pehmensi hieman jalkojensa otetta, ja miä vetäydyin heti ulos naisesta, ja käänsin hänet kyljelleen. Taru huokaisi, ja puraisi leikkisästi kynttään. Nostin hänen toisen jalkansa olkapäälleni, istuin toisen säären päälle niin, että pussini laskeutuivat pehmeästi naisen vaalean ihon päälle. Yhdellä nopealla työnnöllä survaisin itseni takaisin hänen sisäänsä. Taru voihkaisi nautinnosta.
"Ahahhhahhahaa! Tää tuntuu ihan naurettavan hyvältä! Voi hitto! AAAahahhhah.... AAah...."
Taru huokaisi ja puristi käsillään säärtäni. Naisen sormet jättivät sääreen pienet punaiset jäljet.
Vartalomme kiiltelivät kiimahiestä makuuhuoneen hämyisessä valaistuksessa. Sängyn peitto oli lentänyt jo aikoja sitten pois häiritsemästä toimiamme, ja makasi nyt käyttämättömänä sängyn jalkopäässä, puolittain sängyllä, puolittain lattialla. Sängyn valkoisella lakanalla oli märkiä läiskiä niissä kohdissa, joissa elimemme olivat kohdanneet toisiaan. Läiskät olivat kuitenkin jo pikkuhiljaa katoamassa lakanasta, kun vartaloistamme valuva lämpö kosteutti sitä kauttaaltaan.
"Sä olet ihana, älä mene pois, pidä se siellä vielä..!"
Vetäydyin kuitenkin ulos. Kaluni sykki kohti naisen lämmintä vartaloa. Kaunotar katsoi minua kysyvästi, ja tönäisi terskaani etusormellaan.
Kiepsautin Tarun vatsalleen, ja heitin tyynyt pois sängyltä. Nopeasti, luolamiesmäisellä otteella, sieppasin naisen nilkoista kiinni, ja vedin häntä keskemmälle sänkyä. Naisen yllättyneestä suusta kuului linnun laululta kuulostava ujellus.
Kiipesin nopeasti naisen päälle. Otin naisen yöpöydältä Glid- purkin, ja kaadoin geeliä käteeni.
"Haluatko vielä peppuun?" kysäisin, ja heiluttelin penistäni leikkisästi puolelta toiselle.
Taru käänsi katseensa kohti minua. Hän tarkasteli punertavaa kulliani, ja painoi sitten päänsä takaisin sängylle.
"Jooh... Laita se varovasti ensin..." hän huokaili.
Taru oli itse maininnut pitävänsä peppuseksistä. Koska hän oli itse puhunut siitä, ajattelin että on vain ystävällistä, että tarjoan sitä hänelle.
Öljysin kaluni yltäpäältä limaiseksi. geeliä tipahteli naisen punertaville pakaroille, ja se sai hänen jäähtyvän ihonsa kimaltamaan kauniisti. Pyörittelin rasvattua sormeani naisen peppuaukon suulla, kunnes sormi upposi hänen sisäänsä. Rasvasin suuaukkoa vielä hetken, mutta sitten kiima otti minusta vallan.
Painoin kaluani sen tyvestä, ja katselin, kuinka terska hitaasti upposi naisen sisään. Tarun huokailu muuttui raskaaksi huohotukseksi. Muutaman hitaan edestakaisin liikkeen jälkeen pääsin vihdoin laskemaan vartaloni naisen selkää vasten. Taru oli malttamaton, ja tekikin itse pieniä pumppausliikkeitä takapuolellaan. Laskin käteni hänen käsiensä päälle, ja annoin keksivartaloni aloittaa työnsä.
Nainen tuntui ahtaalta. Kaluni tuntui kivikovalta hänen sisällään. Pyrin kuitenkin kiihdyttämään tahtia hitaasti, seuratessani naisen hengityksen rytmiä ruumiillani.
"HOOOHoohoHOOOoHhoooOOOOHHH.! IHANAA!! OOHHOOHHOHHH!"
Taru huusi ja huohotti. Jatkoin rytmikästä pumppaamista, nopeuttamatta kuitenkaan tahtia liikaa. Äkkiä Taru puraisi peukaloani, ja hänen koko vartalonsa jännittyi.
"OHOHOOOOOOOHHAAAHAHHAHAHAAAAAAA!!!"
Taru huusi kuin naarasleijona savannilla. Hänen vartalonsa sätki allani, ja naisen sulkijalihas tiukkeni kaluni ympärillä. Lisääntynyt paine sai kaluni ylittämään orgasmikynnyksensä, ja rytmikkään sykkeen tahdittamana, kaluni pumppasi siemennesteensä naisen sisällä olevan kondomin säiliöön. Urahtelin muutaman kerran Tarun ulvoessa allani, hänen pakaroidensa puristaessa viimeisetkin pisarat pusseistani.
"Ei vittu, mä tulin!" Taru huohotti allani.
"Oliko hyvä?" vastasin saatuani hengitystäni tasattua hieman.
"Ihana! Älä mene mihinkään, pysy siinä vielä." Taru käski.
"En mä tästä mihinkään oikein pääsekään. Sä pidät mua niin tiukasti kiinni!" totesin.
Taru jännitti pakaroitaan. Se aiheutti minulle kivunsekaista nautintoa.
"Et sä mihinkään pääsekään. Mä haluan ottaa vielä uusinnan" Taru nauroi.
Taru nosteli peppuaan rytmikkäästi kohti pelvistäni. Hänen suustaan kuului matala huokaus.

torstai 10. tammikuuta 2013
Uusi kysymys!
Uusi kysely on lisätty. Tällä kertaa lopullista vastausta haetaan keskustelupalstoilla pikkupoikien jatkuvasti esittämään kysymykseen: Mitä mieltä olet sperman mausta.
Tuloksen voi sitten lähettää vaikka legendaarisen vauva.fi:n keskustelupalstalle. ;)
EDIT:
Seuraava mietintä koskee blogini aihetta vain sivuavasti. Toivon kuitenkin, että tämä aiheuttaa ajatuksia lukijoissa. Samaa mieltä ei tarvitse olla.
Silmiini pisti Iltasanomissa ollut artikkeli "Jopa puolet suomalaispojista kärsii adoniskompleksista". Artikkelin mukaan adoniskompleksi pakottaa nuoret muokkaamaan vartalonsa ihannekuvaa pakkomielteen vallassa. Tällöin nuoret kuulemma jopa hikoilevat(!) kuntosalilla.
Olen itse urheillut pienestä pitäen, joten tällaiset puheet kuulostavat vähintäänkin oudoilta. Median luoma ihmisihanne, sekä fyysisellä että henkisellä tasolla, on täysin sairas. Niin naisilla kuin miehilläkin. Koomisinta artikkelissa on se, että todellinen miesihanne ei tällä hetkellä edes ole lihaksikas.
Miehen vartalon ihannerakenne on tällä hetkellä ns. laiha läski. Tämä tarkoittaa sitä, että miehen vartalon on oltava tavallinen, mutta rasvan määrän on oltava erittäin matala. Tällainen vartalo on siis nuorena, kun ihon kimmoisuus on huipussaan, ja lihakset syntyvät lähes pelkällä ajattelulla, kuitenkaan enempää kehittymättä.
Esimerkki tällaisen vartalon omaavasta miehestä on David Beckham. Voiko kukaan vakavissaan kutsua Beckhamin vartaloa lihaksikkaaksi, saati sitten atleettiseksi? Älkääkä katsoko loppuun asti photoshopattuja promokuvia, vaan tavallisella kameralla siepattuja kuvia. Beckhamin vartalo on tavallinen laiha vartalo, joka on syntynyt palloa pelaamalla. Kun mies lopettaa pelaamisen, hänen ulkonäkönsä tulee muuttumaan dramaattisesti. Eikä hyvään suuntaan.
Yksi miesten naurettavimmista kauneusihanteista on miesten yleinen karvattomuus. Tähän en jaksaisi enää edes kommentoida mitään, mutta kommentoin silti.
Miettikääpä, mitä mies joutuu ajamaan: Kädet, jalat, rinnan,vatsan, ja jalkovälin. Miettikääpä, millainen karvoitus on kahden päivän kuluttua.... No, ainahan voi vahat...
Ehkä parempi kysymys olisikin, että miksi miehen PITÄISI olla karvaton.
Jos haluat karvatonta, ota nainen. Naiset kun ovat ihan valmiiksi miehiä karvattomampia olentoja.
Entä sitten älykkyys? Älykkyyden merkitystä korostetaan jatkuvasti. "Korkeakoulutetut naiset" kertovat jatkuvasti keskustelupalstoilla, kuin ainoastaan ÄLYKÄS mies kiinnostaa heitä. Anteeksi nyt vaan, ja kaikella kunnioituksella vastakkaista sukupuolta kohtaan, kyllä ne yksinkertaisimmat miehet tuppaavat saamaan enemmän naisseuraa, kuin oikeasti älykkäät miehet. Yksinkertaisemmat miehet ovat nimittäin vaivattomia, ja usein hyvin suoria ehdotuksissaan. Omien kokemusteni mukaan tämä viehättää naisia.
Hassua on myös tämän ÄLYKKÄÄN kansanosan ihmisten mieliin upottama käsitys siitä, että äly ja lihakset eivät viihdy samassa vartalossa. Please. Pettämätöntä sarjakuvalogiikkaa, jossa lihaksikas, rystysiä maassa raahaava köntys häviää aina laihalle neropatille.
En tarkoita, etteikö lihaksikas mies ei voisi olla tyhmä. Mutta ajatus siitä, että älykkyys asuu laiskassa vartalossa ärsyttää minua suunnattomasti.
Puuuuh!

keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Naisten ääntelystä
Edellinen kysely on nyt päättynyt. Kyselin lukijoiden sukupuolta. Vastauksia tuli tällä kertaa 31 kappaletta. Suureksi yllätyksekseni vastaajista 80% on naisia (25kpl). Tämä oli yllättävää, koska itse olisin kuvittellut blogini kiinnostavan erityisesti miehiä. Ehkä naiset vain lukevat enemmän...
Lisään uuden kyselyn vielä tällä viikolla.
Jonkin aikaa takaperin minulta tiedusteltiin naisten ääntelystä seksin aikana. Oman kokemukseni mukaan naiset voidaan jakaa ääntelynsä mukaan seuraaviin ryhmiin. Huom! Nämä on otettava huumorilla, ja useimmiten naiset kuuluvat useampaan kuin yhteen ryhmään.
1) Hiljaiset
Nämä naiset ovat seksin aikana täysin hiljaisia. Hengityksen kiihtyminen on oikeastaan ainoa ääni, lihan läpsytyksen lisäksi, joka tällaisen naisen kanssa naidessa säestää panohommia. Jännittävästi tämän tyypin naisilla on yleensä eloisimmat kasvot. Jos makkarissa sattuu olemaan peili, koira-asennossa naitavan naisen kasvot ovat jännittävää seurattavaa. Usein jokainen työntö peilautuu naisen kasvoille. :/ :) :o :O :>
2) Ulisijavikisijä
Tämän tyypin naisten ääntely on seksin aikana jatkuvaa ulinaa: "UUUuuuuuOOOOoOoooUUUuuuu...". Ulina ei yleensä ole kovin kovaäänistä, vaan enemmänkin hiljaista taustaääntä. Naisesta on kovin vaikea tietää, mikä tekee hyvää, sillä ääntely ei juuri muutu seksin aikana. Ulina voi olla myös vikisemistä, mutta ääntely on tällöin enemmän "iiiIiiiiiiIiiiiiiiHIIIIIIiiii..." -tyyppistä ininää.
3) Kiroilijat
Jos nainen on kiroilijatyyppiä, hän toistelee seksin aikana jatkuvasti suosikkisanojaan. Tämän tyypin nainen on usein myös dominoiva, ja käskyttää ja ohjaa miestä seksin aikana. Esimerkki: "Vittu, aah, vittu, panemuapanemuapanemuapanemua, VITTUUUU!" - Suora lainaus erään tapaamani naisen suusta.
4) Huohottajat
Tämän naisen huohotus on kovaäänistä, ja sen nopeus nousee ja laskee nopeasti. Tällaisesta naisesta usein huomaa milloin hän on laukeamassa, koska korvan juuressa kuuluvaa kovaäänistä hengitystä on helppo seurata. Jos hengitys muuttuu nopeaksi ja "pumppaavaksi", on kokemukseni mukaan panorytmi silloin pidettävä tasaisena, jotta nainen voi laueta. Tämä auttaa myös nuollessa, koska oikean kohdan ja tahdin selvittäminen on kohtuullisen yksinkertaista. Katso myös Läähättäjä.
5) Huutajat
Tämän tyypin naisten kanssa usein tuntuu, että korvatulpat olisivat tarpeen. Erityisesti naisen lähetessä kliimaksia, huutaminen voi käydä korvien päälle. Tämän tyypin naisten kanssa, erityisesti aktin loppupuolella, on hyvä siirtyä selän puolelle. Nainen voi huutaa tyynyn suuntaan, ja korvalehden saa tarvittaessa kauemmaksi naisen suun vierestä. Tämän tyypin nainen on usein myös Kiroilija.
6) Nieleskelijä
Nieleskelijä nieleskelee jatkuvasti työntöjen tahdissa. Jos olet lähetyssaarnaajassa, kuulet jatkuvasti "Gulb!" ja "Glunk" -ääniä. Nieleskelijä on usein myös Huohottaja.
7) Läähättäjä
Tämä nainen kuuluu samaan sarjaan huohottajan kanssa, mutta eroaa huohottajasta hengityksen muodossa: Siinä missä huohottajan huohotus on "kuivaa", läähättäjän hengitys on kosteaa ja jopa märkää. Tällainen nainen usein laittaa kielensä huomaamattaan ulos huuliensa välistä, ja hänellä on usein myös kuolaa suupielessä kunnon panon aikana.
8) Selittäjä
Selittäjä puhuu jatkuvasti seksin aikana. Usein nainen ei pysty keskittymään itse seksiin lainkaan, vaan kertoo jatkuvasti itselleen tapahtuneista asioista, siitä miltä juuri nyt tuntuu, tai mihin asentoon olisi seuraavaksi hyvä mennä. Ratsastusasento ei otimi tällaisen naisen kanssa, sillä nainen keskittyy puhumiseen, ei panemiseen. Suosittelen kunnon seisontaseksiä takaapäin. Tällöin naisen on vaikeampi keskittyä puhumiseen, ja puhetta voi yrittää keskeyttää kiihdyttämällä panotahtia.
Millaisia kokemuksia sinulla on ääntelystä? Millainen ääntelijä itse olet? Olisi myös mielenkiintoista kuulla, millaisia ääntelijöitä miehet ovat. Tästä kun ei itselläni ole, sattuneesta syystä, kokemusta.
Panorikasta alkuvuotta kaikille!

maanantai 7. tammikuuta 2013
21: Sanni
Olen aina pitänyt takaapäin naimisesta. Minusta siinä on jotain eläimellistä, mitä useimmisssa asennoissa ei ole. Lisäksi takaapäin painaessa pystyn kontrolloimaan laukeamistani lähes täydellisesti. Halutessani pystyn siis naiskentelemaan tuntien ajan, ilman huolta laukeamisesta. Lisäksi olen suuri kauniiden, pyöreiden peppujen ystävä. Mikään ei kiihota kuten täydellisesti muotoutunut naisen takamus. Se hetki, kun pyöreät pakarat ja kostea viiva lähenevät kovana sykkivää kulliani, on yksi parhaista hetkistä ennen aktia.
Naistenlehdissä arvostettu lättänä, pieni mallitakapuoli ei mielestäni ole täydellinen peppu. Se on jopa vähän poikamainen, eikä erityisen viehättävä.
Kun naisen takapuoli pyöreä, ja lihaksikkaan tiukka, silloin se on kaunis. Toisinaan, pitkän seksisession jälkeen, kun nainen on nauttinut seksistä täysin rinnoin, peppu vielä värisee kiittävästi.
Kun tunnen kaluni sykähtelevän naisen sisällä ja näen värisevät peppulihakset jotka, kuin piparin lihasten kanssa kilpaillen, värähtelevät käsieni puristuksessa, on yksi maailman parhaista hetkistä. Siis näin miehisestä näkökulmasta katsottuna.
Sanni, 28 -vuotias tanssija, on yksi täydellisen pepun omistavista naisista.
Sannin kanssa keskustelu sujui yllätävän rennosti heti alusta lähtien. Huumorintajumme vastasivat hyvin toisiaan, ja nauroimme toistemme jutuille lähes ensimmäisestä hetkestä lähtien. Naisen ruskea, kihara tukka, ja siniset silmät saivat minut haltioihinsa. Mutta hänen takapuolensa. Se oli minulle viimeinen niitti. Tämä nainen oli saatava mukaan!
Kello oli jo yli yhden yöllä, kun tapasimme ensimmäistä kertaa hotellin ravintolan baarissa. Olin juonut pari lonkeroa, kun nainen lyöttäytyi seuraani.
"Hei!" punaisiin pukeutunut nainen sanoi virkeästi. Heleä ääni miellytti minua.
"Moi! Mitäs sinä?" vastasin. Ei kovin hyvä aloitus.
"Mä olen katsellut sua, näytit yksinäiseltä. Oletko sä yksin?" nainen tiedusteli.
"Olen. Haluatko istua seuraksi?"
"Joo."
Nainen asetti käsilaukkunsa tiskille, ja asetteli upean takapuolensa jakkaralle. Karkkia, ajattelin.
Esittelimme itsemme toisillemme. Sanni kertoi olevansa tanssija, sinkku, ja asuvansa Espoossa. Hymyilin, ja totesin naisen pepun olevan yksi parhaista takamuksista, joita olen ikinä nähnyt. Sanni nauroi, ja kertoi vilkuilleensa minunkin "persustani" istuskellessaan takanani.
Sanni joi pari lasia viiniä, ja jatkoimme keskusteluamme vielä pitkään. Jossakin vaiheessa Sanni pyysi minua esittelemään hänelle hotellihuonettaan. Minä tein luonnollisesti työtä käskettyä, ja täytyyhän naisen pyyntöön nyt vastata. Itselläni ei luonnollisesti ollut minkäänlaisia taka-ajatuksia...
Huoneessa kaadoin meille punaviiniä. Katselimme ulos ikkunasta, ja juttelimme siitä, kuinka kylmältä talvi näytti sen ulkopuolella. Sanni kulautti lasinsa alas kurkustaan, ja kääntyi katselemaan siististi pedattua sänkyä.
"Toi on aika kutsuvan näköinen. Onkohan se pehmeä?" Sanni mietiskeli.
"Ota vaatteet pois ja testaa" virnuilin.
Yllätyksekseni nainen naurahti, laski lasin yöpöydälle, ja riisutui ilkosilleen. Sitten hän loikkasi sängylle.
"Mitä sä odotat? Otas molo esille!" Sanni nauroi, pyöritellen itseään sängyllä kutsuvasti. Hän tiesi vartalonsa olevan miestä miellyttävä.
Heitin vaatteeni lattialle, ja kävelin sängyn reunalle. Sanni konttasi eteeni, ja tönäisi kaluani sormellaan. "Sähän oletkin pulska poika!" hän nauroi, ja siveli peniksen silkkistä ihoa.
Nainen tönäisi vielä kerran kulliani nenällään. Tunsin hänen hengityksensä ihollani. Se lämmitti miellyttävästi. Veri alkoi pakkautua keskivartalooni.
Sanni hihitti, nosti penistä kielellään, ja imaisi terskani suuhunsa. Oli hassua seurata, kuinka kalu turposi välittömästi kaksinkertaiseksi ilman, että nainen teki vielä mitään. Sanna lupsautti kullin pois suustaan, ja katseli sitä. "Miten se nyt noin nopeasti pomppasi?" hän tiedusteli. "Joskun näin!" vastasin.
Sanna otti kalun uudelleen suuhunsa, ja aloitti sen lämmittelyn. Kaluni paisui entisestään. Sanni imi, kunnes minun oli pakko työntää naisen kasvot pois kullin luota. Se alkoi tehdä liian hyvää!
Siirryimme sängylle, ja suutelimme toisiamme. Työnsin sormeni naisen jalkoväliin, ja upotin keskisormeni naisen sisään. Sanni oli jo kostea ja kuuma. Hän huohotti, ja runkkasi kaluani kädellään.
Hetken lämmiteltyämme, vedin kondomin kaluni päälle. Sanni kääntyi vatsalleen, ja minä siirryin naisen päälle. Hinkkasin sykkivää kaluani naisen pakaroihin, asettautumatta kuitenkaan vielä hänen sisäänsä. Suutelumme lomasta nainen huohotti. "Tuu sisään!"
Sanni nosti hieman pakaroitaan, ja minä työnnyin hänen häpyhuuliensa väliin.
Penetraation jälkeen puhelias Sanni ei enää sanonut sanaakaan. Nainen huohotti ja vikisi, mutta ennen aktin päättymistä yhtään selvää sanaa en hänen suustaan enää kuullut.
Makasin naisen päällä, jauhaen raskaasti naisen jalkoväliä. Vaihtelin välillä kulmaa, työstäen eri kohtia naisen sisällä. Sannin silmät olivat kiinni, ja hänen auki olevassa suussaan näkyi pieni, kiiltelevä kuolatippa. Nauroin mielessäni, ja kiihdytin tahtia painaen kaluani vielä syvemmälle.
Vedin naisen ylös sängyltä koira-asentoon, ja asetuin hänen alahuuliensa suuaukolle. Sanni vilkaisi minua olkansa takaa, ja avasi suunsa, kuin sanoakseen jotain. Tarrasin naisen pelvikseen, ja yhdellä työnnöllä survaisin koko komeuteni naisen märkään jalkoväliin. Sannin pää kääntyi takaisin eteenpäin ja hänen suustaan kuului vain "hHoOOOOOOOO!" -huudahdus.
Sannin tukka oli märkä, ja hänen selkänsä ja pakaransa kiiltelivät kiimahiestä. Näky oli upea. Nainen oli aivan fiiliksissä. Välillä hän kosketteli minua käsillään, välillä puristeli peittoa. Välillä hän kosketteli itseään ja huohotti. Olin aivan kiimassa.
Jalkani alkoivat täristä. Sanni painoi päänsä tyynyyn ja nosti pakaroitaan vielä korkeammalle. Yritin vielä pitää hetken siemennesteen sisälläni, puristaen tiettyjä lihaksia alaruumiissani. Huuliltani pääsi pieni mylvähdys.
Sanni työnsi kätensä jalkojensa välistä, ja hieroi pallejani, huohottaen samalla tyynyynsä. Munieni koskettelu oli se viimeinen pisara, ja kaluni aloitti tutun turpoamisensa. Sanni piteli palleistani kiinni puskiessani viimeisiä pitkiä vetoja naisen sisään. Viimein kaluni saavutti ratkeamispisteensä, ja tunsin sperman syöksyvän sykkivästä kalustani kondomin sisään. Sanni nosti selkänsä kaarelle, ja pani kaluani vielä useamman minuutin sen jälkeen, kun itseltäni oli puhti jo loppunut.
Vedin kaluni hitaasti ulos naisesta. Turvonnut kalu valahti laiskasti ulos, ja jäi makaamaan Sannin reidelle. Hän makasi sängyllä vatsallaan, ja pyöritteli klitoristaan sormellaan.
"Purista mun pakaroita vielä!" Sanni vaati.
Hiestä kosteana tartuin naisen pakaroihin, ja vaivasin niitä vaatimusten mukaisesti. Sanni puri peiton reunaa, ja huusi kuin viimeistä päivää, kun hänen orgasminsa vihdoin saavutti lakipisteensä. Naisen levoton sätkiminen sai kondomin irtoamaan pehmenevän kaluni päältä, ja nesteet sen sisältä valuivat puoliksi naisen jaloille, ja puoliksi sängylle. Sanni nauroi väristystensä lomasta.
Aktin jälkeen makailimme sängyllä.
"Sori. Sä joudut nyt olemaan siinä märän läiskän kohdalla" Sanni sanoi, pyöritellen samalla rintakarvojani etusormellaan.
"Itsepähän tein" naurahdin.
"Et muuten usko, miten hyvää tämä teki. Harvemmin saa näin hyvää panoa" hän jatkoi.
"Ole hyvä vaan" virnistin.
Sanni siirtyi alemmaksi, ja nosti kaluani kädellään. "Ja kiitokset sulle kanssa!"
Hän suuteli terskaani, ja lämmin henkäys sai kaluni nytkähtämään.
"Haluatko ottaa vielä pikaiset? Mulla olis vielä hetki aikaa, jos maistuu..." kysäisin, hymyillen samalla hieman.
Sanni sieppasi kaluni suuhunsa, imaisi pitkään, ja päästi sen valahtamaan takaisin vatsalleni. Kulli alkoi kääntyä kohti napaa.
"Ilman muuta."

perjantai 4. tammikuuta 2013
20: Tytti
"Kristian moi! Ei olla nähty pitkään aikaan!" ikäiseni vaalea nainen huudahtaa väkijoukon keskeltä, ja syöksyy halaamaan minua. Nainen tuoksahtaa selvästi uudelle vuodelle.
"Anteeksi... Nyt meni vähän ohi..." selitän vaivautuneesti.
"Etkö sä tunne mua? Me oltiin sentään samassa lukiossa!" nainen selittää.
Hetken aikaa tarkastelen naisen ulkonäköä. Sitten ymmärrän, kenestä on kyse.
"Tytti! Moi! En mä tunnistanut sua yhtään!"
"Olenko mä niin vanhan näköinen jo?" Tytti tiedustelee hymyillen.
"Et, et... Tosi hyvältä näytät! Asutko sä täällä nykyään, vai oletko sä vaan tullut viettämään uutta vuotta?"
Yllätyn omasta reaktiostani. En normaalisti kysele näin paljon. Mutta kyseessä on sentään Tytti!
"Mä olen mun kavereita moikkaamassa. Mulla on hotellihuone Cumuluksessa. Tuolla on mun kaverit."
Hän osoittaa sormellaan kohti kolmen naisen porukkaa ihmisten seassa. Naiset vilkuttavat takaisin.
"Mitä sä nykyään teet?" Tytti kysyy.
Pohdin hetken vastaustani. Kertoisinko Tytille projektistani, ihan vain tarkastaakseni naisen reaktion? Jopa alkoholihuuruissa kykenen kuitenkin vastaamaan korrektisti.
"Samassa paikassa olen ollut viimeiset 8 vuotta töissä. Saapa nähdä kuinka pitkään vielä..." vastaan rehellisesti.
"Tiesitkö sä, että mulla on oma kukkakauppa?" nainen kertoo.
"En... Sä onnistuit siinä tavoitteessasi sitten. Kun joskus puhuit, että et mene kenellekään töihin"
Muistelen lukioaikaisia keskustelujamme. Hymyilen mielessäni.
Juhlimme uutta vuotta yhdessä - jonotamme baarista baariin, meillä on hauskaa. Alkoholi virtaa. Jossakin vaiheessa Tytin kaverit katoavat. Jatkamme juhlimista.
...
Herään aamulla armottomaan päänsärkyyn. Yritän nousta sängystä, mutta turhaan. Silmäni totuttelevat valoon. Huone ei näytä tutulta. Hotellihuone. Nostan valkoista lakanaa ja huomaan, että kaluni kiiltelee jämerässä aamuseisokissa ilman rihman kiertämää. Käännyn vaivalloisesti ympäri. Käteni osuu johonkin kosteaan.
...Käytetty kondomi. Huokaan helpotuksesta, ja heitän limaisen kuminpalan sängyn vieressä sijaitsevaan roskikseen.
Vilkaisen vieressäni makaavaa hahmoa. Vaaleahiuksinen nainen makaa puoliksi peiton päällä, puoliksi alla, alastomana. Hän pyörähtää hitaasti ympäri.
"Kauhea hedari" nainen toteaa.
"Jep. Olisko sulla buranaa?" kysäisen.
"Ei ole" nainen pitää toista kättä otsallaan, pyöritellen toisen käden sormiaan vatsallani. Käsi valuu alemmaksi, ja koskettaa kaluani. Se nytkähtää kosketuksesta.
"Ai sä olet jo valmis uusintakierrokselle?" Tytti naurahtaa.
"No, kun ei buranaakaan ole, niin pakko kai tässä on antautua... Ei parempaakaan särkylääkettä nyt ole" kiusoittelen. Päähän pistää.
Tytti kaivaa käsilaukustaan mustan kondomin, avaa sen, ja rullaa sen nopeasti penikseni päälle.
"Eiköhän sitten oteta vielä kerran uusiksi" Tytti toteaa laiskasti, ja kiipeää päälleni.
Tunnen, kuinka kaluni uppoaa naisen sisään. Tytti huokaisee.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013
10000 lukijaa!
Hyvää uutta vuotta!
Joulukauden panopaussi on nyt ohi, ja on aika palata normaaliin rytmiin. Paussi ei vain mennyt ihan putkeen, sillä pitihän sitä vielä uuden vuoden aikaan yksi kaato hankkia. Tämä kaato sattui vielä olemaan vanha kouluaikainen tuttuni, mikä näin jälkeenpäin ajateltuna jätti vähän erikoisen jälkimaun. No, tulipahan tehtyä! Käsittelen kaatoa seuraavassa blogikirjoituksessani.
Väliaikahuomiona: Tällä blogilla on nyt ollut yli 10 000 lukijaa.Te lukijat motivoitte minua projektin jatkamiseen ( Joskin tieto uuden, kauniin naisen säärien välistä kyllä innostaa kummasti myös... Mutta kiitos silti!).
Myös edellisen kyselyn tulokset ovat nyt valmiina. Kysymyshän oli: "Mikä seuraavista tekee eniten nannaa?". Ääniä tuli 53 kappaletta. Suuhoito oli ylivoimainen ykkönen 22 äänellä. Varsinainen akti tuli kakkosena 15 äänellä- Käsityöt ja esileikki saivat yhtä paljon ääniä, eli 8 kappaletta molemmat.
Eli suuta kaivattaisiin enemmänkin. Muistakaa tämä, kun olette partnerinne kanssa seuraavalla kerralla työn touhussa. :)
Make tiedusteli, miksi blogini kommentit hyväksytetään ennen julkaisua. Syy on yksinkertainen: En halua blogiin "perse"- tai "blöö" -kommentteja, joten olen ottanut oikeuden käsiini valita julkaistavat kommentit ennen julkaisua. Muuten minulla kuluisi liikaa aikaa blogin kommenttien jälkikäteen siistimiseen.
Siinä kaikki tällä kertaa. Hyvää ja onnekasta uutta vuotta kaikille lukijoille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)