Ruotsinlaivat ovat mielenkiintoisia paikkoja. Valtaosa paatilla vietetystä ajasta on odottelua. Illan tullen 90-luvun mauttomista muistomonoliiteista kuoriutuu legendojen porauslauttoja, joissa siveät koulutytöt käyvät hankkiutumassa eroon neitsyydestään. Ja joissa rumatkin miehet saavat persettä. Joskus.
Perjantai ilta. Pitkähkön jonotuksen jälkeen pääsen vihdoin laivaan. Hytti on likainen. Lattialla on edellisten juhlijoiden jätteitä. Vinkkaan käytävällä olevalle siivoojalle asiasta. Hetken kuluttua paikalle saapuu nuori tyttö, joka siivoaa huoneen pikaisesti. Tyttö puhuu kieltä murtaen. Se huvittaa minua.
Pari tuntia myöhemmin saavun laivan perässä olevaan diskohelvettiin. Tilaan juotavaa, ja istun paikan ainoalle tyhjälle penkille, lähelle tanssilattiaa.
llta sujuu rattoisasti. Keskustelen erilaisten ihmisten kanssa niitä näitä. Valitettavasti yksikään paikalle sattuvista naisista ei vaikuta potentiaaliselta kaadolta. Päätän siirtyä porauslautan seuraavalle kutuosastolle, eli humppahelvettiin.
Jo viidettä juomaa juodessani törmään kolmen Oripäästä kotoisin olevan naisen porukkaan. Jo pienessä sievässä tutkistelen leidejä. Ulkonäöt: Mirva, pieni ruskeaverikkö, Laura, pitkä ruskeaverikkö ja Katja, pakollinen iso tyttö. Normaaleja suomalaisia, joista yksi on poikkeuksellisen isokokoinen. Vedän mielessäni viivan "Katja" -nimen yli.
"Mistäpäin sä olet?" Mirva kysyy.
Vastaan nopeasti. Mirva toteaa jotain, mistä en saa mitään selvää. Nyökkään ja hymyilen.
Mirva ottaa lasistaan kulauksen ja katsoo minuun.
"Lähdet sä tanssimaan?"
"Mä en kyllä ole kaksinen tanssija" vastaan.
"Ei haittaa, tule nyt vaan."
Pyörähtelemme tanssilattialla bändin soitellessa kaikkein karmeimpia menneisyyden hittejä. Mirva kuiskaa jotain korvaani. Tanssimme vielä muutaman kappaleen, kunnes bändi lähtee tauolle.
"Voi, joko ne lopetti. Mitäs me nyt tehdään?" Mirva tiedustelee.
Hymyilen ja isken silmää. "Otetaanko juomat ja mennään hyttiin?"
"Haa! Mennään vaan" Mirva huudahtaa innostuneesti.
Kello lähenee jo kahta. Menemme käymään naisten pöydässä. Mirva kulauttaa drinkkinsä alas, ja kuiskaa jotain Lauralle. Katjaa ei näy missään.
Laura nauraa, ja nostaa peukalonsa pystyyn.
Lähdemme hoippumaan Mirvan hyttiin. Ilmassa on odotusta.
Istahdamme avoimelle alasängylle. Mirva suutelee minua kosteasti. Vastaan suudelmaan. Otamme Lonkeroa tax-free myymälästä kannetusta paketista. Mietin, että kävisikö kukaan enää ruotsinlaivoilla, jos myymälöistä ostetun alkoholin juomista alettaisiin valvoa tarkemmin.
Mirva kuiskaa korvaani.
"Tuutko mun kanssa peiton alle?"
"Tulen."
Otamme vaatteet pois, ja ahtaudumme sängylle. Mirva huohottaa. Suutelen hänen kaulaansa ja korvaansa. Puristelen ihanan terhakoita pakaroita. Mirva hieroo selkääni ja etumustani.
Äkkiä huomaan jotain outoa. Mirva ei enää vastaa lähentelyihini.
Voi paska, ajattelen. Nainen sammui.
Tökin Mirvaa muutaman kerran etusormellani. Turhaan. Huokaisen ja nousen ylös sängyltä. Vedän vaatteet laiskasti päälleni, ja poistun hytistä. Poistuessani nappaan puolitäyden lonkeron mukaani hytin oven vierestä.
Tämä olisi voinut mennä paremminkin, ajattelen, ja suljen hytin oven.
Suomalainen perusmies pyrkii 100 naisen pöksyihin. Onnistuuko hän tavoitteessaan, vai jättääkö hän projektin kesken?
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
lauantai 14. heinäkuuta 2012
3: Anni
Jyväskyläläisessä kahvilassa odotti pitkä, vaalea nainen. Nainen näytti juuri siltä, miltä hän oli kuvissaan näyttänyt. Hienoa, ajatttelin. Kerrankin nainen, joka ei ole 'shopannut itseään edustavammaksi lähettämissään kuvissa.
Ei niin, että Anni olisi ollut erityisen näyttävä. Kyseessä oli ihan tavallisen näköinen suomalainen nainen. Ei pullea, ei erityisen timmi. Tavanomainen. Sellainen nainen, johon ei juuri kiinnittäisi huomiota Citymarketin kassajonossa.
"Moi, sä olet varmaan Anni. Oletko sä odottanut jo pitkään?"
"En. Tulin vasta paikalle. Ehdin kyllä tilata jo juotavaa."
"Leffa alkaa vasta tunnin päästä. Haluaisitko sä jotain purtavaa?" tiedustelin.
"En. Mä olen ihan ok." Anni vastasi.
"Okei."
Keskustelimme kahviossa niitä näitä. Anni ei ollut puheliasta sorttia. Hän kuitenkin kertoi, että hänellä oli yksi poika kariutuneesta avioliitosta. Anni seurusteli jo uuden miehen kanssa. Tämä tuli minulle yllätyksenä.
"Hei" Anni aloitti.
"Mä en sitten etsi mitään vakavaa. Vähän lämpöä ja jännitystä vaan. Mulla on jo mies."
"Joo" totesin lakonisesti.
"Älä nyt loukkaannu. Mulla on asiat nyt ihan ok, muuten paitsi makkarin puolella. Mut jos sä haluat joskus pitää hauskaa, ja jos meidän kemiat sattuu kohtaamaan, niin ehkä me voidaan saada jotain aikaiseksi."
"Eli tästä ei siis tule vuosisadan rakkaustarinaa?" naurahdin loukkaantuneen näköisenä.
"Ei. Mutta me voidaan molemmat saada hyvää seuraa ja ehkä jopa seksiä..."
"Mä olen niin mukana."
"Mä arvasin. Sä et vissiin etsi netistä paljon treffiseuraa?" Anni tiedusteli, toinen kulmakarva hiukan koholla.
"Aloitin vasta" totesin.
"Joo. Mut hei, leffa alkaa kohta. Meidän pitää lähteä, jos aiomme ehtiä näytökseen."
"Joo, lähdetään."
Leffa oli hirveää kuraa. Tyypillistä ulkomaalaista rahalla tuotettua sontaa. Romanttinen komedia ihmisistä, jotka eivät tee mitään muuta kuin töitä. Ja treffailevat silloin tällöin. Surkea.
Anni tuntui pitävän elokuvasta. Tutkistelin hänen piirteitään leffateatterin hämyssä. Pitkien naisten paras ominaisuus on ehdottomasti säärien pituus. Kun jaloissa on riittävästi senttimetrejä, treenaamattomatkin sääret näyttivät hyvältä, pohdiskelin. Pohdiskelin myös Annin hopeisia, pyöreitä korvakoruja. Ainoastaan pitkillä naisilla oli mahdollista käyttää sellaisia jättihelyjä.
Laskin käteni Annin säärelle. Anni vilkaisi minuun. Hymyilin.
Anni laski oman kätensä säärelleni, ja silitti sitä hitaasti, keskittyen kuitenkin samalla leffaan.
"Onko sulla kivaa?" Anni kysyi.
"Joo, ihan hyvä leffa." valehtelin.
Anni pyöritteli etusormellaan farkkujeni kangasta. Se tuntui hyvältä.
Leffa loppui. Vihdoinkin, ajattelin.
"Mitä tykkäsit? Oikeasti." Anni tiedusteli jälleen.
Pohdin hetken vastaustani. Rehellisyys maan perii.
"Ihan hirveetä kuraa" totesin.
"Mä jo ehdin ajatella, että sussa on jotain vikaa, kun tykkäät noin huonosta elokuvasta!" Anni naurahti.
"Huono oli. Mutta onneksi seura oli hyvää!"
"Niin oli. Mitä nyt tehdään? Lähdetkö mun luo päiväkaffelle? Vai onko sulla muuta menoa..?"
"Kahvi maistuu aina."
"Kiva. Niin mä vähän toivoinkin..."
Annin asunto oli lähellä Jyväsjärveä. Käsittämättömän komea paikka, ajattelin. Kerrostaloasunnon ikkunasta näkyi koko kaupunki. Anni kaatoi minulla kahvia. Kultamokkaa, ei mitään Prisman halpiksia. Varmasi mukava paikka asua, ajattelin ääneen.
"On. Tosi kiva. Mä asuin alunperin Porissa, mutta muutin opiskelujen perässä tänne."
"Aijaa."
Katselin ulos ikkunasta, ja kulauttelin viimeisiä tippoja kahvikupin pohjalta.
"Missä sun poikas muuten on nyt?" kysyin, esittäen kiinnostunutta.
"Se on isällään. Isä pitää sen luonaan viikonloput." Anni vastasi.
Olin juuri laskemassa kuppia pöydälle, kun Anni kommentoi ulkonäköäni.
"Sulla muuten on ihan upea peppu."
"Kiitti" sanoin. "Ja sulla on rotunaisen sääret" virnistin ja nostin toista kulmakarvaani.
"Hah! Kiitos. No, mites herralle romanttisten komedioiden ystävälle kävisi seksi. Siis jos mun ulkomuoto kerran miellyttää?"
"Mikä ettei" nauroin.
Annin makuuhuone muistutti kovin paljon omaani. Yksinkertaisia sävyjä, paljon mustaa ja harmaata. Miellyttävä paikka. Ainoastaan punainen parisänky rikkoi huoneen rauhallisen väriskaalan. Se näytti houkuttelevalta.
Riisuimme toisiamme hitaasti, suudellen samalla toisiamme kaulaan ja huulille. Lämmin hengitys tuntui iholla. Äkkiä Anni repi housujeni vetoketjun auki, kaatoi minut sängylle, ja kiipesi päälleni.
"Kohta herra saa elämänsä kyydit" Anni nauroi, ja repi housujani pois.
Anni lipoi teatraalisesti huuliaan. Hetken kuluttua penikseni oli jo hänen suussaan, paisuvaiskudoksen turvotessa hitaasti maksimimittoihinsa. Anni ei ollut yhtä hyvä suihinottaja kuin Mira oli ollut, mutta ei myöskään erityisen huono. Suutelin häntä huulille, ja kaadoin hänet selälleen. Vedin Annin pikkuhousut pois jalasta, ja upotin kostean kieleni hänen sileäksi ajeltuun vakoonsa.
Anni voihkaisi. Aikaisemmin kovin puhelias nainen oli muuttunut hetkessä hiljaiseksi. Hänen huokailujensa välistä kuului vain muutamia sanoja.
"Ihanaa. Just noin. Just noin. Siitä..."
Ja kun oikea kohta löytyi, niin minähän nuolin. Kiimaisen sonnin innolla.
"Voi luoja!"
Anni nytkähteli, ja hänen kasvonsa muuttuivat kirkkaan punaisiksi.
Otin lattialla olevien farkkujeni taskusta kondomin, ja asettelin sen sykkivän kaluni päälle. Asettauduin yhä huohottavan Annin jalkojen väliin, ja annoin koko patukkani upota naisen ihanan, sykkivän piirakan sisään.
"Ah!" Anni voihki.
Aloitin rytmikkään pumppaamiseni. Anni tuli mukaan tahtiin, painaen pakaroitani tasaisesti alaspäin pohkeillaan. Hiki ja kiima valtasi makuuhuoneen.
Irtauduin Annista, ja käänsin hänet vatsalleen. Anni nosti kimaltelevaa peppuaan kohti jäykkänä seisovaa elintäni. Survaisin koko komeuden Annin sisuksiin. Anni painui vatsalleen sängyllä, ja minä painoin itseni vasten hänen selkäänsä. Pumppaava liike jatkoi kiihtymistään. Tunsin kihelmöintiä palleissani.
"Saanko mä tulla päälle?" Anni huohotti.
"Joo, tottakai" vastasin, ja vetäisin elimeni ulos hänen ihanien, punertavien pakaroidensa välistä.
Käännyin selälleni, ja Anni tarttui melaani osaavan naisen ottein. Pian hän jo ohjasikin sen sisälleen.
"Noniin, nyt mä panen sua!" Anni haukkoi.
Hitailla, mutta varmoilla alavatsansa liikkeillä Anni aloitti vyötäröni piiskaamisen. Hikoillen hän puristeli rintaani, pumppasi ja pyöritti. Suuteli kaulaani. Anni oli loistava sängyssä. Anni huusi. Luulin, että naapurit alkavat pian hakkaamaan kattoaan. Näin ei kuitenkaan käynyt. Lienevät jo tottuneet naisen äänekkyyteen, analysoin.
Jonkin ajan kuluttua Anni pysähtyi, hurmioitunut ilme kasvoillaan. Sitten hän pyöritti rintakarvojani etusormellaan, kasvot edelleen helottaen.
"Kuuleppa herkkupeppu. Oliskohan nyt loppuhuipennuksen aika? Mä olen jo aivan hellänä."
"Anna mä panen sua takaapäin" pyysin, ja siirryin Annin taakse.
Otin Annin vyötäröltä kiinni. Anni ohjasi penikseni pimpsansa suuaukolle. Samalla aloitin armottoman survomisen. Kullini tuntui räjähtävän. Anni voihki, ja minä hengitin nopeammin ja nopeammin. Tahti kiihtyi. Sitten tunsin kaluni turpoavan räjähdyspisteeseen.
Vedin itseni ulos Annin sisältä, poistin kondomin kaluni päältä yhdellä vedolla, ja annoin kaiken kiiltelevän mahlani lentää hänen pakaroilleen. Anni huohotti, ja siveli toisella kädellä spermaista takapuoltaan ja sykkivän kaluni päätä. Minä huohotin ja suutelin hänen niskaansa.
Se teki gutaa.
Aamu saapui. Kerroin Annille lähteväni työreissulle vielä saman päivän aikana. Anni nauroi, ja kysyi, olenko jo etsimässä uutta kalaa onkeen. Vastasin, että edellisen yön jälkeen joudun varmaan pitämään hetken taukoa.
Anni virnisti.
"Niin varmaan. Tuopa se peppus tänne, niin otan vielä viimeiset puristukset."
Lähdin kohti seuraavaa etappia.
Ruotsinlaivaa.

torstai 12. heinäkuuta 2012
2: Mira
"Moikka!"
Mira kurkkaa ovelta ja käy minut läpi päästä varpaisiin. Farkut ja tennarit. Hyvä valinta. Vahingosta viisastuu.
"Tuu sisään."
"Joo, kiitos."
"Otatko jotain juotavaa?"
"Olisko sulla kahvia?"
"Joo, oota mä keitän. Istu alas."
Miran koti oli kohtuullisen kokoinen yksiö lähellä kaupungin keskustaa. Keittiö oli sisustettu hillitysti. Paljon valkoista ja kermaa. Olohuoneessa oli iso sohva, vanha littutelkkari ja Ikean sohvapöytä. Yhdessä nurkassa istui täysin sisustukseen sopimaton parisänky, joka oli peitetty pantterikuvioisella päiväpeitteellä.
"Oletko asunut täällä pitkään?" kysyin.
"Vajaan vuoden. Muutin tänne kaverini kanssa lukion loppupuolella. Kaveri asuu tuossa seinän toisella puolella."
"Teillä on käynyt hyvä tuuri. Täältä on kivat näkymät."
"On. Ja sit mulla on työpaikka ihan tossa vieressä."
Mira osoitti sormellaan ikkunasta lähellä sijaitsevaan ravintolaan.
"Niin, sä työskentelit ravintolassa-Oletko sä siellä tarjoilijana?"
"Joo."
"Mitä sä tykkäät siitä hommasta?"
"Ihan kivaa. Ja kun työpaikka on tosiaan näin lähellä, ei voi valittaa."
"Ehkä mä tulen joskus tilaamaan sulta jotain" totesin ja hymyilin.
"Ehkä."
Mira hymyili takaisin.
Joimme kahvia ja keskustelimme niitä näitä. Miralla ei ollut sisaruksia, mutta todella suuri kaveripiiri. Paras kaveri asui seinän takana. Mira kävi 6 päivänä viikossa töissä, ja viihtyi paikallisissa pintaliitoloissa. Yllätys. Tytöllä oli ikää 19 vuotta, mitä muuta voisi odottaa.
"Sä olet tosi nätti. Harrastatko sä jotain urheilua?"
"Mä harrastin yleisurheilua nuorempana aika paljon. Etkö sä nähnyt mun palkintokaappia?"
Mira nyökkäsi olohuoneen suuntaan.
"Kappas!"
Nousin ylös tuolilta, ja menin kaapin luo. Lisää Ikeaa. Miralla oli kymmeniä palkintoja kaapissa.
"Tässäkö kaikki?" naurahdin.
"Ei, niitä on vielä varastossa lisää."
"Wau. Sä olet ollut tosi hyvä."
"No, en nyt tiiä siitäkään..." Mira totesi ja siirtyi viereeni.
Istuimme sohvalle ja juttelimme Miran opiskeluhaaveista ja omasta historiastani. Miralla oli todella kauniit silmät ja terhakkaat rinnat. Tiietysti kolmekymppisen miehen silmissä kaikki parikymppiset naiset ovat enemmän tai vähemmän viehättäviä, mutta Mirassa oli jotain erityisen kiihottavaa.
Mira näytti muutamia valokuvia viime kesäiseltä ulkomaanreissultaan. Aivan uskomaton peppu, ajattelin, kun katselin naisen näyttämiä rantakuvia itsestään ja kavereistaan. Mira alkoi selvästi lämmetä minulle, koska keskustelu oli muuttunut huomattavasti rennommaksi. Väänsin vitsiä hänen oikeassa pakarassaan olevasta hassusta tatuoinnista. Mira taisi kuitenkin olla villimpi kuin miltä vaikutti.
Niinhän sitä sanotaan, että ne ujot ovat villeimpiä innostuessaan.
Kolme tuntia myöhemmin sanoin Miralle hei, ja Mira halasi minua hyvästiksi.
"Kai sitä nyt mies voi pyytää pusua saatiksi?" kysyin.
"Nooo, tulepa tänne."
Suutelin Miraa herkästi, mutta vahvasti. Mira värisi. Suudelma oli ollut erinomaisen onnistunut.
"No jopas!" Mira nauroi.
"Älä muuta sano!" jatkoin.
Sanoin Miralle vielä uudelleen hei, ja lähdin kulkemaan portaita alas. Olipa mukava tyttö.
Myöhemmin samana päivänä, noin yhdeksään aikaan illalla, sain sähköpostiviestin.
"Moi! Onko sulla kiireitä? Mulla on tylsää. Haluaisitko tulla mun luo parille? Terveisin, Mira"
Vastasin välittömästi. Ei kiireitä. Vedin vaatteet nopeasti päälle, ja lähdin kohti Miran asuntoa.
Koputin oveen. Mira tuli, jo pienessä hiprakassa, hymyillen vastaan.
"Kiva, että pääsit. Sä olet oikea herrasmies."
"Ei noin kaunista nuorta naista voi jättää pulaan!"
Menimme suoraan sohvalle. Televisio oli auki. Sieltä tuli jälleen jotain kiintiöhomon juontamaa sisustusohjelmaa. Se oli taatusti uusinta, ajattelin.
Mira toi viinipullon pöytään.
"Mulla on tämmöistä. Sori, mä olen jo vähän aloitellut tässä odotellessani. Tää on tällaista mansikkaista, toivottavasti kelpaa?"
"Tottakai. Tykkään viineistä."
Joimme yhdessä viiniä ja juttelimme Miran työpaikasta. Työpaikalla oli joku mies, johon Mira oli hieman ihastunut. Valitettavasti mies oli varattu. Tyypillistä, ajattelin.
Viini alkoi nousta päähän.
Mira nojautui lähemmäs. Tunsin hänen lämpimän hengityksensä korvassani.
"Siitä tän päiväisestä pususta. Olisko ollut mahdollista saada sellainen samanlainen uudelleen?" hän kysyi varovaisen oloisesti.
Hymyilin ja nojasin kohti Miraa. Huulemme kohtasivat. Mira maistui mansikalle. Mira lipoi varovaisesti kielellään omaani. Tunsin kuinka veri alkoi pakkautua nivusiini. Suomalaista laulua lainaten, munissa tuntui kipinöitä.
Mira tuli lähemmäs, ja laski kätensä etumukselleni.
"Oho! Sullahan seisoo!"
"Refleksi" totesin.
Mira silitti hitaasti pullotavaa farkkukangastani. Ahdistaa. Miehuus kaipaa vapauteen. Miran katsoi minua silmiin. Hänen silmänsä kiiluivat seinälampun valossa. Sitten Mira käänsi huomionsa takaisin farkkuihini.
"Voi raukkaa. Se on ihan puristuksissa" Mira jatkoi.
"Farkut eivät anna paljon periksi."
Tunsin sydämeni tykytyksen kiihtyvän.
"Saanko mä nähdä sen. Tai siis, pitäisköhän se päästää vapaaksi?"
Mahtavaa, ajattelin! Vihdoinkin!
"Tottakai. Se suorastaan vaatii vapautta" naurahdin.
Mira siirtyi tutkistelemaan farkkujani. Hän avasi hitaasti vyöni ja farkkujeni napin. Sitten hän veti hitaasti vetoketjun alas. Mira hihitti.
"Se on tuolla sivussa. Voinko mä siirtää sen tähän keskelle?"
"Siirrä pois."
Mira työnsi kätensä housuihini, ja siirsin melaa juuri sen verran, että se asettui keskelle housujeni etumusta. Mira veti alushousujeni kangasta alaspäin.
"Wau, mikä pullukka!"
"Hei!" irvistin.
"Se tuoksuu tosi hyvälle. Puhtaalle."
Ajattelin mielessäni, että millaisiin juustopaketteihin Mira oli aikaisemmin törmännyt. Eivätkö miehet yleensä pese itseään?
"Kiitos."
Sitten Mira aiheutti vuosituhannen antikliimaksin.
"Mä en muuten sitten pane sua. Mä en koskaan pane ekoille treffeillä."
"Eikös nämä treffit ole jo toiset?" virnistin.
"Hah! Älä unta näe."
Siinä sitten istuin sohvalla, kulli ulkona. Mira otti lisää viiniä. Hörppäsin itsekin lisää.
"Oletko sä ikinä mitannut sitä."
"En. Se riittää mulle, että naiset ei valita. Paitsi tarkoituksella."
"No, se on kyllä aika iso. Ja paksu."
"Kiitti."
Ärsyttää. Vehkeen suurin kiihoitus oli alkanut laskea. Se alkoi taittua oikealle.
"Saanko mä koskea sitä?" Mira kysyi.
"Koske vaan" vastasin.
Mira tarttui miehuuteeni. Tunsin kuinka veri alkoi jälleen pakkautua sen varteen.
"Ota hei noi housut kokonaan pois. Mä haluan nähdä sen kokonaan."
Tein työtä käskettyä. Vedin farkut ja alushousut pois, mahdollisimman teatraalisesti Miran kasvojen edessä. Miraa nauratti. Istuin takaisin sohvalle.
Mira veteli kättään pitkin penikseni vartta.
"Vitsi. Se on makee."
Hymähdin. Mira siirsi kasvonsa lähemmäs kalua.
Mira antoi peniksen päähän pusun. ja siirtyi nopeasi kauemmaksi. Tatin päähän alkoi nousta kiiltävä touhutippa. Mira otti lisää viiniä.
"Se näyttää tosi kärsivältä. Pitäisköhän se päästää kärsimyksistään?"
Mira katsoi minua silmiin ja virnisti. Hymyilin takaisin ja nyökkäsin.
"Sä olet söpö" Mira sanoi, ja asetti sohvalta punaisen sohvatyynyn jalkaterieni väliin.
Muistelin sääntöjäni. Mikäli Mira ottaisi minut suuhunsa, se kelpaisi kaadoksi. Pelkät käsityöt eivät.
Mira antoi minulle suudelman, ja siirtyi jalkojeni väliin tyynyn päälle. Kullissani ollut touhutippa kasvoi, jä lähti valumaan vartta pitkin kohti pallejani.
Mira hihitti ja työnsi kielensä penikseni juureen. Hän alkoi vetämään kieltään hitaasti ylöspäin pitkin kalun vartta. Törmätessään touhutippaan, hän nappasi sen kielellään ja venytti sitä hiukan ulospäin. Naurahdin. Mira jatkoi kielellään ylöspäin.
Tattiin saapuessaan Mira irrotti kielensä siitä ja tutkisteli penistä. Sitten hän kutitteli sitä kielellään juuri hatun alapuolelta. Kiemurtelin nautinnosta.
Mira katsoi minua silmiin, ja imaisi peniksen pään suuhunsa. Tunsin, kuinka peniken päässä ollut tippa irtosi Miran huulille. Miran huulet olivat jumalaiset.
Mira alkoi pumpata kaluani rytmisesti. Toisella kädellään hän veti varren nahkaa edestakaisin, ja piti samalla peniksen pään suussaan. Välillä hän kutitteli kielellään peniksen päätä, ja jatkoi sitten imemistä.
Se oli täydellistä. Ei liian nopeaa, ei liian laiskaa. Sopivan kosteaa.
Mira tarttui toisella kädellään kevyesti palleihini. Tunsin, kuinka kaluni pää alkoi turvota. Mira jatkoi vielä jonkin aikaa. Nautiskelin. Se oli mahtavaa.
Sitten se tuli. Jumalainen orgasmi. Kaluni supisteli Miran suussa. Mira jatkoi imemistä, ja minä mylvin nautinnosta. Kaluni pumppasi, kaikella kauniin naisen käsittelyssä olevan kullin ilolla, pallieni sisällön Miran suuhun. Mira jatkoi imemistä.
"Ah! Kiitoskiitoskiitos!"
Mira hihitti ja antoi kiiltävän peniksen luiskahtaa suustaan. Sitten hän nappasi, oudon osuvaan paikkaan sijoitetun, talouspaperin pöydän reunalta.
Katselin, kun Mira puristi miesmaidon huuliensa välistä paperille. Sitten hän pyyhkäisi toisella paperilla kiiltäviä huuliaan.
"Huh!" Mira sanoi. "Olipas siinä mössöä!"
"Tiedätkö, sä olet ihan käsittämättömän hyvä tässä!" huokailin hengitykseni pikkuhiljaa rauhoittuessa.
"Hih! Kiva, että tykkäsit" Mira naurahti.
Vedin housut takaisin jalkaan ja suutelin Miraa. Jatkoimme illan viettoa vielä pari tuntia.
Palasin kotiin keskellä yötä, pienessä sievässä, mutta onnellisena. Ja yhtä kokemusta rikkaampana.
Kaatotili oli avattu.
keskiviikko 11. heinäkuuta 2012
1: Tiina
Ruma ja sateinen päivä. Ajaessani kohti Tiinan kanssa sovittua tapaamispaikkaa käyn läpi mielessäni kaikki suurimmat ansat, joihin voin keskustellessanni astua. Pohdin myös, millaiset asiat Tiinaa miehessä kiehtovat nettikeskustelujemme perusteella.
Matkalla Tiina soittaa. Pirteä-ääninen itä-suomalainen melodia valuu ulos korvanapista.
"Hei! Pääsisitkö perille sittenkin vähän aikaisemmin? Miulle tuli yllätysmenoa illalla...."
Voi paska. Suunnitelmissani oli lämmitellä Tiinaa hitaasti illan edetessä. Selkeästi tämä ei nyt tule olemaan mahdollista.
"Tuotanoin, joo" vastaan. "Eiköhän se onnistu. Kävisikö neljältä?"
"Juu. Se sopii hyvin. Nähdään silloin!"
Päästyäni perille etsin sovittua kahvilaa. Paikka löytyykin helposti, tässä räkäisessä pikkupitäjässä kun ei montaa puljua ole. Vesisade ei ota loppuakseen. Yritän löytää parkkipaikan mahdollisimman läheltä, pukuni kun ei pahemmin nauti veden kosketuksesta.
Sisälle päästyäni tilaan kahvin, ja etsin itselleni sopivan pöydän. Kahvila on oikein kivasti sisustettu, maaseututyylillä. Imaisen ensimmäisen kulauksen kahvista sisääni. Tiinaa ei näy. Kello lähentelee neljää.
Kello 16:08 sisään pamahtaa vettynyt nuorehko nainen. Normaalivartaloinen. Tummien, veden liiskaamien kutrien alta paljastuu ruskeat nappisilmät. Nainen on ruskettunut, eli selvästi tänä kesänä on paistanut myös aurinko. Vaikka siltä ei todellakaan tunnu.
"Moi! Olet sie se Ristian?"
Naisen murre aiheuttaa minussa huvitusta.
"Kyllä vaan! Hei! Istu toki alas."
"Kiitos. Kamala keli!"
"On. Odottelin, että kohta niitä kuuluisia vanhoja ämmiä alkaa ropista konepellille!"
"Joo, mie juoksin bussipysäkiltä niin nopeasti kuin ehdin. Ja silti mie olen ihan läpimärkä."
Pohdin mielessäni, että Tiinalle kelpaisi varmasti lämmin juoma. Olihan nainen kostea kuin uitettu kissa.
"Otatko kahvia?"
"Ei kiitos. Mie en juo kahvia."
"Okei. Otatko jotain muuta?"
"En, kiitti. Mulla ei ole hirveästi aikaa."
"Aha."
Jos treffikumppani tulee satojen kilometrien päästä, olisi hirveän kiva, että tapaamiseen varattaisiin enemmän kuin vartti aikaa. Ärtymystä suodatellessani huomasin, että Tiina oli alkanut tarkkailla vaatteitani.
"Mie olen vissiin vähän alipukeutunut. Teikäläisellä on oikein liituraitaa päällä."
"Ai nämä vai? Ei, nämä on vain mun työvaatteeni. Mä olen samalla vähän niinkuin työasioissa täällä."
"Ai. Mitä sä teitkään työksesi?"
"Mä olen myyntijohtajana eräässä pienessä yrityksessä. Et sä varmaan ole kuullut siitä."
"Vai oikein johtaja. Okei..."
Pistän mentaalimuistiinpanon. Älä tule puku päällä itä-Suomeen. Vaihda vaikka autossa vaatteet, jos satut treffeille työmatkalla.
Keskustelemme läpi kaikki paikalliset nähtävyydet, kuuluisuudet ja tapahtumat. Niitä ei ole monta. Keskustelu siiryy Tiinaan. Tiina ei ole ollut muutamaan vuoteen vakavassa suhteessa. Vähemmän vakavia suhteita on ollut useampiakin. Tiinalla on yksi veli. Veli työskentelee sikalassa. Paska homma, mutta jonkunhan se on tehtävä.
Keskustelu katkeaa Tiinan yllätyskommenttiin.
"Tiät sie, sie oot aika pantavan näköinen. Paljon parempi kuin kuvassa."
"Öh, kiitos."
Tiinan puhetyyli oli jo netissä kovin seksuaalinen. Kaikista kolmesta varatusta treffikumppanista Tiina oli ollut se, jonka kanssa uskoin pääseväni helpoiten sänkypuuhiin. Sen verran vihjailevaa keskustelumme oli ollut.
Uusi mentaalimuistiinpano. Photoshoppaa treffikumppaneille lähetettävä valokuva. Pikaisesti iPhonella otettu omakuva ei todellakaan vastannut Applen kotisivujen mallikuvia. Kolmipistevalaistus ja mainosmiesten valokuvausvehkeet olisivat varmasti auttaneet asiaan, mutta niitä ei kuvan ottohetkellä ollut tarjolla.
"Et itsekään ole pahemman näköinen. Tuollainen suklaasilmäinen karjalainen kaunotar."
"Hih. En mie nyt mikkään kaunotar ole!"
Aika kuluu. Tiina puhuu niitä näitä innostuneen oloisesti, ja minä vastaan mahdollisimman tehokkaan oloisesti kaikkiin kysymyksiin. Esitän itsekin runsaasti kysymyksiä. Pohdiskelen, että onnistuisiko naisen pyytäminen drinkille, tai siis kaljalle, paikalliseen ravintolaan.
Juuri kun olen kysymässä naista pubiin, Tiina säpsähtää.
"Voi ei! Onpa kello jo paljon! Miun on nyt kyllä ihan pakko mennä. Miulla on tapaaminen... Tai itseasiassa mie olen jo myöhässä!"
"Kun on mentävä, on mentävä" hymähdän.
"Tää oli kyllä tosi kivaa! Toivottavasti me voidaan tehdä tämä joskus toistekin."
"Joo, oli kiva jutella."
Perse. Se siitä sitten.
"Tule nyt vielä antamaan hali!"
"Tottakai!"
Nousen ylös kahvipöydästä. Tiina halaa minua kaikella karjalaisen naisen innokkuudellaan. Vastaan halaukseen.
"Wau! Onpas sulla kovat haukkarit."
Naurahdan.
"Kiitos, kiitos."
"Nyt miun on kyllä pakko tavata sut uudelleen."
"Sopii. Ollaan yhteyksissä!"
"Moikka!"
Tiina lähtee pikaisesti ulos kuppilasta. Ulkona sade on hieman laantunut. Ainakaan nainen ei ole yhtä märkä seuraavassa tapaamisessaan.
Tänään ei tullut kaatoa. Lähetän Tiinalle illalla vielä kännykästäni sähköpostin. "Oli tosi kiva tavata!"
En keksi tähän hätään parempaa. Odottelen hetken. Ei vastausta.
Uutta kalaa onkeen. Seuraavaksi vuorossa on nuori Mira. Mira asuu kotikaupungissani. Ainakin Mira on kaunis, joten pääsen tarkkailemaan piukan nuoren pyllyn keinahtelua, vaikka muuta namia en saisikaan.
Tympii. Käyn vielä nukkumaan mennessäni läpi kehityssuunnitelmia metsästyssuunnitelmaani.
Tekemällä kehittyy.

maanantai 9. heinäkuuta 2012
Metsästys alkaa
Olen nyt saanut varattua ensimmäiset fyysiset treffini naisten kanssa. Alkuperäisen suunnitelman mukaisesti, päivälaskuri lähtee käyntiin tämän blogikirjoituksen julkaisun yhteydessä. Minulla on nyt siis täsmälleen 365 päivää aikaa saada seksiä 100 naiselta.
Alkuperäinen tarkoitus oli, että olisin saanut tähän kirjoitukseen mennessä varattua ainakin kahdet treffit. Onnekseni tapaamisia onkin tullut peräti kolme, mikäli yksikään naisista ei peruuta tapaamista (Tai jätä ilmestymättä paikalle...).
Koska kyseessä on eräänlainen kilpailu oman vetävyyteni kanssa, olen pohtinut, millaisia rajoja asetan projektille. Pohdinnoissani olen tullut seuraaviin tuloksiin:
Seksi lasketaan onnistuneeksi kaadoksi, kun
- Olen onnistunut pääsemään naisen kanssa yhdyntään (normaali- tai anaaliseksi).
- Olen saanut naiselta suuseksiä.
- Seksiaktin pituus on vähintään 5 minuuttia tai laukeamiseeni asti.
Seksiä EI lasketa onnistuneeksi kaadoksi, kun
- Nainen on saanut minut laukeamaan muilla keinoilla kuin yllämainituilla (Esim. käsitöillä).
- Seksi on kestänyt alle 5 minuuttia, enkä ole saanut orgasmia.
Ylläolevaa säännöstöä tullaan todennäköisesti vielä rukkaamaan, jos ja kun sille tulee tarvetta. Säännöt ovat olemassa lähinnä siksi, että pystyn itse laskemaan onnistuneet kaadot mahdollisimman helposti.
Ja nyt motivointia. Jos onnistun AINAKIN 50 kaadossa
- Lähden lomalle Sveitsiin.
Jos onnistun AINAKIN 60 kaadossa
- Lähden lomalle Sveitsiin
- Käväisen samalla Espanjassa
Jos onnistun AINAKIN 70 kaadossa
- Lähden lomalle Sveitsiin
- Käväisen samalla Espanjassa
- Ostan itselleni uuden Omegan ranteeseen
Jos onnistun AINAKIN 80 kaadossa
- Lähden lomalle Sveitsiin
- Käväisen samalla Espanjassa
- Ostan itselleni uuden Omegan ranteeseen
- Teetän täysremontin olohuoneeseeni
Jos onnistun AINAKIN 90 kaadossa
- Lähden lomalle Sveitsiin
- Käväisen samalla Espanjassa
- Ostan itselleni uuden Omegan ranteeseen
- Teetän täysremontin olohuoneeseeni
- Käytän 6000€ pelkästään vaatekaappiini.
Jos onnistun 100 kaadossa
- Lähden lomalle Sveitsiin
- Käväisen samalla Espanjassa
- Ostan itselleni uuden Omegan ranteeseen
- Teetän täysremontin olohuoneeseeni
- Käytän 6000€ pelkästään vaatekaappiini.
- Ostan jo pitkään haaveilemani punaisen Porschen, ja hankin sille rekisterikilven, josta asiantuntijat tunnistavat minut heti.
Moni on varmasti eri mieltä sen kanssa, että onko suuseksi laskettavissa onnistuneeksi kaadoksi. Asetin hyväksynnän lähtökohdaksi sen, että kaikki seksi, joissa kaluni pääsee naisen sisään, lasketaan onnistuneeksi kaadoksi. Tästä syystä esimerkiksi edellä mainitut käsityöt eivät kuulu sarjaan. Mikäli olette eri mieltä, ehdotuksia otetaan vastaan. Niitä ei välttämättä kuitenkaan huomioida.
Palataanpa hetkeksi treffeihini.
Olen siis onistunut varaamaan kolmet treffit. Kyseessä ovat Mira (19v), Anni (35v) ja Tiina (29v). Minulla on ainoastaan yhdestä heistä, eli Annista, valokuva, muiden kanssa olen ulkonäköasioissa täysin heidän oman kuvauksensa armoilla.
Mira, 19, on juuri lukiosta valmistunut nuori nainen, joka kuvauksensa mukaan on ruskeasilmäinen ja tummahiuksinen kaunotar. Tällä hetkellä hän työskentelee ravintola-alalla kesätöissä, mutta suunnitelmissa ovat jatko-opinnot yliopistossa. Mira vaikuttaa avoimelta persoonalta, valitettavasti myös aika ujolta. Hänen saamisensa sänkyyn voi tuottaa jonkin verran työtä. Aika näyttää.
Anni, 35, on yksinhuoltajaäiti, jonka edellinen avioliitto on selvästi edelleen hyvässä muistissa. Vinkkinä muille: Jos haette treffiseuraa netistä, älkää puhuko existänne heti ensimmäisessä chatissä. Se ei valitettavasti meitä miehiä kiinnosta. Pätkääkään.
Onneksi Anni on kohtuullisen mukiinmenevän näköinen, vaalea, n.170 senttinen, jo hieman pyöristynyt nainen. Toivottavasti nämä treffit eivät mene vikaan, sillä Anni ei selvästi ole saanut toimintaa makuuhuoneensa puolella vähään aikaan. Pyrin korjaamaan tämän asian pian.
Viimeisenä treffikumppaninani on Tiina, 29. Tiina on itä-suomalainen brunetti, jonka ulkonäöstä ei juuri saanut selvää internetin välityksellä. Ilmeisesti kuitenkin suhteellisen normaali. Puhuu paljon seksistä. Sain varattua treffit, mikä on ihan hyvä, koska olen muutenkin menossa hänen kaupunkinsa suuntaan työasioissa. Ja jos samalla reissulla saa uitettua pikkuveljeä, niin mikäs siinä.
Seuraavalla kerralla nähdään, miten projekti käynnistyy.
perjantai 6. heinäkuuta 2012
Blogin aloitus
Jokainen on varmasti tähän mennessä kuullut Tepon 100 naisen kaato-blogista. Jokainen blogia lukenut myös varmasti tietää, että blogi oli täyttä fantasiaa.
Entä jos tavallinen mies ihan oikeasti yrittäisi panna 100 naista vuoden sisään. Onko se edes teoriassa mahdollista? Tepon blogista innostuneena allekirjoittanut on ottanut tämän raskaan, mutta ah niin miellyttävän, projektin tehtäväkseen.
100 / 365 = 3,65. Eli yksi uusi nainen 3,65 päivän sisään. On siinä soudettavaa.
Nyt hieman tietoa projektin aloittajasta.
Olen noin 30 -vuotias mies. Kahdesti vakavammassa liitossa. Viimeinen liitto päättyi kihlautumisen purkautumiseen n. 4 viikkoa sitten, eikä kovin kauniisti. Olen 180 senttiä pitkä, atleettinen ja kohtuullisen komea mies. Minulla on siniset silmät ja tumma tukka, jonka tosin olen leikannut kaljuksi.
Työskentelen menestyksekäässä pienyrityksessä, johtotehtävissä, joten raha ei ole koskaan ollut ongelma. Tästä tulee olemaan hyötyä, kuten myös siitä, että liikun työssäni paljon. Tämä ja runsas vapaa-aika mahdollistaa useita kontakteja per viikko.
Naismakuni on aina ollut vaihteleva. Toisinaan olen lämmennyt täydellisiin vaaleaveriköihin, joiden sääret ovat jatkuneet täältä Thaimaaseen. Toisinaan olen tykästynyt lyhyenläntiin pyöreisiin brunetteihin, koska olen pitänyt heitä yleisesti mukavina. Pointti on, että naisen ulkonäkö ei rajoita tämän blogin etenemistä.
Olen ottanut salanimekseni Kristian Mäkelä. Miksikö? No, nämä nimet nyt pamahtivat ensimmäisenä googleen. Nimi EI siis ole oikea nimeni.
Seuraavassa postauksessa käyn läpi projektin rajat ja vaatimukset. Yritän myös saada ensimmäiset treffit varattua tähän mennessä. Olen jo avannut useisiin deittikoneisiin profiilin, joista pyrin saamaan ainakin osan 100 panostani. Jos kaikki menee putkeen, on minulla ainakin pari ehdokasta varattuna viikon sisään.
Toivottakaa minulle (metsästys)onnea.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)